Reksaaresta Rauman kaupungin nettisivuilla.

Reksaaren luontopolku on n. 3,5km pitkä. Se sisältää 17 rastia ja taukopaikan.

1. Kartun torppa ja kirkkomaa

2. Rantakallio

3. Istutuskuusikko

4. Lehtoalue

5. Reksaaren lintumaailma

6. Siirtolohkare

7. Rohelan torppa

8. Metsän uudistaminen

9. Muinaisranta

10. Kallionlaet ja jäkäläalueet

11. taukopaikka

12. Suoalue

13. Metsän antimia

14. Muinaishauta

15. ”Reksaaren korpi”

16. Siperian lehtikuusi

17. Kosteikkokasvit

18. Jyrkät rantakalliot

Opettajalle

Luontopolulla olevilla rastitauluilla on tietoa rastiaiheista. Oppimateriaalia voi käyttää apuna luontopolulla tai retken jälkeen luokassa oppitunnilla. 

Luontopolun oppimateriaali liittyy Reksaaren ympäristöteemoihin, kuten lehtoihin, lehtokasvillisuuteen ja lehtojen suojeluun. Reksaari kuuluu Natura 2000-alueisiin ja valtakunnalliseen lehtojen suojeluohjelmaan. Alueelle leimallisia piirteitä ovat myös maankohoaminen ja rautakautiset muinaishaudat. Merenrannassa on mahdollisuus suorittaa myös veden tarkkailuun liittyviä tehtäviä. Kaikkia tehtäviä ei tarvitse tehdä, vaan opettaja voi keskittyä valitsemiinsa teemoihin.

Lehdot

Lehdoille tyypillisiä piirteitä ovat puuston, pensaiden ja kenttäkerroksen monilajisuus ja monikerroksellisuus.

• Kenttäkerroksessa kasvavat muun muassa vuokot, kielot, sudenmarja ja saniaiset. Monet vaateliaat ruohot ja heinät viihtyvät lehdoissa.
• Pensaskerroksessa esimerkiksi myrkyllinen näsiä, koiranheisi, lehtokuusama sekä villit viinimarjapensaat ovat lehdon kasvillisuutta.
• Puista lehdoille tyypillisiä kasveja ovat lehtipuut, kuten koivut, lepät, haapa ym. Jaloista lehtipuista saattaa esiintyä tammi, saarni, lehmus, jalava ym.

Useat lehtojen kasvilajit kukkivat aikaisin keväällä ennen kuin lehtipuihin tulee varjostavat lehdet. Valoisuuden ansiosta maaperä sulaa roudasta aikaisin keväällä ja kasvit saavat vettä ja ravinteita kasvaakseen.

Lehdon maaperä on ravinteikasta kivennäismaata. Kangasmetsissä havupuiden neulasten lahoaminen jää puolitiehen, jolloin syntyy kangasturvetta. Lehdoissa ravinteikas ja multainen maaperä syntyy täysin lahonneista lehdistä. Lehtojen vähemmän hapan maaperä (pH 6-7) on kalkkikiven, diabaasien, dolomiittien tai muiden emäksisten kivilajien ansiota.

Suomessa lehtometsien osuus metsistä on vain alle prosentin verran. Lehdot keskittyvät hemiboreaaliselle vyöhykkeelle eli tammivyöhykkeelle ja lehtokeskuksiin.

Lehdot jaotellaan kuiviin, tuoreisiin ja kosteisiin lehtoihin kasvupaikan kosteuden ja ravinteikkuuden perusteella. Niissäkin on vielä alueellisia vaihteluita. Kuivemmille lehtomaille, jotka sijaitsevat usein mäkien etelärinteillä, on tyypillistä keväällä kukkivien kasvien ja heinien runsaus. Koivun, haavan ja harmaalepän alla kukkivat mm. vuokot, kevätlinnunherne, kielo ja ketunleipä. Kostean lehdon kasveja ovat kookkaat saniaiset, mm. hiirenportaat, alvejuuret ja kotkansiipi.

Lehtojen suojelu

Lehtoja suojellaan metsä- ja luonnonsuojelulainsäädännöllä. Lehtojensuojeluohjelma suojelee lehtoja eri lehtokasvillisuusvyöhykkeillä. Erityisesti jalopuita kasvavat lehdot ja luonnontilaiset lehdot ovat suojelukohteita. Lehtojen suojelu on tärkeää, koska monet uhanalaiset lajit esiintyvät monimuotoisissa lehdoissa.

Rohelan ranta on osa Reksaaren maankohoamisrannan lehtoa, joka kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan ja Natura 2000 -ohjelmaan. 

