Kaunissaaren  luonto lumoaa

Kaunissaari kuuluu eteläisen Satakunnan arvokkaimpien luontokohteiden joukkoon. Sahatoiminnan päättymisen jälkeen se on saanut kehittyä rauhassa ihmisen juuri puuttumatta luonnon prosesseihin. Kaunissaareen on syntynyt poikkeuksellisen hieno ja monimuotoinen luonto, johon kuuluu monia vaateliaita ja harvinaisia eläin- ja kasvilajeja.

Kaunissaaressa on lähes kaikkia Suomessa tavattavia metsätyyppejä. Yleisimpiä saaressa ovat koivuvaltaiset lehdot ja lehtomaiset kankaat. Rannoilla ja keskiosan kosteikossa on tervaleppälehtoja. Pohjoisrannan avokallioita hallitsevat ikivanhat, kilpikaarnaiset männyt, jotka kasvoivat paikalla jo sahatoiminnan aikaan. Pääosa puustosta on kasvanut saareen sahatoiminnan loppumisen jälkeen. Koska lehtipuiden elinikä on suhteellisen lyhyt, on metsissä jo komeita puuvanhuksia.  

Saaren jätepuusta muodostuneen itäosan metsätyyppi vaihettuu uittomiesten kämpän luona kasvavasta suurruoholehdosta itäkärjen kuivaan kankaaseen. Katavankarissa on upeita vanhoja lehtoja ja lehtomaisia kankaita. Metsät ovat luonnontilaisia ja joukossa on vanhoja, jo lahoja puita. Suuret lahopuut tarjoavat elinympäristön monipuoliselle hyönteis-, sieni- ja lintulajistolle. Luonnontilaisen metsän runsas ja monipuolinen hyönteislajisto on monien ravintoketjujen tärkeä osatekijä, joka luo pohjan selkärankaisten eläinten, kuten lintujen, sammakkoeläinten ja matelijoiden runsaudelle. Lähes kaikkien lintulajien, myös siemensyöjien, poikaset tarvitsevat hyönteisravintoa.

Kaunissaaren keskiosassa on entisen torin kohdalla kaunis kallioniitty. Niityn kasvilajistoon kuuluu myös niin sanottuja painolastikasveja. Saaressa on myös pieniä, luontaisia merenrantaniittyjä, joiden kasvillisuus on mielenkiintoinen. Rantaniityillä kasvaa monia kauniisti kukkivia kasvilajeja, kuten rantasappea, ranta-alpea ja isolaukkua.

Nisäkkäistä Kaunissaaressa tavataan tavallisimpia metsälajeja. Myös isot eläimet, kuten hirvet ja valkohäntäkauriit viihtyvät Kaunissaaressa, johon ne pääsevät mantereelta kesäisin uimalla. Kontiainen eli vanhalta nimeltään maamyyrä on Kaunissaaressa yleinen. Matelijoista Kaunissaaressa tavataan kyytä, rantakäärmettä, sisiliskoa ja vaskitsaa. Sammakkoeläimiä on runsaasti, ja linnusto on erittäin runsas.  

Kaunissaaren pinta-alasta noin puolet kuuluu joko luonnonsuojelulaissa tai metsälaissa rauhoitettuihin luontotyyppeihin. Koko saari on arvokas ja harvinainen näyte luontaisesti kehittyneestä, rehevästä satakuntalaisesta rannikkoluonnosta.

Linnusto

Kaunissaari kuuluu Eurajoen suistoalueen osana kansallisesti tärkeiden lintualueiden eli FINIBA-alueiden joukkoon.

Kaunissaaren linnusto on saaren koko huomioon ottaen poikkeuksellisen runsas ja monipuolinen. Saaren metsien luonnontilaisuus ja luontotyyppien monipuolisuus ovat linnuston hyvinvoinnin avaintekijöitä. Erityisesti varpuslintulajisto on runsas, mutta myös monet muut linturyhmät ovat hyvin edustettuina. Varpuslintulajeista Kaunissaaressa pesivät monet hyvät laulajat, kuten mustapääkerttu, kultarinta, luhtakerttunen, viitakerttunen, punavarpunen, laulurastas ja satakieli. Nämä lajit viihtyvät rehevissä lehtimetsissä. Eurajoen seudulla harvinainen kultarinta vaatii viihtyäkseen suuria lehtipuita. Harvinaisemmista lehtojen varpuslintulajeista Kaunissaaressa ovat pesineet esimerkiksi viitakerttunen, idänuunilintu ja pikkusieppo. Vanhoja metsiä suosivista varpuslintulajeista Kaunissaaressa pesivät vakituisesti esimerkiksi puukiipijä ja tiltaltti. Osa hyvistä laulajista on äänessä pääasiassa öisin, joten Kaunissaari sopii hyvin yölaulajien kuuntelusta kiinnostuneelle retkeilijälle.

