Talitiainen, kirjosieppo ja kottarainen ovat pihapiirimme yleisiä lintuja. Ne viihtyvät asutusten lähellä, koska monet ihmiset ovat järjestäneet niille pesäpöntön ja talviruokintaa. Tiaiset ovat kolopesijöitä, joista osa kovertaa pesäkolonsa itse lahoon puunrunkoon, osa pesii vanhoissa tikankoloissa ja puun onkaloissa. Kelopuita ja lahoavia puunrunkoja ei ole suosittu suomalaisessa metsätaloudessa, vaan ne on yleensä kaadettu pois hakkuiden yhteydessä. Tämän vuoksi kolopesijöiden on ollut vaikea löytää korvaavia pesäpaikkoja ilman ihmisten apua. Pöntöissä pesii myös pöllöjä. Vesilinnuista telkkä, uivelo ja isokoskelo.

Meistä jokainen voi auttaa kolopesijöitä rakentamalla pöntön pihalleen tai kysymällä maanomistajalta luvan pöntön asettamiseksi hänen mailleen.

Pikkupöntöt ripustetaan puuhun narulla tai muovipäällysteisellä metallilangalla noin 1,5-2 metrin korkeuteen, suuremmat noin 4-6 metrin korkeuteen. Pönttöihin ei saa tehdä istumaortta, koska se helpottaa petoeläinten tunkeutumista pönttöön. Pöntöt on puhdistettava syksyllä tai talvella.

Lahjoita linnunpönttö

BirdLifen linkki: http://www.birdlife.fi

Jos olet kiinnostunut lintuharrastuksesta, niin saat lisää tietoa Rauman Seudun Lintuharrastajat ry:n internetsivuilta www.rslh.info

Rasti 6. Suorasti

Rastilla esiintyvä suotyyppi, korpi, on yleensä kuusta kasvava, kohtalaisen ohutturpeinen suo. Korvelle tyypillisiä suokasveja ovat pallosara, suomuurain ja rahkasammalet. Korvessa kasvaa suokasvien lisäksi myös mustikkaa ja vanamoa. Suorastilta löydät myös jouhivihvilän. Syvemmälle kuljettaessa suo alkaa muistuttaa rämettä, jossa valtapuuna on kitukasvuinen mänty, joskus koivu tai kuusi. Rämeet ovat Suomen yleisin suotyyppi. Rämeiden kenttäkerroksen kasveja ovat erilaiset varvut, kuten suopursu, juolukka, karpalo, tupasvilla ja suokukka.

Suomen maa-alasta noin kolmannes on erilaisten soiden peitossa. Suomen suot ovat syntyneet primaarisen soistumisen, metsämaan soistumisen ja vesistöjen umpeenkasvun tuloksena. Primaarinen soistuminen tarkoittaa maan välitöntä soistumista mannerjäästä tai vesistöstä vapautumisen yhteydessä. Soiden suuri osuus Suomessa johtuu kosteasta ja viileästä ilmastostamme ja tasaisista pinnanmuodoista. Viileässä ilmastossa kasvinjäänteet hajoavat hitaasti ja kosteuden haihtuminen on hidasta. Tasaisilla pinnanmuodoilla valunta on hidasta.

Suoekosysteemi muodostaa itse oman kasvualustansa. Turpeen rakenne on perua turvetta muodostaneesta kasviaineksesta ja sen myöhemmästä maatumisesta. Turve on hapanta.

Soita on hyödynnetty Suomessa aina. Niitä on raivattu pelloiksi ja niistä on nostettu turvetta. Jos Suomen suot olisivat vielä luonnontilassa, ne pystyisivät sitomaan arviolta 20-30% Suomessa fossiilisten polttoaineiden poltosta vapautuvasta hiilestä. Soiden ojitus on lisännyt puuntuottokykyä, joten sillä on ollut merkitystä metsätaloudellemme. Suon ja kangasmetsän väliin sijoittuva vaihettumisvyöhyke on merkittävä elinympäristö metsäkanalinnuille, kuten teerelle ja metsolle. Teeret pesivät suon laitaan, jossa on runsaasti hyönteisravintoa niiden poikasille.

Rasti 7. Siirtolohkare

Jääkauden jättämät jäljet näkyvät luonnossa yhä edelleen. Jääkauden jälkeinen mannerjäätikkö on kuljettanut tämän siirtolohkareen emäkalliosta ja kuljettanut sitä mukanaan laajetessaan kohti kaakkoa. Viimeisen jäätiköitymisvaiheen jälkeen ilmasto alkoi hitaasti lämmetä ja mannerjäätikön reuna vetäytyi sulaessaan takaisin kohti luodetta. Jään sulaessa tämä siirtolohkare jäi nykyiselle paikalleen. Mannerjäätikön reuna oli Kodisjoen kohdalla viime kerran noin 9600 vuotta sitten.

