| Uki Kiviranta | 23.1.2009 | |
| Outi Kivimäki | 3.7.2008 | |
| Markku Saiha | 3.7.2008 | |
| Tomi Suvanto | 3.7.2008 | |
| Suvi ja Tom Lindqvist | 2.7.2008 | |
| Ilkka Suominen | 2.7.2008 | |
| Jaakko Nirhamo | 1.7.2008 | |
| Heikki Pitkänen | 18.6.2008 | |
| Anne Savola | 12.6.2008 | |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
5.6.2008 | |
|
|
26.5.2008 |
|
SININEN, VIININTUMMA JA RÄÄNVIHREÄ
Mikä on meren väri? Homeros – tai hänen nimiinsä pantu esitysperinne – käytti merestä toistuvaa runokuvaa epi oinopa ponton, jonka Pentti Saarikoski kääntää uskollisesti ”viinintummaksi mereksi”. Oinops tarkoittaa kirjaimellisesti viininnäköistä, viiniä muistuttavaa. Sillä on voitu viitata meren lisäksi vaikkapa härkään. Sen ja muiden epämääräisten väri-ilmausten perusteella on esitetty, ettei kreikkalaisilla ollut selkeitä käsitteitä väreille. On jopa väitetty, etteivät antiikin ihmiset olisi edes nähneet värejä, vain tummuusasteita. Oman havaintoni mukaan Välimerellä on punaviinin tummuus yöllä, jolloin värejä ei muutenkaan juuri erota. Oinops ei välttämättä tarkoittanut punaista tai tummaa. Se on voinut kuvata viinin tavoin läikehtivää tai kimaltavaa merenpintaa. Meri on liittynyt viiniin myös meritse Kreikkaan tulleen viininjumala Dionysoksen kautta. Hänet voitiin esittää viiniköynnöksen ja muratin peittämässä laivassa, jossa hedelmiä kantavan maan ja aution, mahon meren symbolit yhdistyivät. Meri on viinin tavoin dionyysinen: kiihkeä, aistillinen, äärimmäinen ja arvaamaton. Kreikkalaisilla oli tilanteesta riippuen monta muutakin sanaa meren värille, kuten violetti, syvänsininen tai harmaa. Vihreää merta homeerinen runous ei tuntenut. Antiikissa vihreys yhdistettiin kasvillisuuteen ja parantavaan luontoon, joka voi esiintyä jopa vihreissä kivissä ja koruissa. Maantieteen isä Ptolemaios kutsui kuitenkin Intian valtamerta ”purjonväriseksi” korvaten viinin vihanneksella. Arabimaantieteilijät kuvasivat puolestaan Atlantia maailmaa ympäröivänä vihreänä, jähmeänä ja sumuisen synkkänä laivojen hautausmaana. Maailman reunoilla kiinteän eloperäisen aineen ja meren rajojen ajateltiin hämärtyvän. Kirjailija James Joyce loi sittemmin oman maanläheisen vastineensa dionyysiselle viinimerelle, räänvihreän meren: Eikö meri olekin niin kuin Algy sanoo: harmaa äiti armas? Räänvihreä meri. Kivespussiakuristava meri. Epi oinopa ponton. (Odysseus, käännös Saarikosken 1964.) Joycen kuvaus sopii hänen kuvaamansa Irlanninmeren lisäksi Itämereen sellaisena kuin sen muistaa 1960-luvun Helsingin rannoilta. Kokkareinen vesi muistutti laihanpuoleista laitoshernekeittoa ja haisi pahalle. Rantavesissä eleli limaisia kotiloita. Kauempana vesi oli sentään kirkasta, mutta nykyisin koko Suomenlahdessa näkyy pinnan alla pelkkää vihreää. Sinileväkukinnan aikaan meri pukeutuu iloisen räikeäksi kuin Pyhän Patrickin päivänä vihreäksi värjätty Chicagojoki. Meren väriä seuraavat ihmissilmien lisäksi satelliitit, jotka mittaavat näkyvästä valosta lehtivihreän määrää vedessä. Liika vihreys kertoo niille ravinteiden lisäämästä kasviplanktonista. Biomassan kasvu luo lopulta kuolleita merenpohjan alueita paikoissa, joissa merivesi ei pääse vaihtumaan. Niitä löytyy Itämeren lisäksi suurten jokien suilta. Samea vihreys valtaa kesäisin myös Pohjanmeren, Kanaalin ja Adrianmeren rannat. Siinä missä antiikin Välimeri oli viininkaltainen, eurooppalainen mare nostrum on räänvihreä. Rehevöityminen on saanut aikaan käänteisen Kaanaan ihmeen. Samuel Coleridgen fantasiarunon ”Vanhan merimiehen tarina” voi tänään lukea kauhukuvana tulevaisuuden vihreästä merestä, jota kansoittavat oudot lajit:
Ulappa höyrys mädäntyin:
Öin ulapalla ees ja
taas (Käännös Yrjö Jylhän 1934)
Meri on, paitsi elämän alkulähde, myös ikivanha kulttuurin osa. Meren värillä on ilmaistu ihmisen suhdetta siihen ja meren paikkaa maailmankuvassa. Meren vihreys on ollut merkki elämänjärjestyksen häiriintymisestä, elementtien sekoittumisesta, jumalallisen muuttumisesta alhaiseksi ja puhtaan likaiseksi. Vaikka entisaikojen kreikkalaiset ja arabit eivät pahemmin Selkämerellä liikkuneet, meren väri on täälläkin osa kulttuurista muistia. Vihreänä Selkämeri ei merkitsisi vain lomien, turismin ja kalansaaliiden vaan myös yhteisen menneisyyden menetystä.