Kuva: Anni-Meri Räikkönen

Palokärjen läsnäolosta kertovat isot nokanjäljet puissa. Palokärki etsii hyönteisravintoa lahopuiden sisältä. Sen erityistä herkkua ovat hevosmuurahaisen toukat.

Tikkalinnuista Kaunissaaressa ovat pesineet yleisen käpytikan lisäksi pohjantikka, harmaapäätikka, palokärki ja uhanalainen pikkutikka. Tikkalintujen monipuolisuus kertoo luonnon hyvinvoinnista. Tikat tekevät pesänsä vanhan lahopuun koloon. Ravintonaan ne käyttävät erityisesti lahopuussa eläviä hyönteisiä. Suomen tikkalajit ovatkin käpytikkaa lukuun ottamatta taantuneet lahopuun vähenemisen takia. Vain peipposen kokoinen pikkutikka kuuluu Kaunissaaren vakituiseen pesimälajistoon.

Petolinnuista Kaunissaaressa viihtyvät nimensä mukaisesti reheviä lehtimetsiä suosiva lehtopöllö ja vesien äärellä viihtyvä nuolihaukka. Lehtopöllö tekee pesänsä isoon puunkoloon. Ravintonaan se käyttää erilaisia pieniä selkärankaisia ja isoja hyönteisiä. Lehtopöllön aavemaista soidinhuhuilua voi Kaunissaaressa kuulla kevättalvella. Nuolihaukka syö pikkulintuja ja isoja hyönteisiä. Se saalistaa usein sudenkorentoja rantojen läheisyydessä.

Kaunissaaressa vuosittain pesivistä lintulajeista vaarantuneiksi on luokiteltu tiltaltti ja pikkutikka. Lisäksi saaressa on pesinyt useita silmälläpidettäviksi luokiteltuja lajeja, kuten käki, pohjantikka, harmaapäätikka ja teeri.

Kaunissaaressa pesivänä havaitut lintulajit:

Kaunissaaren pesimälinnustoselvityksen teki vuonna 2005 luontokartoittaja Ossi Siivonen. Oheisessa listassa on lueteltu Kaunissaaressa vähintään kerran pesivänä tavatut lintulajit.

Silkkiuikku
Kyhmyjoutsen
Sinisorsa
Telkkä
Isokoskelo
Tukkakoskelo
Nuolihaukka                                           
Teeri                                  
Pyy                                    
Tylli                                    
Rantasipi                          
Punajalkaviklo
Lehtokurppa                     
Kalalokki                           
Kalatiira                            
Sepelkyyhky                                           
Käki                                   
Lehtopöllö                                              
Palokärki                          
Pikkutikka
Käpytikka    
Harmaapäätikka
Pohjantikka 
Västäräkki                        
Metsäkirvinen
Peukaloinen                  
Punarinta                          
Satakieli                           
Mustarastas                     
Laulurastas                       
Räkättirastas                                         
Punakylkirastas               
Ruokokerttunen
Rytikerttunen                    
Luhtakerttunen
Viitakerttunen                   
Kultarinta                          
Hernekerttu 
Pensaskerttu                                          
Mustapääkerttu                
Lehtokerttu                       
Pajulintu                            
Tiltaltti
Sirittäjä
Idänuunilintu
Hippiäinen
Kirjosieppo                                                                  
Harmaasieppo
Pikkusieppo                                                                                      
Talitiainen                         
Sinitiainen
Hömötiainen
Kuusitiainen
Töyhtötiainen                                         
Puukiipijä                                                                     
Varis                                 
Närhi                                 
Peippo                              
Järripeippo                       
Viherpeippo                                           
Vihervarpunen
Punatulkku
Punavarpunen
Keltasirkku  
Pajusirkku 

Uusista pesimälajeista pyydetään ilmoittamaan Ilona Hankoselle. Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@dnainterenet.net

