|
|
Opinpolut luontoon Rauma Lappi Kodisjoki |
||
|
|
UNAJANLAHDEN LINTUTORNI
|
|
|
|
Unajanlahdella on tilaisuus kokea monenlaista luontoa. Lintutornissa voit tarkkailla lintuja. Rannalla ja vedessä näet kirjon erilaisia kasveja. Opettelemalla tarkkailemaan ympäristöä, voit tehdä päätelmiä siitä, minkälaista joskus on ollut ja minkälaista tulevaisuudessa tulee ehkä olemaan. Alueella on lintutorni, ruovikkolintujen tähystyskoroke, nuotiorinki, polttopuukatos, infotaulu, pitkospuita ja viitoitus.
Opettajalle: Unajanlahden lintutornin opetusmateriaali käsittelee lintuja ja Unajanlahden alueeseen liittyviä ympäristöteemoja. Materiaalin tarkoituksena on antaa opettajalle vinkkejä luontoretkeen Unajanlahdella. Lintuosiossa kerrotaan tarkemmin kolmesta tulokaslintulajista; viiksitimalista, harmaahaikarasta ja kyhmyjoutsenesta, jotka ovat viime aikoina runsastuneet. Lisäksi kerrotaan, mitä lajeja Unajanlahdella on tavattu. Tulokaslinnuista on pieni leikkimielinen visailu. Sen voi suorittaa, kun on lukenut tulokaslajeista kertovan tekstin. Lisäksi linnuista on tietotehtäviä, havainnointitehtäviä ja pohdintatehtäviä. Ympäristöteemaosio käsittelee Unajanlahden historiaa lyhyesti. Alueen ympäristöteemoja ovat mm. flada, sukkessio, vesikasvillisuus, ympäristön muutos, rehevöityminen. Niistä kerrotaan lyhyesti ja jokaiseen aiheeseen on liitetty tieto-, havainnointi- ja pohdintatehtäviä.
Tulokaslajit
Unajanlahdella pesii tulokaslinnuiksi sanottuja lintuja. Se tarkoittaa sitä, että alueella ei alun perin ole esiintynyt kyseisiä lajeja, mutta ne ovat viime vuosina runsastuneet alueella. Tulokaslinnuista mainittakoon viiksitimali, harmaahaikara ja kyhmyjoutsen. VIIKSITIMALI (Panurus biarmicus) Kuvia: http://www.lintukuva.fi/lajikuvat/panbia/
Tunnistaminen Viiksitimali kuuluu varpuslintuihin. Sen pituus on 13-16cm ja paino 12-18g. Nimensä mukaan koiraan tunnusmerkki on leveä musta viiksijuova ja harmaa pää. Yleisväritykseltään se on vaaleanruskea ja sillä on pitkä pyrstö. Naaras on yksivärisempi. Nuori lintu muistuttaa naarasta, mutta sen pyrstön reunat ovat mustat. Viiksitimaleilla on täydellinen sulkasato elo–lokakuussa, jonka jälkeen ikäluokkia ei pysty erottamaan toisistaan.
Ruovikon uudisasukas Viiksitimalia voidaan sanoa alueen uudisasukkaaksi. Se levisi Suomeen vasta 1980–1990-lukujen taitteessa ja kotiutui nopeasti pesimälajistoon. Ennen tätä se oli erittäin harvinainen. Unajanlahden alue oli 1990-luvun alussa merkittävä viiksitimalin esiintymisalue. Viiksitimalin elinympäristönä ovatkin merenlahdet ja järvien ruovikot. Viiksitimali kuuluu silmälläpidettäviin lintulajeihin, mutta viime aikoina se on runsastunut. Suomessa pesii 500-1000 paria. Viiksitimalin pesä on noin metrin korkeudella järviruokoihin sidottu pussimainen tai suppilomainen kori. Monet viiksitimalit myös talvehtivat ruovikossa. Kylmä talvi ja ruovikon lakoontuminen voivat vaikuttaa viiksitimalikantaan. Tosin se on nopea lisääntymään. Lintu tekeekin useita suuria poikueita vuoden aikana. Se munii toukokuusta alkaen, ja pari voi pesiä kolmasti kesän aikana. Munia on 4–8, kermanvaaleita tummanruskein pilkuin ja täplin. Haudonta-aika on 10–13 vrk ja molemmat puolisot voivat hautoa niitä. Viiksitimali syö hyönteisiä ja järviruo’on siemeniä. Viiksitimalin tunnistaa myös erikoisesta äänestä: ”ping” tai ”pshing”.
