| INHIMILLISTEN
VOIMAVAROJEN KÄYTTÄMISEN KANAVAT
Tavoitteenamme on vahvistaa toiminta-areenoita, joilla voimme
käyttää inhimillisiä voimavarojamme kokien toimintamme
mielekkääksi itsemme, yhteisömme ja ympäristömme kannalta. |
| AJANKOHTAISTA
Kylätoimikunnat ja asukasryhmät - aktiivisuutta
yhteisönä. |
|
| TYÖPAIKAT
Tavoitteenamme on turvata raumalaisten toimeentulo
järjestämällä terveyden ja ympäristön kannalta järkeviä
työpaikkoja sekä huolehtimalla yhteisönä työelämän
ulkopuolelle jäävien toimeentulosta. |
| AJANKOHTAISTA
Elinkeinorakenteen monipuolistaminen uuden
yritystoiminnan avulla - projekti uusien yritysten
synnyttämiseksi. |
|
| HUOLEHTIMINEN
Meidän tulee mahdollistaa asukkaiden perustarpeiden
tyydyttäminen korostaen kaupunkilaisten omatoimisuutta.
Meidän tulee luoda menettelytapoja syrjäytymisen
ehkäisemiseen ja tukiriippuvuuksien katkaisemiseen
herättämällä ihmisissä itsessään olevan kyvyn huolehtia
itsestään, elämästään, lapsistaan ja vanhemmistaan.
Meidän tulee tukea lasten ja nuorten kehitystä ja
ehkäistä heidän syrjäytymistään tavoilla, jotka korostavat
perhettä ja toimivaa vanhemmuutta turvallisuuden perustana.
Kaupungin odotetaan rohkaisevan ja tukevan asukkaita ja
järjestöjä kehittämään ja ottamaan käyttöön
yrittäjyyttä, uusia toimintamuotoja ja palveluja sosiaalisen
vastuun kantamisessa.
Meidän tulee toisaalta varmistaa, että myös niillä, jotka
tarvitsevat yhteisön tuen toimeentuloon ja riittävään
elämisen tasoon, on siihen mahdollisuus.
|
| AJANKOHTAISTA:
MAKU -projekti - syrjästä takaisin työelämään |
|
| VOIMAA KULTTUURISTA
JA LIIKUNNASTA
Tavoitteenamme on ylläpitää ja kehittää ihmisten
aktiivisuutta edistäviä ja ympäristön kannalta järkeviä
vapaa-ajan viettotapoja. Meidän tulee kulttuurin avulla
lisätä asukkaiden arkipäivän monipuolisuutta ja viihtyisyyttä.
Meidän tulee tukea liikunnan harrastamista ja että
terveyttä ja kuntoa ylläpitävien harrastajien määrä on
mahdollisimman suuri. |
|