Tietoa Eurajoen seudun linnustosta ja lintuharrastuksesta saat Rauman seudun lintuharrastajat –yhdistyksestä http://www.birdlife.fi/rslh/

Kasvillisuus

Kaunissaaren putkilokasvilajisto selvitettiin vuonna 2005. Aikaisemmin kasvillisuutta on tutkittu 1990-luvulla ja 1960-luvulla. Yhteensä lajeja on tavattu kolmisensataa, mikä on huomattavan paljon tämän kokoisella saarella. Kasvilajiston runsaus selittyy elinympäristöjen monipuolisuudella ja rehevien lehtometsien vaateliaille lajeille tarjoamilla kasvupaikoilla. Oman lisänsä lajistoon tuovat asutuksen jäänteenä kasvavat ja painolastimaan mukana tulleet lajit.

Kuva: Ilona Hankonen

Kaunissaaren luonto- ja kulttuuripolku kulkee saaren länsiosassa koivuvaltaisen suurruoholehdon halki. Lehdossa kasvillisuus on rikasta. Koivujen lisäksi puustoon kuuluu myös monia muita puulajeja, kuten vaahteraa. Lehdossa myös pihlajat ja tuomet kasvavat kunnon puiksi. Niin sanotun herrasväen kaivon päälle on tehty alkuperäistä muistuttava rakennelma. Herrasväen kaivo oli kirjanpitäjän ja isännöitsijän käytössä.

Kaunissaari oli ennen sahayhdyskunnan syntyä asumaton, metsäinen saari. Kaunissaari on luontaisesti hyvin rehevä, ja viisikymmentä vuotta kestänyt asutus ja teollisuus lisäsi maaperän ravinteisuutta entisestään. Esimerkiksi jätepuun polttaminen jätti maaperään paikoitellen runsaasti tuhkaa, joka nostaa maaperän pH-arvoa ja ravinteisuutta.

Länsiosan kosteissa lehdoissa kasvaa monia rehevää, kosteaa elinympäristöä vaativia lehto- ja kosteikkokasveja, kuten kurjenjalkaa, kurjenmiekkaa, sudenmarjaa, mesiangervoa ja rentukkaa. Lehtojen tyypillisiä kasveja ovat muun muassa käenkaali, oravanmarja ja puna-ailakki. Valoisammilla kasvupaikoilla voi tavata esimerkiksi valkolehdokin tai pystykiurunkannuksen. 

Asutusjäänteenä Kaunissaaressa kasvaa yhä Reunasen torpan vanha pihaomenapuu, joka kukkii keväisin kauniisti. Sahan isännöitsijän pihaa koristivat syreenit, jotka ovat edelleen voimissaan. Jotkut vanhat, jo osaksi kuolleet koivut ja pihlajat ovat aikoinaan olleet talojen pihapuita. Koulun pihalla aikoinaan kasvaneet koivut ja kuusi ovat nyt komeita pökkelöitä, jotka tarjoavat ravintoa ja pesäpaikkoja monille lintulajeille. Karviainen on levinnyt saareen entisten asukkaiden pihoilta. Pohjanpunaherukka, mustaherukka ja koiranheisi ovat luontaisia lehtokasveja, mutta niitäkin on viljelty pihoissa. Kaunissaaressa kasvavien pensaiden alkuperää voi olla vaikea arvioida. Uittomiesten kämppää vuokrattiin kesämökiksi 1990-luvulle asti. Sen pihalla on joitain villiintyneitä puutarhakasveja, kuten sahalintatarta ja kriikunaa.

Painolastikasvit ovat laivojen painolastimaan mukana levinneitä kasveja. Purjelaivat saapuivat Kaunissaareen usein lastinaan kevyttä tavaraa, kuten kankaita tai mausteita. Ne tarvitsivat painolastimaata saavuttaakseen riittävän uintisyvyyden. Painolastimaa oli lähtösatamassa lastattua jätemaata, jonka joukossa oli myös kasvien siemeniä ja juuria.  Kaunissaaresta laivat lähtivät raskaassa puutavaralastissa, joten ne eivät tarvinneet painolastimaata enää paluumatkalla, vaan jättivät sen Kaunissaaren satamaan. Kaunissaaressa on tavattu 17 painolastikasvilajia, joista osa on jo kadonnut lajistosta. Painolastikasvien katoaminen ajan kuluessa on osa luonnon normaalia kehityskulkua, mutta painolastikasveja on hävinnyt myös uittomiesten kämpän pihapiirin hoidon seurauksena. Jotkut lajit ovat vakiintuneet Kaunissaaren pysyvään kasvilajistoon ja kasvavat saaressa elinvoimaisina. Tällaisia ovat muun muassa nurmimailanen, maahumala, pukinparta, kumina, etelänaitovirna ja valkopeippi. Muun muassa kanadankoiransilmä ja jaakonvillakko ovat sen sijaan ilmeisesti kadonneet lajistosta.