Ulla Koivula
SELKÄMERI
Sanat Ulla Koivula (Ulla Koivula on laatinut runoonsa myös sävelen)
1. Minä ujutan varpaani pinnan alle ja kuuntelen kuuluvaa kesää, jään vielä hetkeksi taivasalle, haen sielulle sopivaa pesää.
Meri makaa kuin tuossa se maannut on kautta aikain ja monenkin kuutamon. Se meri on mun ja mun sydämein, ne sen omistaa yksin tein.
Kertosäe: Selkämeren saariston suojaan saan sitoa paattini huilaamaan, huomisen osalta arvaamaan tulevaa pysty ei kukaan.
2. Meren tuoksun mä kirkkaan ja suolaisen tunnen usvassa haaveiden rannan, nämä arjen työhön ja ankeuteen aina sieluni sylissä kannan.
Tunnen, aurinko poskellain kuumottaa ja se kutittain kaulaani koskettaa valoaan, lämpöään ojentaa laineen latvoja kirkastaa.
Kertosäe
3. Jos vaan toivotus kuulua sulle voisi, se kertoisi rakkaudestain, tätä vettä kohtaan ja rantaa sen, Satakunnasta löysin ja sen sain.
Tänne jään, näen ihmeet nää maailman, Selkämeren kauneuden valtaisan, reiteillä saariston kauneimman annan nautinnoille luvan.
Kertosäe
SININEN MERENI MUN
Merikarvialle ylös asti rannikko Satakunnan Selkämeren jatkuu alkain Raumalta kuuluisasti näyttäin vanhan ja nykyisen.
Esittelee kuntaa Eurajoen, näyttää Porin kaupungin, 120 kilometrin matkalla koen koko upean meiningin.
On saaristoa suojaisaa, on meren tuulista, suurta aavaa, löytyy rannikkoviivaa vaihtelevaa sekä satamaa montaa tarjoavaa.
Kaunissaari Eurajoen saa luonnonrauhasta muistuttaa, Ourat kauneuttaan uhoaa ja rinnallaan Enskeri, Outoori lumoaa.
Näen Vanhan Rauman kaupungin aarteet, Reposaaren paarlasteineen, Ahlaisten merenrantakylän kaarteet tiedän, tämä kaikki jää sydämeen.
Porin kansallinen kaupunkipuisto, majakkasaaret Säpin ja Kylmäpihlajan, kaunis Kokemäenjoen suisto tuovat mieleen onnen ajan.
Tuovat mieleen lapsuuden hengen, jolloin kaikki hyvin on, aikaa unohtaa millään mä voi en, täällä tiedän, en oo lohduton.
On Satakunnan Selkämeri mulle, kaunein mitä mieleeni saa ja toivon, että myös sulle saan kauneuttaan kuuluttaa.
Sen aalloilla päivät purjehdin, sen rannalla rauhoitun ja sitten kun illalla ehdin sen tahtiin yöni nukun, oi kaunis sininen mereni mun.
|
|
|||
|
ympäristönsuojelupäällikkö Rauman kaupunki
SELKÄMERI ON SININEN - VIELÄ
Selkämeren ulkosaaristo toukokuisena aamuna on upeimpia näkymiä, mitä suomalainen luonto tarjoaa. Selkämeren ulappa on kauniin sininen myös veden yleistä käyttökelpoisuutta kuvaavissa kartoissa. Sen sijaan rannikkovesillä ja varsinkin suojaisessa saaristossa nähdään huolestuttavia merkkejä rehevöitymisestä. Vesi on samentunut ja sinilevät ovat tulleet tutuiksi.
Selkämeren arvioidaan kokonaisuutena olevan erinomaisessa kunnossa ja vakaassa tilassa. Selkämeri onkin ykkönen verrattuna muihin rannikkovesiimme. Suomenlahtea riivaa happitalouden ongelmiin kytkeytyvä sisäinen kuormitus. Saaristomeri ja Ahvenanmaan lounaispuolella oleva vedenalainen harjanne estävät Itämeren vähähappisen ja ravinteikkaan syväveden pääsyn pohjoiseen.