HARMAAHAIKARA (Ardea cinerea)
Tunnistaminen: Harmaahaikara on nimensä mukaisesti päältä harmaa ja alta valkea. Sillä on pitkät jalat ja pitkä kaula sekä valkoinen pää. Jalat ovat kellanharmaat ja nokka oranssinkeltainen. Molemmat sukupuolet ovat samanvärisiä. Harmaahaikaralla on kova, rääkyvä ääni. Sen lento on raskasta, hitain siivenlyönnein. Kaula on lentäessä vedetty kasaan. Harmaahaikara on yleistymässä Etelä-Suomessa. Harmaahaikara on muuttolintu, joka viettää talvet eteläisemmässä Euroopassa. Harmaahaikara pesii korkeassa puussa veden äärellä. Emo munii touko-kesäkuussa 3–5 sinivihreää munaa, joita se hautoo n. 25 vrk. Poikaset lähtevät pesästä 8-viikkoisina. Ravinnokseen se saalistaa matalassa vedessä pääasiassa kalaa ja sammakkoeläimiä.
KYHMYJOUTSEN (Cygnus olor)
Kyhmyjoutsen on runsastunut Suomessa jo pitkään ja sitä tavataan myös Unajanlahdella. Kyhmyjoutsen pesii mm. Ahvenanmaalla ja monin paikoin Etelä-Suomessa. Tunnistaminen Joutsenet on helppo tunnistaa, sillä Suomessa ei tavata muita yhtä suuria valkoisia lintuja. Kyhmyjoutsenen tunnistaa muista joutsenista pään tuntomerkkien perusteella. Kyhmyjoutsenella on nimensä mukaisesti kyhmy nokan yläosassa ja nokka on mustan ja oranssin punaisen kirjava. Laulujoutsenen ja pikkujoutsenen nokan väritys on kelta-musta ja nokka on kiilamainen. Pikkujoutsen on pienempi kuin kyhmyjoutsen ja laulujoutsen. Kyhmyjoutsen ui usein kaula s-kirjaimen muotoon taivutettuna kun taas laulujoutsen ja pikkujoutsen uivat kaula suorana. Nuorena kyhmyjoutsen on harmaanruskea. Kyhmyjoutsenten lentäessä siivistä kuuluu kova viuhumisääni. Kyhmyjoutsen rakentaa pesänsä ruo’osta, joka on purtu poikki pesäpaikan ympäriltä. Joutsen munii huhti - toukokuussa ja harmaanvihreitä munia on 5-9. Kyhmyjoutsen syö vesikasveja.
Muita alueella tavattavia lintuja Unajanlahti on merkittävä lintuvesi. Matalan veden aikana maasta paljastuu isot lieterannat, joissa muuttoaikoina on Rauman seudun huomattavin kahlaajien ruokailualue. Unajanlahdella voi nähdä myös seuraavia pesiviä lintuja: silkkiuikku, härkälintu, mustakurkku-uikku, merihanhi, sinisorsa, jouhisorsa, haapana, tavi, heinätavi, lapasorsa, tukkasotka, telkkä, tukkakoskelo, isokoskelo, nokikana, meriharakka, pikkutylli, punajalkaviklo, rantasipi, naurulokki, kalalokki, harmaalokki, kalatiira, lapintiira, ruokokerttunen, rytikerttunen, satakieli. Myös mustapyrstökuiri, sitruunavästäräkki, ruskosuohaukka ja luhtakana voivat esiintyä alueella. Merikotka saattaa toisinaan saalistaa myös Unajanlahdella.
LUONNONYMPÄRISTÖ JA KASVILLISUUS
Alueen käytön historiaa lyhyesti Unajan kulttuurimaisema on kokonaisuutena valtakunnallisesti arvokas. Alueella on pitkä talonpoikaishistoria ja jo keskiajalta on mainintoja alueesta satama- ja kauppapaikkana. Alue on ollut merkittävä lampaiden laidunnuspaikka aina 1960-luvulle saakka. Tämä on vaikuttanut alueen luontoon. Kasvillisuus pysyi katajia lukuun ottamatta matalana lampaiden laidunnuksen takia. Laiduntamisen päättyminen on aiheuttanut alueen nopean metsittymisen.
Flada Unajanlahden maatuva merenlahti on edustava fladaketju. Jääkauden aikana jäämassat painoivat maan kuopalle, josta se edelleen hiljalleen palautuu takaisin. Maa kohoaa ja meri saa väistyä tieltä. Merenlahden pohjukkaa, jota yhdistää enää vain kapea salmi muuhun alueeseen, kutsutaan fladaksi. Fladan vesi on melkein makeaa, koska salmesta pääsee vain vähän suolavettä fladaan.
Sukkessio Sukkessio tarkoittaa elinympäristöjen asteittaista muuttumista. Unajanlahden tapauksessa kysymys on primaarisukkessiosta eli kokonaan uusien alueiden paljastumisesta veden alta maankohoamisen myötä. Maankohoaminen vaikuttaa alueen kasvillisuuteen ja linnustoon. Merestä nousevien luotojen ensimmäisiä heiniä ovat pohjanlahdenlauha, ruokohelpi ja meriluikka. Nämä kolme kasvia ovat pioneerilajeja, jotka pystyvät asuttamaan pienimpiä ja matalimpia luotoja. Saaren kohotessa edelleen ilmestyy kivikkosaarelle lisää kasvilajeja kuten mm. kastikka, punanata, merivalvatti, hiirenvirna, virmajuuri ja rantakukka. Saarten korkeuden ja koon kasvaessa kasvilajeja ilmaantuu lisää. Pensaista ensimmäisenä ilmestyvät paju ja tyrni. Lehtipuista tervaleppä valtaa myös alaa. Lehtipuiden kasvaessa isommiksi, joukkoon ilmestyy havupuita. Lopulta metsä saavuttaa sukkession päätepisteen, kliimaksivaiheen. Kasvillisuus ja eliöstö pysyvät muuttumattomina ellei ympäristö muutu. Metsäpalo voi aiheuttaa metsän kasvillisuuden tuhoutumisen ja sukkessio alkaa taas alusta.