Lisätietoja Kaunissaaren kasvillisuudesta saat Kotiseutumme Eurajoki XIV –teoksessa julkaistusta Janne Lampolahden artikkelista Kaunissaaren kasvimaailma.

Kaunissaaren kasvilajit

Kaunissaaren putkilokasvillisuusselvityksen vuonna 2005 tekivät luontokartoittajaopiskelijat  Anu Saarinen ja Ossi Siivonen. Alla olevassa listassa on luetteloitu vuonna 2005 löydetyt lajit. Luettelossa on käytetty pääosin Suuren Pohjolan kasvion nimistöä.

Käävät ja sienet

Kääpä- ja sienikartoitus syksyllä 2005

Mikael Kukkonen  

Eurajoen Kaunissaaren kääpä- ja sienikartoituksen maastotyöt suoritettiin neljän päivän aikana syksyllä 2005 (16.9. & 17.9. & 24.9. & 8.10.2005). Osa sienistä tunnistettiin jo maastossa tuoretuntomerkkien avulla ja osa kerättiin talteen myöhempää tunnistamista varten. Muutamissa tapauksissa on turvauduttu sieninäytteiden kuivaamiseen ja mikroskooppisten tuntomerkkien tarkasteluun lajimäärityksen varmistamiseksi. Osa sienistä on ollut mielekästä tai mahdollista määrittää vain ns. lajiryhmä-tasolle, jolloin lajista on käytetty kollektiivista nimeä. Tällöin sienen nimi kattaa useita samanlaisia lähilajeja, joiden tieteellinen luokittelu ja kuvaaminen ovat vielä kesken tai lähilajien erottaminen toisistaan vaatii asiantuntevaa mikroskopointia. Lyhenne coll. sienen tieteellisen nimen perässä tarkoittaa, että sieni on määritetty vain lajiryhmä-tasolle. Lisäksi eräät sienet pystyttiin tunnistamaan vain sukutasolle. Läheskään kaikkia löydettyjä ja kerättyjä sieniä ei pystytty määrittämään. Tukkijalkahaperon nimi on lainausmerkeissä, sillä se on ns. työnimi. Tällöin kyseistä lajia ollaan vasta kuvaamassa tieteelle uutena. 

Sudenmaito ei itse asiassa ole sieni, vaan limasieni. Se on hyvin yleinen ja koska se toisinaan esitellään sienten yhteydessä, se on myös tässä otettu mukaan lajiluetteloon. Kaikki muut lajiluettelon lajit ovat aitoja sieniä kuuluen joko kotelo- tai kantasienten suurryhmään. Lajiluettelon lopussa olevat lajit piispanhiipasta lähtien lukeutuvat kotelosieniin, kun taas kaikki muut lajit kuuluvat kantasieniin. Käävät lukeutuvat sienten luokittelussa kantasienten ryhmään kääväkkäät. Käävät on eroteltu tässä erilleen muista kartoitetuista sienistä. Käävistä löytyi lähinnä yleisiä lajeja, mutta myös pari arvokkaita luontoarvoja indikoivaa lajia. Muista sienistä löytyi useita harvinaisia tai melko harvinaisia lajeja, joista osa on myös hyviä arvokkaiden luontoarvojen indikaattoreita.  Lisäksi kahta lajia on ollut syytä tarkastella Suomen lajien viimeisimmän uhanalaisuusarvioinnin (Rassi ym. 2001) perusteella. Kyseisessä arviossa lajeja on luokiteltu kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) kriteerien mukaisesti. Lisäksi yhden lajin kohdalla on ehdotettu arvioinnin muuttamista aivan juuri ilmestyneessä Suomen helttasienten ja tattien ekologiaa, levinneisyyttä ja uhanalaisuutta (Salo ym. 2005) käsittelevässä teoksessa. 

