Kuva: Eurajoen kotiseutuyhdistyksen arkisto

Kaunissaaren historia

Kaunissaaressa on aikoinaan ollut höyrysaha ja vilkas rahtisatama. Saaressa asuttiin ja siellä käytiin töissä myös mantereen puolelta. Nykyään retkeilijä voi löytää maastosta monenlaisia merkkejä menneestä asutuksesta ja teollisuudesta. Saaren historiasta kertovat talojen perustukset ja monet muut ihmistoiminnan jäänteet, mutta myös kasvillisuus.

Antti Ahlström perusti Kaunissaareen höyrysahan vuonna 1874. Sahan myötä saareen muodostui kokonainen teollisuusyhdyskunta, jonka väkiluku kasvoi tasaisesti. Enimmillään asukkaita oli vuonna 1915, jolloin saaren asukasluku oli 313. Kaunissaaren asukkaista valtaosa työskenteli sahalla ja satamassa. Saha perustettiin Kaunissaareen, koska siellä oli erinomainen luonnonsatama, josta johti hyvä väylä avomerelle, lähiseudulla oli runsaasti hyödyntämiskelpoisia metsävaroja ja Eurajoki tarjosi uittoväylän raaka-aineen kuljettamiseen. Koska asfalttipäällysteisiä teitä, moottorikäyttöisiä ajoneuvoja tai työkoneita ei tuolloin vielä ollut, piti teollisuuslaitokset sijoitella luonnon tarjoamien kuljetusmahdollisuuksien mukaan. Kaunissaaren satamassa voitiin lastata yli viiden metrin syvyydessä uivia laivoja. Sahatoiminta loppui Kaunissaaressa vuonna 1923, koska kohtuullisella kuljetusetäisyydellä sijaitsevat hakkuukypsät metsät loppuivat.

Kaunissaareen muodostui sahan myötä kokonainen teollisuusyhdyskunta. Saaressa oli kansakoulu, osuuskauppa, posti ja tori. Toripäivä oli joka viikonloppu, ja torille tuli kauppiaita Raumalta saakka myymään tuotteitaan. Asukkaat ostivat pääosan ruoastaan, koska saarella ei juuri ollut mahdollisuuksia viljelyyn tai eläinten pitoon. Ahlström rakennutti lähes kaikki saaren rakennukset, kuten koulun ja työväen asuintalot. Myös työväentaloksi kutsuttu kokoontumispaikka oli Ahlströmin rakennuttama. Kaunissaaren kansakoulu perustettiin jo vuonna 1886 ja se oli Eurajoen ensimmäisiä. Koulu toimi vielä kymmenen vuotta sahan lopettamisen jälkeen.

Kaunissaaressa asuttiin enimmäkseen yhden hellahuoneen asunnoissa. Asuinrakennuksissa oli 6-12 hellahuonetta, joissa kussakin asui yksi perhe. Koska perheet olivat yleensä suuria, oli asuminen hyvin ahdasta. Joillakin perheillä saattoi olla oman väen lisäksi alivuokralaisina mantereelta Kaunissaareen töihin tullutta väkeä. Työväki käytti yhteisiä käymälöitä, saunoja, kaivoja ja leivintupia. Vain isännöitsijällä ja kirjanpitäjällä oli käytössään omia ulkorakennuksia. Kaunissaaressa oli jonkin verran sahayhdyskunnille tyypillisiä, lankkujen jätepaloista muurattuja rakennuksia. Mm. koulu oli rakennettu tällä tekniikalla. Jätepaloista muurattuja työväen asuinrakennuksia kutsuttiin kloppiriveiksi. Sähkövalaistuksen kaunissaarelaiset saivat koteihinsa jo vuonna 1902. Sähköä tuotettiin sahan höyrykoneen pyörittämällä sähkögeneraattorilla. Sähkövalo oli tuolloin vielä harvinainen ylellisyys ja se paransi olennaisesti sahayhdyskunnan paloturvallisuutta, palonarkaa lamppuöljyähän ei tarvittu enää entiseen tapaan.  

Puutavara sahalle hankittiin lähiseudun metsistä ja tukit uitettiin valmiiksi kuorittuina Eurajokea pitkin suistoon, josta ne hinattiin nippuina Kaunissaareen. Tukit nostettiin merestä talvivarastoon kiramoksi kutsutulla laitteella. Lautatavaran lisäksi valmistettiin pienempää puutavaraa, kuten pärettä, rimaa ja kimpilevyä. Saha oli aluksi 2-kehäinen, mutta se laajennettiin 4-kehäiseksi jo 1900-luvun alussa. Suurimmillaan tuotanto oli vuonna 1920, jolloin laivattiin 47 000 kuutiota puutavaraa. Satamassa oli mahdollista lastata neljääkin yli viiden metrin syvyydessä uivaa laivaa kerralla. Ulompana redillä voitiin lastata isompiakin laivoja. Puutavaraa varastoitiin saaren jätepuusta muodostuneen itäosan päälle sijoitetulla lautapihalla. Teollisuusalueen sisäinen tavaransiirto tapahtui pääasiassa kiskoilla. Sahalta johtivat saaren etelärantaan sijoitetut kiskot itään lautapihalle ja länteen jätepuun käsittelyalueelle. Lautapihalta johtivat toiset kiskot satamaan. Jätepuusta valmistettiin polttopuuta, jota myytiin Raumalle ja Eurajoelle sekä hiiliä, joita toimitettiin Ahlströmin Euran Kauttualla sijaitsevalle rautaruukille. Mihinkään kelpaamaton jäte poltettiin saaren etelärannalla Risuhelvetiksi kutsutussa jätteenpolttopaikassa. Sahan höyrykoneen polttoaineena käytettiin lähinnä sahanpurua.

