Opinpolut luontoon                

Rauma  

Lappi   

Kodisjoki

Sijaintikartta

Reittiohje

Kuuskajaskari on kiinnostava ja monipuolinen vierailukohde. Kuuskajaskari on toiminut aikaisemmin puolustusvoimien linnakesaarena. Maisemassa näkyy yhä jälkiä tästä ajasta. Saarella on myös kiinnostava geologinen historia. Saari on noussut merestä vasta noin 2000 vuotta sitten ja sen maisemassa on nähtävissä jääkauden jättämiä merkkejä. Saari on maankohoamisrannikkoa.

Kuuskajaskaripolku opastaa saaren kulttuurihistoriaan, maisemaan ja geologiaan.

Opettajalle

Tämän materiaalin tarkoituksena on antaa opettajalle vinkkejä opetukseen Kuuskajaskarissa. Materiaali keskittyy Kuuskajaskarin kulttuurihistoriaan, geologiaan ja veteen liittyviin teemoihin. Opettaja voi valita mitä teemoja haluaa käyttää ja soveltaa niitä eri-ikäisille oppilaille.

Kuuskajaskaripolusta on visa, jonka kysymyksiin voi vastata, kun on kiertänyt polun. Kysymyksiin voi vastata myös lukemalla internetsivuilta saaresta. Oppilaiden kanssa voi arvioida vedenkorkeutta.

Vesinäytteiden ottamiseen tarvitaan lasipurkki, valkoinen astia ja haavi. Oppilaat voivat perustaa oman sääaseman, jossa arvioidaan lämpötilaa, tuulen suuntaa ja pilvisyyttä.

Geologia

Lue Satakunnan kallioperästä: http://www.pori.fi/geosatakunta/mp_satakunta.pdf

ja maaperästä: http://www.pori.fi/geosatakunta/kp_satakunta.pdf

Maankohoaminen

Jääkauden päättyessä noin 10 000 vuotta sitten Satakunta oli veden peitossa. Jäämassa oli painanut maankuoren lommolle ja jään sulamisen jälkeen maa alkoi nopeasti kohoamaan isostaattiseen tasapainotilaan. Maa kohoaa edelleenkin. Nopeinta maankohoaminen on Perämeren pohjukassa, noin 9mm vuodessa. Lounaisrannikolla maa kohoaa 6mm vuodessa. Suomenlahdella kohoamista ei enää tapahdu. Maankohoaminen näkyy maisemassa siten, että rantavesistä tulee kuivaa maata, saaret kasvavat ja uusia saaria tulee näkyviin vedestä. Kuuskajaskari on noussut merestä noin 2000 vuotta sitten.

Vesikasvillisuus

Vesi ympäröi vesikasveja joko osittain tai kokonaan. Vesikasvit kasvavat vyöhykkeittäin rannan suuntaan. Kauimpana rannasta kasvavat uposkasvit ovat kokonaan pinnan alla. Uposkasveista esimerkkinä ovat levät. Kelluslehtisillä kasveilla, kuten lumpeella ja ulpukalla, on pienet juuret, koska vedensaanti ei ole ongelma. Niiden lehdet kelluvat pinnalla. Kasvit tarvitsevat kuitenkin happea ja ne saavat sitä varressa ja lehtiruodissa olevia ilmatiehyitä pitkin. Lähimpänä rantaa kasvavat ilmaversoiset kasvit, kuten järviruoko, järvikaisla ja osmankäämi. Niiden varsi on pitkä ja ontto.

Levät muodostavat vedenalaisia kasvustoja. Ne on nimetty värinsä mukaan viherleviin, ruskoleviin ja punaleviin. Viherleviin kuuluu ahdinparta, joka on nimensä mukaan vihreä, runsashaarainen ja tupsumainen. Rakkolevä kuuluu ruskoleviin ja se on suurin levämme. Sitä kasvaa yleisesti meren rannoilla. Rakkolevässä on ilmarakot, jotka kannattelevat kasvia. Punaleviä kasvaa syvemmällä.

Rehevöityminen

Rehevöityminen johtuu lisääntyneistä ravinteista. Merkittävimmät rehevöitymistä aiheuttavat ravinteet ovat typpi ja fosfori.

Ravinteita leviää luontoon jätevesien, pelloilta valuvien lannoitteiden ja ilmasta tulevan laskeuman mukana. Merten hyvinvointiin vaikuttaa myös sisävesien tila. Järvien ja jokien kautta meriin päätyy rehevöittäviä ravinteita.  

Vesistön rehevöityminen voi johtaa runsaiden leväesiintymien yleistymiseen. Itämeren vesi on samentunut, koska siinä on entistä enemmän mikroskooppisen pieniä leviä. Veden samentumisesta kärsii etenkin merenpohjan kasvillisuus. Vaarallinen sinilevä, joka oikeastaan on syanobakteeri, on myös lisääntynyt. Rehevöityminen muuttaa myös rannan eliöyhteisöä. Viimeisten vuosikymmenten aikana yksivuotiset levät, kuten rihmalevä, on lisääntynyt. Se tuhoaa monille eliöille tärkeää rakkolevää ja siten vaikuttaa rannan eliöstöön. Kalasto saattaa muuttua, jos niiden kutemis- ja ruokailuympäristö muuttuvat. Levien lisääntyminen vaikuttaa merenpohjan happitilanteeseen. Levälautat kulkeutuvat merenpohjan painannekohtiin ja muuttavat pohjaa hapettomaksi. Tämä voi tuhota pohjan eliöstöä.

Rehevöitymistä on vaikeaa hillitä. Vaikka kuormitus loppuisi, saattaa rehevöityminen silti jatkua, kun vuosien kuluessa pohjasedimentteihin varastoituneet ravinteet liukenevat takaisin veteen kasvien käyttöön.

Pohdintaa, tehtäviä ja kysymyksiä

Opinpolut -etusivulle