Käävät

Uhanalaisia tai silmälläpidettäviä kääpiä Kaunissaaresta ei tavattu lainkaan. Eräitä harvinaisia ja maininnan arvoisia kääpälajeja kuitenkin löytyi. Karhunkääpä löydettiin kolmesta eri paikasta kalliokedon laitamien ikipetäjien tyveltä. Karhunkääpä loisii ja lahottaa tavallisesti satoja vuosia vanhojen mäntyjen tyviä ja juuristoja. Sen itiöemät kasvavat usein maassa lähellä mäntyjen runkoja. Männynkääpä on toinen tyypillinen vanhojen mäntyjen loinen ja lahottaja, jota löydettiin Kaunissaaresta kahdesta eri paikasta vanhojen mäntyjen rungoilta. Sen itiöemät ovat tavallisesti melko korkealla mäntyjen rungoissa. Nämä kaksi kääpälajia ovat nykyään melko harvinaisia ja taantuvia vanhojen luonnontilaisten männikköjen käydessä vähiin. Karhunkääpä ja männynkääpä ovat hyviä arvokkaiden luontoarvojen sekä vanhan havumetsän indikaattorilajeja. Tällaisia alueita voidaan pitää suojelunarvoisina ja niillä saattaa esiintyä myös muuta arvokasta lajistoa, kuten harvinaisia hyönteislajeja. Voikääpä tavattiin yhdestä paikasta laholta kaatuneelta tervalepältä läheltä saaren keskiosan etelärantaa. Se on niin ikään harvinainen laji, joka kasvaa tervalepikoissa ja pähkinäpensaslehdoissa. Lakkakääpä löytyi yhdestä paikasta maahan hautautuneelta laholta koivulta saaren luoteisosasta. Sekään ei ole kovin yleinen ja se ilmentää lähinnä alueen luonnontilaisuutta. Muita maininnan arvoisia, mutta melko tavanomaisia kääpiä ovat mm. lattakääpä, liitukääpä, mustasukkakääpä, okrakääpä, sitkokääpä, tervakääpä sekä tikankääpä. Lattakääpä tavattiin sekä tervalepältä että haavalta. Liitukääpä, okrakääpä, sitkokääpä ja tikankääpä tavattiin koivulta. Tervakääpä kasvoi maassa lahottaen ilmeisesti maassa olevaa havupuun juurta ja mustasukkakääpä puolestaan kasvoi maassa olevalla lehtipuun oksalla. 

Silmämääräisesti arvioiden Kaunissaaren yleisimmät ja runsaslukuisimmat kääpälajit ovat koivulla kasvavat taulakääpä ja pökkelökääpä. Taulakääpä tavattiin myös haavalta ja tervalepältä. Lepänkääpä on puolestaan hyvin yleinen ja runsaslukuinen saaren tervalepillä. Muut lajiluettelon kääpälajit ovat Kaunissaaressa selvästi lukumääräisesti vähäisempiä. Arinakääpiä löydettiin koivulta, pihlajalta, raidalta sekä tervalepältä. Arinakäävät ovat lajiryhmä, josta voidaan erottaa eri lajeja mikroskooppisesti, mutta sitä ei katsottu tässä tarpeelliseksi. Yleisesti ottaen muut lajiluettelon kääpälajit ovat pääasiassa karhunkääpää, männynkääpää, voikääpää ja lakkakääpää lukuun ottamatta yleisiä tai melko yleisiä. Talvikääpä on ilmoitettu Kaunissaaren lajiluetteloon erikseen ja sitä ei siis löydetty tässä kartoituksessa. 

Vaikka Kaunissaaren kääpälajisto on pääosin tavanomaista, on kääpien lahottama puu arvokasta esim. tikoille ja muille kolopesijöille. Myös monet hyönteiset, kuten eräät kovakuoriaiset ovat riippuvaisia käävistä ja niiden lahottamasta puuaineksesta. Kaunissaaren kääpälajistoa voidaan parhaiten suojella jättämällä lahot maa- ja pystypuut paikoilleen. Erityisen arvokkaita ja suojelunarvoisia ovat saaren kuolleet ja elävät ikipetäjät. 