Varoituskellot soivat
Satakuntalaisittain on harmillista, että keskustelu ja tutkimus keskittyvät Suomenlahden, Itämeren ja Saaristomeren alueelle. Selkämerta ei saa unohtaa nyt, kun merkkejä tilan huononemisesta alkaa näkyä. Sama toimettomuus, jonka aikana Saaristomeri tärveltyi, ei saa toistua täällä. Myös ulapalla varoituskello jo kilisee: planktonlevien määrää kuvaava klorofyllipitoisuus on hiljalleen noussut ja eläinplanktonin määrä on kasvanut 1980-luvulta kaksinkertaiseksi.
Rannikkovesillä ensisijainen ongelma on rehevöityminen. Pohjanlahteen ja Selkämereen sen osana on vanhastaan liitetty myös käsitys raskasmetalliongelmista. Kuitenkin raskasmetallipäästöt ovat lähes poikkeuksetta vähentyneet. Oudolla tavalla Selkämerelle ominainen myrkky on dioksiini. Sitä on silakassa ja lohissa siinä määrin, että on annettu käyttöä rajoittavia suosituksia. Dioksiini lienee peräisin kaukokulkeumasta. Selkämeren silakoiden runsas äyriäisravinto saattaa olla ravintoketjussa dioksiinia rikastava vaihe. Paradoksaalista on, että silakoille on äyriäisiä tarjolla Selkämerellä juuri siksi, että pohjanläheiset vedet ovat riittävän hapekkaita niiden esiintymiselle.
Uudet eliölajit muuttavat ekosysteemiä
Selkämerelle on ilmaantunut viime aikoina useita uusia eliölajeja, joista muutamat ovat kotiutuneet hyvin. Amerikansukasjalkainen tuli 1990-luvulla ja sen jälkeen kaspianmassiainen. Uuden lajin etabloitumisen ennätyksen taisi tehdä amerikankampamaneetti, jota on nyt yhtäkkiä runsain määrin myös Selkämeren syvänteissä. Kampamaneettiin liitetään mahdollinen kyky saada aikaan ekosysteemitason muutos. Sen massaesiintymät voivat kilpailla merkittävällä tavalla silakan kanssa ravinnosta. Eläinplanktonin katoaminen voi johtaa myös levämäärän kasvuun.
Merilinnustossa on tapahtunut melkoinen muutos myönteiseen. Vielä 1970-luvulla merikotka oli hätkähdyttävä harvinaisuus – nyt jo tavallinen, hätkähdyttävän komea näky. Suurista saaristolinnuista myös merihanhi ja merimetso ovat ilahduttavasti yleistyneet.
Paikallisesta vesiensuojelusta ilmastonmuutoksen vaikutuksiin
Suomen vesiensuojelussa ollaan tilanteessa, jossa jätevesien puhdistamisen tehostamisella ei enää saada oleellisesti puhtaampaa merta. Näkökulma onkin laajentunut tarkastelemaan koko rannikkoa ja naapurimerialueiden vaikutusta. Tätä avausta osaltaan teki kolme vuotta sitten julkaistu ”Miten voit, Selkämeri?” -kirja. Rannikkoalueemme ongelmat ovat paljolta samanlaisia ja yhteisiä. Kyse on purkuputkea suuremmasta ja paljon vaikeammin hallittavasta ongelmasta.
Hajakuormitus on Satakunnankin rannikolla ohittanut jätevesikuormituksen. Kuormitusta ei ole saatu ratkaisevasti pienenemään. Lisääntyvät talvisateet huuhtovat ravinteita kasvipeitteettömiltä pelloilta. Keskittyvä kotieläintalous uhkaa johtaa lantaylimäärän kautta ylilannoituksen jatkumiseen.
Vesiensuojelukeskustelussa näkyy myös seuraava, edelleen kauemmas kotirannasta ja omista vaikutusmahdollisuuksista etäännyttävä taso, meren omat prosessit ja nyttemmin niihin vahvasti vaikuttava ilmastonmuutos. Itämeri on hyvää vauhtia makeutumassa ja muuttumassa järviluonnon suuntaan. Pohjanmereltä ei ole 1990-luvun alun jälkeen tullut mainittavia ”suolapulsseja”, jotka pitäisivät Itämeren merenä. Sademäärien kasvu lisää mereen tulevien jokivesien määrää ainakin Pohjanlahdella. Ravinnedynamiikka muuttuu.
Meillä on hieno Selkämeri, jota on aihetta arvostaa ja vaalia, tiedostaa uhkat ja toimia niiden poistamiseksi.
|
|
|||
|
Juhani Korpinen ympäristötoimenjohtaja Rauma
SELKÄMEREN KANSALLISPUISTO ETENEE KÄRJESSÄ
Satakunnan kärkihankkeista yksi, Selkämeren kansallispuisto on ottanut paikkansa valtakunnallisessa kansallispuistoasetelmassa. Syksyllä 2001 tarjolla oli 15 kansallispuistoehdokasta, myöhemmin vielä kaksi kohdetta lisää. Nyt valtakunnan hallitusohjelmassa on selvitettäviä kansallispuistohankkeita kaksi. Näistä toisen, Selkämeren kansallispuiston valmistelu on ympäristöministeriön mukaan Sipoonkorven kohdetta selvästi pidemmällä.
