|
Tammelan tontti on Vanhan Rauman suurimpia tontteja. Sen pinta-ala on 1774 m2. Tontilla on nykyisen päärakennuksen lisäksi sijainnut suuri talousrakennus navettoineen ja talleineen. Nykyisin tontilla on lisärakennuksena vain betonitiilinen saunarakennus, joka toimii torisiivoojien varastona.
Tammelan päärakennus on aikoinaan rakennettu useita huoneistoja käsittäväksi asuinrakennukseksi. Tarkka rakennusvuosi ei ole tiedossa, mutta varhaisin dokumentti rakennuksesta on palovakuutusasiakirja vuodelta 1857. Siinä mainitaan, että rakennus on rakennettu aiempina aikoina. On siis syytä olettaa, että Tammela on rakennettu viimeistään 1800-luvun alkupuolella.
Tammelan varhaisin rakennuslupapiirustus on vuodelta 1903. Tämän muutospiirustuksen mukaisesti rakennusta on laajennettu pihan puolelle. Samalla siihen on lisätty siipiosa siirtämällä erillinen hirsikehikko päärakennuksen yhteyteen. Vuoteen 1903 saakka asuinrakennus oli koko katurajan pituinen. Muutospiirustuksessa sitä lyhennettiin yhden hirsikehikon verran ja näin syntyi nykyinen porttiyhteys, josta Tammelan pihalle saavutaan. Näiden muutosten jälkeen Tammelan huoneistoalaksi tuli 237 m2, joka on myös rakennuksen nykyinen koko.
Vuonna 1952 kiinteistön osti yksityisomistuksesta Länsi-Suomi Oy, joka muutti rakennuksen vuokrataloksi varsin pienin muutoksin. Rauman kaupunki osti Tammelan kiinteistön vuonna 1975 ja muutti rakennuksen musiikkiopistoksi vuosina 1976 ja 1977. Tuon ajan mukaisesti rakennus mm. lastulevytettiin ja siihen asennettiin koneellinen poistoilmajärjestelmä. Kaikki seinät, jopa väliseinät, oiottiin koolauksella. Lisäksi sisäkatot madallettiin. Nämä toimenpiteet pienensivät huoneita huomattavasti.
Tammelan pohjapiirros vuodelta 1903 osoittaa muutokset, joita rakennukseen tuolloin tehtiin.
|