Muut sienet

Muista sienistä löytyi useita harvinaisia tai maininnan arvoisia lajeja, mutta ei varsinaisesti uhanalaisia lajeja. 

Kalliokedolta sekä uittomiesten kämpän ja satamalaiturin väliseltä alueelta löytyi muutama helovahakkaiden sukuun kuuluva laji, kuten neidonvahakas ja kartiovahakas. Nämä kaksi lajia ovat yleisiä, mutta monien helovahakkaiden tapaan kelvollisia ketojen, niittyjen sekä lehtojen indikaattorilajeja. Satamalaituria vastapäätä olevasta rinteestä löytynyt keltainen helovahakas-laji on todennäköisesti keltavahakas. Myös Katavankarin tervalepikosta löytyi erästä helovahakkaiden sukuun kuuluvaa lajia. Tällaiset lehtometsät ovat ketojen ohella toinen tyypillinen helovahakkaiden kasvuympäristö. Muutamaa helovahakkaiden sukuun kuuluvaa lajia ei pystytty määrittämään lajilleen, sillä yleensäkin kyseisen suvun lajien erottaminen toisistaan on melko vaikeaa. Kalliokedolta ja Katavankarin tervalepikosta tavattiin myös erästä oranssinuijakkaiden sukuun Clavulinopsis kuuluvaa lajia.

Kalliokedolta löytyi myös kahta maakielten sukuun Geoglossum kuuluvaa lajia, ketokieli ja ruohikkokieli. Ketokieli on ilmeisesti yleisimpiä maakielilajeja Suomessa. Nämä molemmat lajit ovat kuitenkin nykyään harvinaisia. Lisäksi ruohikkokieli kuuluu Suomen lajien viimeisimmän uhanalaisuusarvioinnin mukaan luokkaan silmälläpidettävät, NT (Near Threatened). Silmälläpidettäviin on luokiteltu lajeja, jotka eivät aivan täytä uhanalaisuuden kriteerejä. Ne ovat kuitenkin tavallisesti harvinaisia ja taantuneita. Silmälläpidettävät lajit eivät ole valtakunnallisesti uhanalaisia, mutta monet niistä ovat alueellisesti uhanalaisia. Ruohikkokielen kohdalla lajin säilymisen uhkatekijöinä voidaan mainita mm. avoimien alueiden, kuten niitty- ja hakamaiden sekä metsälaidunten sulkeutuminen niiton ja laidunnuksen loputtua. Ruohikkokielen ja myös ketokielen kohdalla Kaunissaaren kallioketo on suojelunarvoinen. Kaunissaaren kalliokedolla maakieliä esiintyi paikoitellen. Tässä kartoituksessa maakielistä otettiin näytteitä kolmesta eri kohdasta kalliokedolta. Maakielilajien erottaminen toisistaan on mahdollista lähinnä vain mikroskooppisesti. On myös mahdollista, että kalliokedolta on löydettävissä muita maakieli-lajeja. Myös maakieliä voidaan tässä tapauksessa ehkä parhaiten suojella jättämällä alue mahdollisimman luonnontilaiseksi, mutta samalla ehkäisemällä alueen pensoittumista ja metsittymistä.

 Helovahakkaat, oranssinuijakkaat ja maakielet ovat tyypillisiä ketojen ja niittyjen eli tyypillisten perinnebiotooppien indikaattoreita. Etenkin monet helovahakkaiden ja maakielten sukuihin kuuluvat lajit ovat kasvupaikan suhteen vaateliaita ja kasvavat vain lannoittamattomilla pitkään luonnontilaisina olleilla avoimilla niityillä ja kedoilla. Tällaiset alueet ovat kuitenkin monasti olleet aikoinaan ihmistoiminnan vaikutuksen alaisina ja siten muodostuneet avoimiksi alueiksi. Samalla tavoin Kaunissaaren kallioketo on muodostunut paikalle, jossa on aiemmin ollut ihmistoimintaa. Monien keto- ja niittysienten kannalta myös maanpinnalla oleva tiheä sammalpeite saattaa olla tärkeä. Se epäilemättä mm. ylläpitää maan kosteutta edistäen ketosienten rihmastojen hyvinvointia. Monet helovahakkaisiin ja etenkin maakieliin kuuluvat lajit ovat nykyään taantuneet niittyjen ja ketojen käydessä vähiin. Muista kalliokedolla kasvaneista sienistä mainittakoon silojalkamörsky. 