Selkämeren kansallispuiston valmistelua ovat leimanneet uudet asiat. Karun ulkosaariston lisäksi tarvitaan retkeily- ja matkailukelpoista sisäsaaristoa, jollaiseksi on tarjolla lähinnä kuntien, erityisesti Rauman kaupungin alueita. Täyspainoisen kokonaisuuden saavuttamiseksi onkin ensi kertaa Suomessa tullut selvittää, miten kuntien alueita voidaan liittää kansallispuistoon. Uutta on ollut myös paikallisten tavoitteiden, erityisesti luonnon ja ihmisen suhteen sisällyttäminen osaksi kansallispuiston perustamistarkoitusta.
Alkuperäisluontoa ja muutosta
Uloimmat saaret ja luodot ovat yksi osa kajoamattominta suomalaisluontoa. Merestä kohoamisen jälkeen niillä toki on käyty ja kuljettu, mutta korjaantumattomia jälkiä jättämättä. Tässä alkuperäisyydessä korostuu näennäisparadoksaalisesti ympäristömuutos alueen erityisenä luonnonarvona. Suuri muutosvaikuttaja on ollut jääkauden aikaansaaman maankuorilommon palautuminen. Uutena kiinnostuksen aiheena on ilmaston lämpenemisen vaikutus. Näiden isojen muutostekijöiden ohella Selkämeren kansallispuistossa pidetään esillä kulttuuriperintöä, joka on jättänyt jälkiään meren pohjaan, rannoille, saariin...
Kalastus kuuluu Selkämeren kansallispuistoon paitsi kulttuuriperintönä myös elinkeinon harjoittamisena. Valmistelun yhteinen käsitys on, ettei kansallispuiston pidä tuottaa monin tavoin vaikeutuneelle ammattikalastukselle lisäharmia. Mikäli puisto-sanaa sallitaan käyttää sen ehkä liiankin yleistyneessä merkityksessä, voidaan kansallispuiston ja kalastuspuiston tavoitteiden todeta olevan yhdensuuntaisia.
Naturan yleisöystävällisin toteuttamismuoto
Satakuntaan suuntautuneen ministerivierailunsa yhteydessä Kimmo Tiilikainen arvioi merialueen muiden käyttömuotojen tulleen otetuksi hyvin huomioon Selkämeren kansallispuiston valmistelussa. Pääasiassa Natura 2000 –ohjelmaa noudattava rajaus jättää ulkopuolelleen tilaa tuulienergian tuotannolle, kalankasvatukselle ja muille sellaisille toiminnoille, jotka eivät mahdu kansallispuistoformaattiin. Merialueen moninaiskäytön henki näkyy myös siinä, että kansallispuistostatuksella ja -infrastruktuurilla haetaan sumeilematta tukea matkailuelinkeinolle.
Selkämeren asianajajana
Ennen Selkämeren teemavuotta kysyttiin ja vastattiin laajassa informaatioprosessissa ”Miten voit, Selkämeri?” sekä kampanjoitiin Selkämerta kansallispuiston arvoisena nähtävyytenä. Ehkäpä teemavuoden jälkeen kansallispuisto ottaa pysyvän Selkämeri-asianajajan kärkiroolin vierailuttamalla suuria kansalais- ja päättäjäjoukkoja alueellaan sekä jakamalla tietoa Selkämeren tilasta.
|
|
|||
|
Anne Savola ympäristösuunnittelija Satakuntaliitto
SATAKUNNAN MERIALUE – SELKÄMEREN AARREAITTA
”Satakunnan merialue – Selkämeren aarreaitta” - näin luonnehditaan Satakunnan edustalla olevaa merialuetta sekä rannikkovyöhykettä matkailuesitteessä. Vyöhykkeen erityispiirteitä ovat kapea ja karuhko saaristovyöhyke, alava ja maisemaltaan pienipiirteinen rannikkovyöhyke sekä kulttuurihistoriallisesti merkittävät ympäristöt. Satakunnan rannikkoseudulla saaristovyöhyke on kapeampi kuin etelämpänä tai pohjoisempana Pohjanlahden rannikolla. Myös maankohoamiseen liittyvät ilmiöt antavat alueelle oman leimansa.
Selkämeren rannikkoalueen Satakunnassa muodostavat Porin ja Rauman vanhat kaupungit sekä Merikarvian, Luvian ja Eurajoen kunnat. Matkaa Rauman etelärajalta Merikarvian pohjoisrajalle kertyy runsaat 120 kilometriä. Jokaisella rannikkopaikkakunnalla on vahvat perinteet vesillä liikkumiseen ja merialueella elämiseen. Merellisissä kunnissa järjestetään kesäisin tunnettuja ja perinteisiä tapahtumia, kuten esimerkiksi Merikarvian meripäivät.