Vesikasvillisuus Unajanlahden vesikasvillisuus on monimuotoista ja siellä tavataan paljon erilaisia lajeja. Yleisimpiä näistä ovat ota-, harmaa- ja punanäkinparta, hapsi- ja hentovita, merihaura, uposvesitähti ja merinäkinruoho. Vesi ympäröi vesikasveja joko osittain tai kokonaan. Vesikasvit kasvavat vyöhykkeittäin rannan suuntaan. Kauimpana rannasta kasvavat uposkasvit ovat kokonaan pinnan alla. Uposkasveista esimerkkinä ovat uposvesitähti, hapsi- ja hentovita sekä levät. Kelluslehtisillä kasveilla, kuten lumpeella ja ulpukalla, on pienet juuret, koska vedensaanti ei ole ongelma. Niiden lehdet kelluvat pinnalla. Kasvit tarvitsevat kuitenkin happea ja ne saavat sitä varressa ja lehtiruodissa olevia ilmatiehyitä pitkin. Lähimpänä rantaa kasvavat ilmaversoiset kasvit, kuten järviruoko, järvikaisla ja osmankäämi. Niiden varsi on pitkä ja ontto. Levät muodostavat vedenalaisia kasvustoja. Ne on nimetty värinsä mukaan viherleviin, ruskoleviin ja punaleviin. Viherleviin kuuluu ahdinparta, joka on nimensä mukaan vihreä, runsashaarainen ja tupsumainen. Rakkolevä kuuluu ruskoleviin ja se on suurin levämme. Sitä kasvaa yleisesti meren rannoilla. Rakkolevässä on ilmarakot, jotka kannattelevat kasvia. Punaleviä kasvaa syvemmällä.
YMPÄRISTÖN MUUTOS Ympäristö muuttuu luontaisesti maankohoamisen myötä. Myös ihmisen kädenjälki näkyy maatalouden ja eläinten laiduntamisen kautta ympäristössä. Ihmisen toiminta aiheuttaa myös vesistöjen rehevöitymistä.
Rehevöityminen Rehevöityminen johtuu lisääntyneistä ravinteista. Merkittävimmät rehevöitymistä aiheuttavat ravinteet ovat typpi ja fosfori. Ravinteita leviää luontoon jätevesien, pelloilta valuvien lannoitteiden ja ilmasta tulevan laskeuman mukana. Merten hyvinvointiin vaikuttaa myös sisävesien tila. Järvien ja jokien kautta meriin päätyy rehevöittäviä ravinteita. Vesistön rehevöityminen voi johtaa runsaiden leväesiintymien yleistymiseen. Itämeren vesi on samentunut, koska siinä on entistä enemmän mikroskooppisen pieniä leviä. Veden samentumisesta kärsii etenkin merenpohjan kasvillisuus. Vaarallinen sinilevä, joka oikeastaan on syanobakteeri, on myös lisääntynyt. Rehevöityminen muuttaa myös rannan eliöyhteisöä. Viimeisten vuosikymmenten aikana yksivuotiset levät, kuten rihmalevä, on lisääntynyt. Se tuhoaa monille eliöille tärkeää rakkolevää ja siten vaikuttaa rannan eliöstöön. Kalasto saattaa muuttua, jos niiden kutemis- ja ruokailuympäristö muuttuvat. Kasvillisuuden lisääntyminen johtaa veden samenemiseen. Tämä puolestaan aiheuttaa vähenemistä arvokalakannoissa särkikalojen lisääntyessä. Levien lisääntyminen vaikuttaa merenpohjan happitilanteeseen. Levälautat kulkeutuvat merenpohjan painannekohtiin ja muuttavat pohjaa hapettomaksi. Tämä voi tuhota pohjan eliöstöä. Rehevöitymistä on vaikeaa hillitä. Vaikka kuormitus loppuisi, saattaa rehevöityminen silti jatkua, kun vuosien kuluessa pohjasedimentteihin varastoituneet ravinteet liukenevat takaisin veteen kasvien käyttöön.
|
|||
|
Pohdintaa, tehtäviä ja kysymyksiä linnuista
|
|||
|
Pohdintaa, tehtäviä ja kysymyksiä kasvillisuudesta ja ympäristöteemoista
|
|||
|
|
|
||
|
|
|||