                      Kaunissaaresta tavatuista rouskuista mainittakoon lehtorousku, vesikehärousku, nokirousku, savurousku, suomurousku, oranssirousku sekä rutarousku. Näistä lajeista mikään ei ole kovin yleinen. Kaikki mainitut rouskut kasvavat lähinnä rehevillä kasvupaikoilla. Nokirousku tavattiin saaren luoteisosasta ja vesikehärousku, savurousku sekä suomurousku löydettiin puolestaan uittomiesten kämpän ja satamarannan välisestä lehdosta. Samaiselta lehtoalueelta löytyi myös harvinainen sysihapero, joka kasvaa lehdoissa, ravinteikkaalla maaperällä. Myös keltalapakka löytyi samaiselta alueelta ja punaryhäkäs tavattiin puolestaan satamalaituria vastapäätä olevasta rinteestä. Uittomiesten kämpän pihasta ja läheisestä lehdosta löytyi puolestaan harvinainen valkomörsky. Kämpän pihapiiristä löytyi myös melko harvinainen hiirenvalmuska ja sahan raunioiden kohdalta harvinainen paksujalkamalikka. Kylmäkarista tavatuista sienistä mainittakoon mm. keltakärpässieni, punasuomuseitikki ja ruskotatti. Mainittakoon myös kuplamörsky, joka kasvoi saaren keskiosan kalliomännikössä.

                      Juuri ilmestyneessä Suomen helttasienten ja tattien ekologiaa, levinneisyyttä ja uhanalaisuutta käsittelevässä teoksessa ehdotetaan paksujalkamalikan siirtämistä luokasta elinvoimaiset, LC (Least Concern), luokkaan silmälläpidettävät, NT (Near Threatened). Tämä johtuu tiedon lisääntymisestä ko. lajista Suomen lajien viimeisimmän uhanalaisuusarvioinnin jälkeen. Paksujalkamalikan voidaan myös katsoa ilmentävän arvokkaita luontoarvoja. Se on etenkin vanhojen tuoreiden ja lehtomaisten kangasmetsien sekä lehtojen laji, joka lahottaa ainakin kuusen ja männyn kariketta. Lisäksi se kasvaa kalkkipitoisella maalla.

Kääpien lisäksi löytyi lukuisa joukko muita puuta lahottavia sieniä. Näistä mainittakoon eräs sahahelttojen sukuun kuuluva laji, joka kasvoi järeässä kaatuneessa koivupökkelössä uittomiesten kämpän ja kalliokedon välisellä alueella. Kyseinen sahaheltta saattaa olla harvinainen, mutta sitä ei pystytty määrittämään lajilleen. Rengasvinokas on myös maininnan arvoinen lehtipuiden lahottaja ja sitä löytyi ainakin parista paikasta mm. Katavankarista sekä uittomiesten kämpän ja satamalaiturin välisestä lehdosta. Runkokynsikäs puolestaan löydettiin saaren pohjoisosasta ison koivun tyveltä. Myös esim. puita lahottavia helokkalajeja löydettiin melko paljon.

                      Kaunissaaresta tavattiin useita sienilajeja, jotka mahdollisesti ilmentävät maaperän kalkkipitoisuutta. Näitä ovat lähinnä ruskotatti, tuoksuvahakas, paksujalkamalikka, suomuvalmuska, partavalmuska, hiirenvalmuska, keltakärpässieni, tapionherkkusieni, sysihapero, vesikehärousku, männynleppärousku, silojalkamörsky sekä valkomörsky. Lisäksi näistä lajeista etenkin paksujalkamalikka, sysihapero ja valkomörsky ovat harvinaisia pääasiassa vain kalkkialueilla kasvavia sienilajeja. Ainakin paksujalkamalikkaa ja sysihaperoa voidaan pitää Satakunnassa erittäin harvinaisina. Kaunissaaren maaperä saattaa olla jonkin verran luonnostaan kalkkipitoinen. Toisaalta Kaunissaaren maaperän kalkkipitoisuus saattaa johtua saaren muinaisesta sahatoiminnasta. Etenkin jätepuun vuosikymmeniä kestänyt polttaminen on tuottanut maaperään runsaasti tuhkaa ja puun palaessa siitä on mahdollisesti vapautunut kalsiumia maaperään. Tämä on saattanut edelleen nostaa maaperän kalkkipitoisuutta. Todennäköistä on kuitenkin, että laivojen ulkomailta mukanaan tuoma painolastimaa on ollut kalkkipitoista. Tällaiset kalkkialueet ovat Satakunnassa harvinaisia ja niillä esiintyvä sienilajisto on osin tavallisesta poikkeavaa.