Satakunnan merialue on kiehtova ja uteliaisuutta herättävä kokonaisuus, jossa riittää tutustuttavaa erilaisista asioista kiinnostuneille kohderyhmille. Rannikolle muodostunut vieras- ja käyntisatamien verkosto tarjoaa vesillä liikkuville ja maitse tuleville matkailijoille erilaisia palveluja. Myös veneettömälle on tarjolla hyvät mahdollisuudet päästä merelle esim. yleisöristeilyillä. Reposaaren ja Ahlaisten välillä sijaitseva Saaristotie helpottaa kulkemista rannikolla Porin kohdalla ja tie luo myös monia matkailun kehittämiseen liittyviä mahdollisuuksia.
Omaleimaista luontoa ja kulttuurihistoriaa
Selkämeren rannikkovyöhykkeellä Satakunnassa on useita merellisiä matkailupalvelualueita sekä virkistyskäytön kannalta merkittäviä vetovoimakohteita. Tällaisia ovat Rauman ja Luvian saaristossa sijaitsevat Kylmäpihlajan ja Säpin majakkasaaret, Kuuskajaskarin linnakesaari ja Reksaaren luontosaari. Eurajoen suistossa sijaitsee historiallinen Kaunissaari ja Luvialla merellinen Laitakarin virkistysalue. Merikarvian Ourat on maisemaltaan ja luonnoltaan ainutlaatuinen saaristoalue avomeren tuntumassa. Porissa puolestaan sijaitsevat Yyteri, joka on Etelä-Suomen laajin yhtenäinen hiekka- ja dyynialue sekä valtakunnallisesti vetovoimainen hiekkaranta, Ahlaisten merenrantakylä sekä Enskerin ja Outoorin saaret sekä idyllinen Reposaari paarlastimaineen.
Selkämeriteemaan ja merenkulun historiaan liittyvä mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Suomen arvokkaimmat paarlastialueet sijaitsevat Reposaaressa. Paarlastilla tarkoitetaan purjelaivojen mukana kulkenutta painolastimaata. Jopa osa saaren asuinkortteleistakin on rakennettu paarlastimaalle. Paarlasteihin on mahdollista tutustua tarkemmin Reposaaressa 13. -19.6. ja 23.6.2008 pidettävien loma-asuntomessujen aikana avoinna olevassa näyttelyssä.
Rannikkovyöhykkeen matkailullisesta vetovoimasta puhuttaessa ei sovi unohtaa, että Vanha Rauma on Unescon maailmanperintökohde ja Porissa sijaitsee Kokemäenjoen kautta merialueeseen kytkeytyvä Porin kansallinen kaupunkipuisto. Maailmanperintökohteilla on erityisstatuksensa vuoksi erityistä vetovoimaa matkailukohteena.
Selkämeri sekä Merikarvianjoki ovat myös tärkeitä alueita kalastusmatkailun kannalta. Merikarvianjoki koskineen on eräs eteläisen Suomen suosituimmista virkistyskalastuspaikoista. Meritaimenella, lohella ja vaellussiialla on merestä jokeen vapaa nousu 24 km pitkälle kalastusalueelle.
Selkämeren alueella on vireillä Selkämeren kansallispuistohanke, joka käsittää Natura 2000-verkoston valtion omistamat alueet sekä joitakin Rauman kaupungin omistamia alueita. Kansallispuistosta kaavaillaan uutta valtakunnallista luonto- ja kulttuurimatkailun vetovoimakohdetta Satakuntaan.
Veneilypalveluiden erityissivut – www.satavene.fi
Satakunnan merialue muodostaa kokonaisuuden, jossa rannikolla sekä merialueella sijaitsevat vetovoimakohteet ja palveluvarustus tukevat toinen toisiaan. Yhteistyö onkin valttia matkailu- ja virkistyspalveluiden kehittämisessä, jotta Satakunnan rannikkoalue muodostaisi tulevaisuudessa monipuolisen, eheän ja kilpailukykyisen palveluverkoston.
Satakunnan veneilypalveluiden erikoissivuina toimii www.satavene.fi – sivut, joilta on löydettävissä ajankohtaista tietoa merialueen matkailu- ja virkistyspalveluista. Kyseisiltä sivuilta ovat myös luettavissa Satavene-hankkeen tuottamat kuntakohtaiset kehittämisvisiot, joissa on visioitu yhteisiä tapahtumia ja toimintoja Selkämeren rannikkoalueen kunnille. Sivuston päivittämisen on tarkoitus tapahtua vuorovuosina Satakunnan rannikkoalueen kuntien toimesta.