Lehdon pinta-ala on noin seitsemän hehtaaria. Uhanalaisten nummimataran, kevätesikon, mäkimintun ja nurmilaukan lisäksi lehdossa kasvavat lehtokielo, orjanruusu, käärmeenkieli, lehtokuusama, taikinanmarja, koiranheisi, mäkikaura, lehtopähkämö, herttakaksikko, syyläjuuri, mustakonnanmarja, haisukurjenpolvi, lehtoarho, vilukko, pystykiurunkannus ja valkolehdokki. Rantalehdossa tavataan myös uhanalaista pikkuapollo-perhosta.

Natura 2000

Euroopan unionin tavoitteena on suojella luonnon monimuotoisuuden säilyminen alueellaan. Natura 2000- verkostolla pyritään tähän.

Verkosto turvaa luontodirektiivissä määriteltyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjä. Tällaisia luontotyyppejä on Euroopassa noin 200 ja lajeja noin 700.

Jokainen jäsenmaa laatii kansallisen luettelon alueista, joita se ehdottaa Natura 2000 -verkostoon (SCI-alueet). Alueiden on oltava luontodirektiivin mukaisia. EU:n komissio arvioi jäsenmaan luettelon yhteistyössä Euroopan ympäristökeskuksen luontokeskuksen ja jäsenmaiden kanssa. 

Jokainen luonnonmaantieteellinen vyöhyke arvioidaan erikseen. Nykyisen EU:n alueella on kaikkiaan yhdeksän luonnonmaantieteellistä vyöhykettä. Pääosa Suomen alueista kuuluu boreaaliseen vyöhykkeeseen. Pohjoisin Lappi kuuluu alpiiniseen vyöhykkeeseen. Lopullisen päätöksen Natura 2000 -verkostosta tekee EU:n komissio.

Lounais-Suomen ympäristökeskuksen alueella on 179 kohdetta Natura 2000-verkostossa.

Lue lisää aiheesta: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=79440

Luontotyypit

Luontoa voidaan suojella myös suojelemalla luontotyyppejä. Luontotyypit ovat maa- tai vesialueita, joilla on tietynlaiset ympäristöolot sekä luonteenomainen kasvi- ja eläinlajisto. Luontotyypin syntyyn vaikuttavat muun muassa maa- ja kallioperä sekä vesiolot ja pienilmasto. Suojellut luontotyypit ovat lajistollisesti monimuotoisia ja luontotyyppejä suojelemalla suojellaan myös useiden harvinaisten ja uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien elinympäristöjä. Suojeltuja luontotyyppejä ovat esimerkiksi lehdesniityt, hiekkarannat ja jalopuumetsiköt.

Lue lisää luontotyypeistä: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=473&lan=fi

Maankohoaminen ja muinaishaudat

Jääkauden päättyessä noin 10 000 vuotta sitten Satakunta oli veden peitossa. Jäämassa oli painanut maankuoren lommolle ja jään sulamisen jälkeen maa alkoi nopeasti kohoamaan isostaattiseen tasapainotilaan. Maa kohoaa edelleenkin. Nopeinta maankohoaminen on Perämeren pohjukassa, noin 9mm vuodessa. Lounaisrannikolla maa kohoaa 6mm vuodessa. Suomenlahdella kohoamista ei enää tapahdu. Maankohoaminen näkyy maisemassa siten, että rantavesistä tulee kuivaa maata, saaret kasvavat ja uusia saaria tulee näkyviin vedestä. Osa rannikon läheisyydessä sisämaassa olevista korkeista rinteistä on ollut aikoinaan saaria.

Maan paljastuttua vedestä ensimmäiset ihmiset saapuivat asumaat syntyneiden vesistöjen varsille. Satakunnan vanhimmat merkit ihmisasutuksesta on tehty mesoliittiselta kivikaudelta, Suomusjärven kulttuurin aikana (8300-500eKr). Maankohoamisen edetessä väestö siirtyi asumaan uusille seuduille. 

Rauman seudulta on löydetty paljon pronssikautisia (1500 - 500 eKr.)muinaishautoja. Sammallahdenmäen hautaröykkiöalue on valittu UNESCO:n maailmanperintökohteeksikin.

Pronssikaudella hautauskulttuurissa tapahtui muutos, kun vainajia alettiin polttaa ja jäännökset kätkettiin hautaröykkiöihin sen sijaan, että olisi kaivettu maakuoppa. Pronssikauden alussa haudat olivat suuria. Muinaishautoja rakennettiin yleensä saarelle, jolta oli hyvä näkyvyys merelle. Monet muinaishaudat on avattu aarteiden löytymisen toivossa.  

Reksaaren muinaishauta on todennäköisesti rautakaudelta (500eKr.-1150jKr). Tapa haudata vainajat kiviröykkiöihin jatkui vielä rautakauden alussa, mutta haudat olivat pienikokoisempia kuin aiemmin pronssikaudella. Muinaishaudat sijaitsivat aikoinaan merenrantakallioilla, jotka nykyisin ovat sisämaata. Rautakauden alkaessa merenpinta oli Satakunnassa noin 20 metriä nykyistä ylempänä.