Tavallisesti siirtolohkareet kulkeutuivat jäätikön mukana vain muutaman kilometrin päähän lähtöpaikaltaan, mutta jotkut kivet siirtyivät jäätikön reunan mukana jopa satojen kilometrien päähän. Keski- ja Itä-Euroopasta onkin löydetty sinne asti kulkeutuneita suomalaisia rapakivilohkareita. Siirtolohkareen alkuperä on helppo tunnistaa, mikäli se on koostumukseltaan jotain, tiettyä, vain määrätyllä alueella esiintyvää kivilajia.

Rastilla esiintyvä siirtolohkare on melko pieni. Suurimmat ja maisemallisesti merkittävimmät tai erikoisen muotoiset ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat siirtolohkareet on tavallisesti rauhoitettu luonnonmuistomerkiksi.

Poikkea laavulle!

Rasti 8. Kaljasjärvi

Suomea ei turhaan kutsuta tuhansien järvien maaksi, sillä maassamme on yli 56 000, vähintään yhden hehtaarin kokoista järveä. Vesistöjen kokonaisala kattaa melkein 10% maamme pinta-alasta. Järvet ovat kuitenkin melko matalia, keskisyvyys on niissä 7,2 metriä.

Suomen järvet jaetaan runsasravinteisiin ja niukkaravinteisiin järvityyppeihin. Runsasravinteisia järvityyppejä on noin 10 % järvistä. Niukkaravinteiset järvet jaetaan kirkasvetisiin ja ruskeavetisiin järviin. Niistä ruskeavetisiä on suurin osa. Kaljasjärvi kuuluu niukkaravinteisiin, kirkasvetisiin järviin. Näkösyvyys järvessä saattaa toisinaan olla jopa toista metriä. Kesällä vesi on hieman viileämpää kuin lähellä olevien ruskeavetisten järvien, koska auringon säteily ei lämmitä yhtä tehokkaasti kirkasta kuin ruskeaa humusvettä.

Kasvitieteellisesti Kaljasjärvi kuuluu korte-ruokojärviin, joka on Etelä-Suomen karuhkon järven perustyyppi. Järven matalissa lahdissa kasvaa järviruokoa ja järvikaislaa. Järvessä elää myös piisameita. Siellä voi nähdä lokkeja, sorsia, telkkiä ja ruskosuohaukankin.

Järvi on rastin kohdalta melkein umpeenkasvanut.

Rasti 9. Kalliomäntyrasti

Pähkinämäen ja Isovuoren lakialueilla kasvaa hyvin vanhoja kalliomäntyjä. Mäntyjen pienehkö koko niiden korkeasta iästä huolimatta, johtuu vähäravinteisesta ja kuivasta kasvualustasta. Vanhimpien kalliomäntyjen ikä vaihtelee täällä 250 ja 350 vuoden välillä. Pohjois-Suomessa vanhin mänty on saavuttanut jopa 500 vuoden iän. Suomen pitkäikäisimpiä puulajeja ovat tammi ja kuusi, jonka on todettu saavuttavan yli 800 vuoden iän.

Kalliomäntyekosysteemi kuuluu vähätuottoisiin kitu- ja joutomaihin, jotka metsälaissa luokitellaan avainbiotooppeihin. Hyvään metsänhoitoon kuuluu metsäluonnolle arvokkaiden avainbiotooppien huomioiminen.

Kuolleet puut, kelot, pökkelöt ja maapuut ovat hyviä luonnontilaisuuden merkkejä.  Ne ovat erilaisten bakteerien, lahottajasienten ja hyönteisten elinympäristöjä. Niissä ruokailevat ja pesivät monet linnut, oravat ja näätä. Kuolleet puut kuuluvat metsien elinkaareen luontaisena osana ja juuri siksi ne tulisi jättää luontoon.

Näköalapaikkaa ympäröivällä kalliolla näkyy kesäisin metson talvisia ulostekasoja. Ne syövät talvisin heikkokuntoisten mäntyjen neulasia. Metsokannan tulevaisuutta uhkaa niiden vaatimien laajojen soidinpaikkojen (5-40ha) pirstoutuminen pieniin metsäkuvioihin.

Rasti 10. Metsätehtävä

Rasti 11. Muinaishauta

Pronssikaudella noin (1300 – 500 eKr.) rannikollemme ilmaantuneet kiviröykkiöt ovat yhä näkyvissä kallioiden laella. Nuo haudat eli hiidenkiukaat rakennettiin usein merenrantakallioille.