Yksi tärkeä edellytys matkailun laajentamiselle rannikolla ja saaristossa ovat hyvin toimivat vesiliikenneyhteydet. Toimiva palvelurakenne antaa mahdollisuuksia yrittäjyydelle jopa ympärivuotisesti. Lisäksi virkistys- ja matkailukäytön kehittäminen tulee sovittaa yhteen suojelutarpeiden sekä paikallisten elinkeinojen ja asutuksen kanssa.
Selkämeren merialueen matkailun ja virkistyskäytön kehittäminen tukee samalla koko Satakunnan alueen matkailun kehittämistä, koska matkailijat kaipaavat nykyään aktiivilomia; monipuolista tekemistä ja tutkimista rentoutumisen lomaan.
|
|
|||
|
j Suomen ympäristökeskus
ITÄMERI JA SELKÄMEREN ERITYISLUONNE
Rehevöityminen ei ole viime vuosikymmeninä edennyt Selkämerellä samalla tavoin kuin valtaosassa muuta Itämerta, ja Selkämeren ekologista tilaa voidaankin edelleen pitää pääosin hyvänä. Kuitenkin kuormitetut rannikkovesialueet ovat tilaltaan vain tyydyttäviä tai välttäviä. Merialueen hyvän tilan säilyttäminen ja rannikkovesien tilan parantaminen edellyttävät erityisesti paikallisten ravinnepäästöjen alentamista, mutta myös kauempana Itämeren valuma-alueella tehtävillä vesiensuojelutoimilla on merkitystä Selkämeren tilan kannalta.
Selkämeri on Perämeren jälkeen Itämeren vähiten rehevöitynyt osa-allas. Saaristomeren ja Ahvenanmeren eteläpuolisten kynnysalueiden ansiosta Itämeren pääaltaan suola- ja ravinnepitoinen syvävesi ei merkittävästi pääse virtaamaan Selkämerelle. Tämän vuoksi Selkämeren suolaisuuskerrostuneisuus on hyvin heikko, eikä Itämeren pääaltaalle ja Suomenlahdelle tyypillisiä happikatoja ja sisäisen ravinnekuormituksen kausia esiinny merialueella. Lisäksi Selkämereen sen valuma-alueelta joutuva ravinnekuorma on merialueen pinta-alaan ja tilavuuteen suhteutettuna selvästi pienempi kuin Itämeren muiden osa-altaiden kuorma. Esimerkiksi Suomenlahden vesipinta-alaan suhteutettu fosforikuorma on n. 5-kertainen ja typpikuorma n. 3-kertainen Selkämeren vastaaviin kuormiin verrattuna.
Seurannan aikasarjat viittaavat siihen, että Selkämeren avomerialue rehevöityi hitaasti aina 1990-luvun alkupuolelle saakka. Tämän jälkeen kehitys on tasaantunut. Rehevöittävän typen talviaikainen pitoisuus on alentunut Selkämeressä viimeisten 10-15 vuoden aikana. Ilman kautta leviävän typpilaskeuman alentuminen erityisesti 1990-luvulla lienee merkittävänä selittäjänä muutokselle. Myös toisen rehevöittävän kasvinravinteen, fosforin, pitoisuus Selkämeressä on 1990-luvun alkupuolelta lähtien laskenut. Siten on varsin todennäköistä, että ainakin keväinen levätuotanto ja mahdollisesti koko kasvukaudenkin tuotanto on nykyisin alhaisempi kuin 1990-luvun alkupuolella. Kesäaikainen rehevöitymisen tila sen sijaan ei ole merkittävästi muuttunut 1990-luvun alkuun verrattuna.
Vesipuitedirektiivin ekologisen luokittelun mukaan valtaosa Selkämeren rannikkovesialueesta on hyvässä ekologisessa tilassa. Kuitenkin rannikon kuormitetuilla alueilla tila on tyydyttävä ja eräillä alueilla, kuten Kokemäenjoen edustalla, vain välttävä. Kuormitettujen alueiden tilan parantaminen edellyttää kotimaisten ravinnepäästöjen pienentämistä. Selkämeren yleistilan kannalta myös muualla Itämeren valuma-alueella tehtävillä vesiensuojelutoimilla on merkitystä, koska Selkämeri vastaanottaa huomattavan määrän ravinteistaan Saaristomereltä ja sen kautta myös kauempaa Itämereltä.
|
 |
|||
|
Jaakko Nirhamo Porin satama
SELKÄMERI JA SEN MERKITYS MAAKUNNALLE, PORILLE JA PORIN SATAMALLE
Kokemäenjoki on jo ammoisista ajoista palvellut läntisen Suomen kulku- ja kauppareittinä. Kokemäenjoki laskee Selkämereen, joka aiemmin tunnettiin myös nimellä Raumanmeri. Tampereen kupeesta aina Pyhäjärveltä sekä pohjanmaalta saakka tuotiin tavaraa jokea ja maita pitkin kauppapaikoille ja siitä Selkämeren selkää pitkin maailmalle. Selkämeri on siis ollut se tie, jota pitkin Suomen teollisuus ja kauppa on elänyt ja kehittynyt, sen merkitys valtakunnalle on aina ollut merkittävä ja sitä se tulee toiveideni mukaan olemaan myös tulevaisuudessa.