Kuva: Eurajoen kotiseutuyhdistyksen arkisto

Kuvassa on kiramoksi kutsuttu laite, jolla tukit nostettiin merestä talvivarastoon.

Työtä sahalla ja satamassa tehtiin ympäri vuorokauden kahdessa 12 tunnin mittaisessa vuorossa. Vuoroon sisältyi ruokailutauko. Käytännössä kaikki kaunissaarelaiset kävivät töissä sahalla. Myös lasten työssäkäynti oli yleistä. Esimerkiksi päreiden niputtaminen ja erilaiset aputyöt olivat lasten töitä. Pienimmät lapset, jotka eivät olleet koulussa tai töissä, olivat vanhempien työpäivän ajan usein ilman valvontaa. Sahatyömiehen päiväpalkka oli noin 2,5 markkaa, naiset ja lapset saivat vain noin markan päivältä. Palkkataso oli ajan olosuhteet huomioon ottaen suhteellisen hyvä. Lisäksi saarella asuvat saivat työnantajalta asunnon ja polttopuut. Rahapalkka oli maaseudulla kysyttyä, ja myös rannikkokylien torpparit kävivät mielellään Kaunissaaressa töissä. Lastaustöihin kutsuttiin mantereella asuvia laivan pilliä soittamalla. Vuojoen kartanon torpparit saattoivat jättää työtilaisuuden takia omat peltotyönsä kesken päästäkseen ansaitsemaan rahapalkkaa. Taksvärkin aikana ei lastaustyöhön tietenkään voinut lähteä.

Kaunissaaren asukkaat tulivat pääosin muualta kuin Eurajoelta, jopa aivan eri puolelta Suomea. Hyvästä palkasta ja muista eduista huolimatta väen vaihtuvuus oli suurta, eikä Kaunissaaressa viihdytty keskimäärin paria vuotta kauempaa. Työ oli  raskasta ja vaarallista, ja eläminen Kaunissaaressa hyvin kontrolloitua. Kaunissaaren sahayhdyskunta edusti tuon ajan yhteiskunnassa yleistä teollisuuspaternalismiksi kutsuttua ilmiötä. Koska lakisääteistä sosiaaliturvaa ei juuri ollut, teollisuustyönantajat halusivat vapaaehtoisesti kohentaa työntekijöidensä sosiaalisia ja sivistyksellisiä oloja. Huolenpitoon liittyi, että työnantajat käyttivät myös hyvin paljon valtaa työntekijöihin nähden. Vallankäytön luonnetta Kaunissaaressa kuvaa esimerkiksi se, että työnantaja halusi päättää, mitä lehtiä työntekijät saavat tilata koteihinsa.  

Kaunissaaren saha lopetettiin vuonna 1923 ilmeisesti siksi, että tukkipuu alkoi lähiseudulta loppua. Sahan työntekijät muuttivat muualle ja rakennukset siirrettiin pois. Hirsirakenteiset asuinrakennukset siirrettiin Porin Pihlavassa sijaitsevalle Ahlströmin sahan työntekijöiden asuinalueelle Halssiin. Lastaustyö ja uitto jatkui Kaunissaaressa vielä pitkään ja koulukin oli toiminnassa vuoteen 1933 saakka.

Kaunissaaren viimeinen asukas oli metsätyömies Kalle Oskari Talvitie, joka siirtyi Pöytyältä Eurajoelle vuoden 1918 paikkeilla. Eurajoella hän esiintyi nimellä Reunanen ja kotikunnassaan hänet julistettiin kuolleeksi vuonna 1929. Hän asettui Kaunissaareen vuonna 1933 ja asui siellä pitkään yksin. Hänet siirrettiin vanhainkotiin vuonna 1952, ja hänen henkilötietonsa selvisivät vasta tällöin. Reunasen torpan pihaomenapuu kasvaa Kaunissaaren länsiosassa yhä.

Kuva: Anni-Meri Räikkönen

Kaunissaaren historiasta saat lisää tietoa Kotiseutumme Eurajoki V –teoksessa julkaistusta Kauko Kauniston artikkelista Kaunissaari ennen ja nyt.

Takaisin etusivulle