Suurin osa Kodisjoen muinaishaudoista on rakennettu pronssikaudella, jolloin merenpinnan taso noudatteli 20 metrin korkeuskäyrää. Kaikki Kodisjoen muinaishaudat sijaitsevat nimittäin tämän rantalinjan välittömässä läheisyydessä. Maa kohoaa Kodisjoella noin 68 cm vuosisadassa. Tämän Isovuoren korkein huippu, joka sijaitsee nykyisin 43 metriä merenpinnan yläpuolella, oli jo kivikaudella merenpinnan yläpuolella ja Isovuori oli tuolloin pieni kalliosaareke meressä. Pronssikaudella Kodisjärvi, Kivijärvi ja Otajärvi olivat vielä merenlahtia ja tänne Isovuorelle pääsi tuolloin vesiteitse ainakin Kuusmon-Saarnummien, Otajärven ja Kaljasjärven laakioiden kautta.

Muinaishautoja on tutkittu jo edellisellä vuosisadalla ja niistä on löydetty luunsiruja. Polttohautaus levisi pronssikaudella suureen osaa Eurooppaa. Vainajat saivat hautoihin mukaansa erilaisia esineitä. Kaikista haudoista ei ole löytynyt esineitä, mutta Kodisjoelta on löydetty kaksi pronssikautista kirvestä.

Muinaishaudasta etelään on nähtävissä neljä pientä kivikasaa. Ne lienevät venäläisten rakentaman mittaustornin tukipuun kivijalustoja. Kivet on luultavasti kannettu muinaishaudasta. Kivikasojen keskellä on ristillä merkitty kolmiomittaus-piste ja numerot 99.

Rasti 12. Pähkinäpensasrasti

Pähkinäpensas kasvaa Suomessa luontaisena vain etelä- ja lounaisrannikolla sekä Etelä-Hämeessä. Pähkinäpensas on kasvanut aikoinaan runsaana koko Etelä-Suomessa. Siitä on todisteena turvekerrostumissa säilyneitä tuhansia vuosia vanhoja pähkinöitä.

Pähkinäpensas kasvaa yleensä ravinteikkailla rinnemailla. Se on hyötynyt metsien kaskeamisista ja hakkuista, koska metsään on syntynyt valoisia aukkoja.

Suomen dendrologinen seura valitsi pähkinäpensaan vuoden 1998 puuksi. Sen hedelmiä, pähkinöitä, on aikoinaan kerätty ravinnoksi. Ahvenanmaan talonpojat ovat aikoinaan maksaneet pähkinöitä veroina.

Pähkinöitä voidaan syödä tai käyttää mausteena. Ne kerätään, kun ne muuttuvat kellanruskeiksi ja irtoavat helposti. Niiden annetaan olla pari viikkoa kasassa, jolloin niiden suojukset tummuvat. Sen jälkeen suojukset poistetaan ja pähkinät kuivataan ilmavassa paikassa kuukauden ajan.

Pähkinäpensaslehdot kuuluvat suojeltaviin luontotyyppeihin. Niitä esiintyy siis lounaisosien tammivyöhykkeellä. Pensaat kasvavat parimetriseksi ja ne kasvavat ryhminä. Muun muassa närhi syö pähkinöitä.

Opettajalle

Luontopolkureitin alkupiste on Kodisjoen keskustassa Kaikulan pihalla. Luontopolun pituus on noin 3,5km ja se kulkee Kodisvuoren, Kodisjärven ja Pähkinämäen ympäristössä. Maastossa on useita rasteja, joilla on mielenkiintoista tietoa ympäröivästä luonnosta. Luontopolun varrella on laavu, näkötorni ja yksi Kodisjoen lukuisista muinaishaudoista. Seuraa metson viitoittamaa reittiä. Noin reitin puolivälissä on laavu, joka sopii mainiosti levähdys- ja eväiden syömispaikaksi. Luontopolulla on 12 rastia, joilla on lisätietoa eri aiheista.

Jokaisesta rastista on kerrottu lyhyesti internetsivulla. Opettajan osiossa eri rastien aihepiireihin on liitetty luontopolulla suoritettavia havainnointitehtäviä ja kysymyksiä. Opettaja voi jakaa oppilaat pienempiin ryhmiin ja oppilaat suorittavat ryhmänä tai pareittain tehtävät. Tehtäviä voi tehdä myös soveltaen oppitunnilla luokassa. Puiden tunnistustehtävä, Kasvin tunnistustehtävä ja Lintujen tunnistustehtävä voidaan tehdä joko luontopolulla tai luokassa. Luontopolulla suoritettuna opettaja tulostaa tehtävät valmiiksi.

Lisäksi on karttatehtäviä, jotka voidaan tehdä oppitunnilla luokassa. Karttatehtävät sopivat esimerkiksi maantiedon tunnilla tehtäviksi. Opettaja voi valita tehtävistä omalle luokalleen soveliaimpia.