Aluksi syntyi kauppapaikkoja, ensiksi Teljään, nykyisen Kokemäen tienoille ja sittemmin 1300-luvun alusta Ulvilan Ravanniin, Ragvaldsbyyhyn. Maankohoamisen myötä kauppapaikat jäivät sisämaahan joen mataloitumisen myötä, oli siis siirryttävä ulommas joelta aina lähemmäs merta syvemmän veden perässä. 1700-luvulla laivakoko oli kasvanut niin, että ne eivät kyenneet nousemaan jokea vaan satama sijoitettiin joen suulle Reposaareen, Räfsöhön. Jo silloisen satamakaupunkien menestys perustui hyviin liikenneyhteyksiin sisämaan, rannikon ja meren reitillä. Oli toki aikoja, jolloin Porin asema merkittävänä kaupan ja teollisuuden satamapaikkana heikkeni, sillä junarata Tampereen kautta pohjoiseen vei liikennettä 1880-luvulla muualle. Muutkin rannikkoseudut olivat ymmärtäneet selkämeren merkityksen. Porilaiset kunnallis- ja liikemiehet järjestivät valtiopäivillä, että junarataa ryhdyttiin rakentamaan Tampereelta Poriin vuonna 1890. Sittemmin rautatien rakentaminen Mäntyluotoon ja taas isommat laivat ja siihen tarvittavat syvemmät väylät siirsivät sataman Mäntyluotoon, josta tänä päivänä saamme ihailla kesäöisin Selkämereen piirtyvää kuun siltaa.
Mäntyluodon ensimmäisen vuonna 1901 päättyneen vaiheen todisteena meillä on enää Porin Satamassa ”Luveeni” nosturi, joka on katsellut aitiopaikalta Selkämeren elämää ja sen kehitystä. Jos Luveeni voisi kertoa nykyihmiselle kokemansa ja kokemuksensa Selkämeren merkityksestä, osaisimme kenties arvostaa paremmin tätä arvokasta reittiä ja sen meille tuomaa hyvinvointia.
Suotakoon meille sitä suurta viisautta ymmärtää ja kunnioittaa tätä hyvinvoinnin valtaväylää sekä olkoon tämän päivän maakunta-, kunnallis- ja liikehenkilöt riittävän nöyriä ymmärtämään ja tekemään parhaansa tämän reitin ja siihen liittyvien rakenteiden ylläpitämiseksi myös tulevaisuuden sukupolvien hyvinvoinnin takaamiseksi.
|
 |
|||
|
puheenjohtaja Nousee Satakunnan Kansa ry
Selkämeri on Suomen suurin, syvin ja puhtain meri edelleen ja tulevaisuudessa. Muutoksia toki on tapahtunut niiden kuudenkymmenen vuoden aikana jolloin olen kesäni viettänyt joko Luvian ulkosaaristossa tai Eurajoen Kuivalahden kylän rannalla.
Olin vuonna 1948 yhdeksänvuotias. Kesällä paistoi aina aurinko, merivesi oli lämmintä ja kalat uivat rantaan asti. Näinhän se menee?
Ilman nostalgiaa muistaa miten rantalaiturin vieressä kasvoi kaislaa, joka on puhtaan veden kasvi. Pitkää rantaruokoa, luonnon puhdistuslaitosta, joka nykyään peittää kaikki matalat, suojaisat lahdet, ja jota usein väärin kaislaksi sanotaan, kasvoi muutamassa harvassa lahdessa. Keskikesällä vesien seestyttyä pohjan näki tyvenellä yli kolmeen metriin. Nyt on hyvä, jos näkee kahdessa metrissä olevan kiven. Hiekkaisten noin kolmen metrin syvyisten lahtien ahvenruohikko alkoi runsastua 60-luvun alusta.
Viime vuosien suuri muutos on ollut suolapitoisuuden väheneminen, kun Tanskan salmien kautta ei enää ole tullut suolapulsseja ja runsassateiset talvet ovat tuoneet paljon makeaa vettä. Ensin hävisivät 70-luvun puolessavälissä moninkertaistuneet turskaparvet. Nyt saamme mökkimme edestä säännöllisesti lahnaa, sorvaa ja säynävää, jotka vielä viitisen vuotta sitten olivat kerran kesässä käypäläisiä. Samassa ajassa ovat hävinneet suolaa kaipaavat kampelat. Ahventa ja haukea sentään riittää. Mikäli suolaisuuden väheneminen on pysyvä, otsikko 'Selkämeri vai Selkäjärvi?' voi olla totta jo lastenlasteni aikana.