Lopuksi todettakoon, että Kaunissaaren kääpälajistoa ja muuta puuta lahottavaa sienilajistoa voidaan parhaiten suojella jättämällä lahot maa- ja pystypuut paikoilleen. Myös vielä eläviä puuvanhuksia tulisi suojella lahopuujatkumon takaamiseksi. Karhunkäävän ja männynkäävän suojelun kannalta vanhat elävät ja kuolleet männyt ovat arvokkaita. Muita sieniä voidaan parhaiten suojella jättämällä alue mahdollisimman luonnontilaiseksi. Puiden kanssa yhteiseloa elävät mykorritsa- eli juurisienet tarvitsevat elääkseen isäntäpuita. Kalliokedon tapauksessa liiallinen umpeenkasvu on kuitenkin syytä ehkäistä, mutta toisaalta tällainen alue tuskin metsittyy kovin helposti. Etenkin kalliokedolla kasvavat helovahakkaat ja maakielet voivat kärsiä liiallisesta pensoittumisesta ja metsittymisestä. Ne ovat avoimia ja niukkaravinteisia alueita sekä suhteellisen harvaa ja matalaa aluskasvillisuutta suosivia lajeja. Toisinaan on myös arvioitu, että keto- ja niittykasvillisuuden niittämisellä tai kohtuullisella laiduntamisella olisi hyödyllisiä vaikutuksia esim. juuri helovahakkaiden ja maakielten kaltaisten ketosienten itiöemä-tuotantoon. Toisaalta on havaittu, että ainakin eräitä helovahakas-lajeja voi löytyä myös pitkän aluskasvillisuuden seasta. Joka tapauksessa niitettäessä niitetty kasvillisuus tulisi korjata pois. Tämän ns. maaperän negatiivisen ravinnetalouden suosiminen pitää niityn tai kedon maaperän niukkaravinteisena ja aluskasvillisuuden matalana. Laiduntavien eläinten tapauksessa eläimille ei saisi antaa lisäravintoa, jotta ravinteiden kokonaismäärä ei lisääntyisi laidunnettavalla alueella. Kun eläimet laiduntavat, ne kyllä tuottavat lantaa, mutta samalla aluskasvillisuus pysyy matalana.  Kaunissaaren kalliokedolla kasvavia helovahakkaita ja maakieliä voitaisiin periaatteessa suosia esim. niittämällä alueen heinäkasvillisuus kerran kesässä ja korjaamalla niitetty kasvillisuus pois. Kasvillisuuden niiton tulisi tapahtua perinteisellä tavalla, esim. viikatteella. Koneellinen niittäminen saattaa nimittäin vahingoittaa arimpia ketosieniä ja ketokasveja. Kalliokedon niitossa olisi tietysti otettava huomioon sen vaikutukset muuhun eliölajistoon, kuten kedon kasveihin. Lisäksi ketosienten kannalta niitto tulisi suorittaa hyvissä ajoin ennen niiden syksyistä itiöemä-tuotantoa.   

Käävät ja sienet

Lajiluettelo

Raportin pääasialliset lähteet  

Boertmann, D. 1995: The genus Hygrocybe (Fungi of northern Europe - vol. 1)  

Niemelä, T. 2004: Suomen kääpien määritysopas. Viidestoista uudistettu painos - Helsingin yliopiston kasvitieteen monisteita 184.  

Nitare, J. ym. 2000: Signalarter. Indikatorer på skyddsvärd skog. Flora över kryptogamer.  

Nylen, B. 2001: Svampar I Norden och Europa.  

Rassi, P. , Alanen, A. , Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus 2000 - Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 

Ryman, S. & Holmåsen, I. 1984: Svampar. En fälthandbok. Tredje, revidare upplagan 1992, andra tryckningen 1998.  

Salo, P. , Niemelä, T. , Nummela-Salo, U. & Ohenoja, E. (toim.) 2005: Suomen helttasienten ja tattien ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 769. 

Takaisin etusivulle

.

.

.

.

.

.

.

.

.