Ihminen voi kuitenkin muuttaa asioita myös parempaan suuntaan. Kiitos vedenpuhdistuksen, Kokemäenjoki ja Eurajoki eivät enää ole suuria viemäreitä. Muistamme miten hetken kauhu, Kemiran titaanidioksiiditehtaan ruskeanpunertavat, rannikon lähes viidenkymmenen kilometrin alueelta saastuttaneet jätevedet, on uuden teknologian mukana poistunut. Haja-asutusalueiden ensi vuosikymmenellä voimaantulevat tiukentuneet jätevesimääräykset ja ihmisten lisääntynyt valveutuneisuus parantavat edelleen asiaa.
Kun tyynenä ja aurinkoisena aamuna tuon teekuppini laiturin pöydälle, istahdan tuoliini, otan kiikarin ja tarkkailen runsasta linnustoa selällä ja rannoilla, en epäile sanoa, että Selkämerellä on edelleen upeaa viettää kesänsä, ja että Selkämeren suoma mahdollisuus keveään turismiin on Satakunnassa pahasti alikäytössä.
|
 |
|||
|
Kylmäpihlajan majakka
Kylmäpihlajan Majakka sijaitsee Rauman saariston uloimmalla luodolla, noin kymmenen kilometrin päässä mantereelta. Vuonna 1952 rakennettu majakka toimi aiemmin luotsiasemana ja on nykyään matkailukäytössä. Yrittäjinä toimivat pääkaupunkiseudulta Selkämeren saarelle tullut pariskunta Suvi ja Tom Lindqvist.
Selkämeren matala ja karu saaristo yllätti monimuotoisuudellaan Kylmäpihlajan majakkasaariyrittäjät. Useat kasvi- ja lintulajit tekevät paikasta mielenkiintoisen.
Suvi ja Tom Lindqvist ovat saarelle tulonsa myötä kiinnostuneet muun muassa linnuista: ”Emme ole olleet aiemmin kovinkaan kiinnostuneita lintubongauksesta, mutta nyt tulee tartuttua lintukirjaan useinkin. Ja tietenkin tyrni on meille pääkaupunkiseutulaisille eksoottinen. On hienoa, kun omalla "takapihalla" kasvaa tyrniä mielin määrin.
Suvi ja Tom viettävät kahdeksan kuukautta vuodesta Kylmäpihlajalla, lasten koulunkäynnin takia myös mantereella on koti. Lapissa olevaa vanhaa maalaistaloa remontoidaan talvikuukausina perheen tarpeisiin. ”Olemme itse viihtyneet todella hyvin Kylmäpihlajalla ja Lapissa."
Paikat tasapainottavat toinen toisiaan. Lapissa on mukavaa maalaishenkeä, mutta palvelut kuitenkin lähellä. Kylmäpihlajalla taas tuntee olevansa saaren kuningas ollessaan yksin aavan meren ympäröimänä majakan valon pyyhkiessä ympärillä.
Kylmäpihlajan Majakka kuuluu Skärgårdssmak, Saaristolaismaku, saaristoyrittäjien renkaaseen. Skärgårdssmakin Uusi pohjoismainen ruoka -ohjelma tuo paikallisen ruuan ja paikalliset raaka-aineet pohjoismaisten keittiöiden lautasille. Monipuolinen pohjoismainen ruokakulttuuri on tekemässä paluuta sekä kylmätiskeille että huippuravintoloihin.
”Olemme innostuneet entistä enemmän paikallisten tuotteiden ja raaka-aineiden käytöstä. Saaressa tulee tarjota tyypillisiä saariston tuotteita. Tyrniä on oltava monessa muodossa jo ihan siksi, että sitä kasvaa saarella. Onneksemme kalaa on saatavilla Satakunnassa. Pääkaupunkiseudun ravintolat taistelevat tuoreen kalan saannista tällä hetkellä”, kertovat Suvi ja Tom.
Suvi ja Tom suosivat raaka-aineissaan lähialueen tuotteita; esimerkkinä tästä Kivikylän lihat ja lihatuotteet, Laitilan kananmunat, Vampulan kevätkananpojat, Luvian kalat, Laitilan panimotuotteet ja virvoitusjuomat sekä Lallin Lampaan lihat.
Kylmäpihlajalle odotetaan kesällä asiakkaita ympäri Suomea ja ulkomailta. Tulevan kesän erikoisin tapahtuma saattaa olla kahdeksan helikopterin harrastelijalentäjäporukka Saksasta. Viime kesänä vieraat olivat akselilta Kajaani-Sveitsi-Vietnam.
|
 |
|||
|
amanuenssi Rauman merimuseo
|
 |
|||
|
www.itameri.net
Enää ei ole itsestään selvää, että puhuttaessa kalastajasta, tarkoitettaisiin ammattilaista. Kotitarve- ja virkistyskalastuksesta on tullut niin suosittua, että poliittinen päätöksenteko on jo unohtanut, että kalastus on paljon muutakin kuin ajanvietettä. Se on laadukkaan lähiruuan hankintaa, luonnon ehdoilla yrittämistä ja pitkien perinteiden ohjaamaa toimintaa.
Satakunta on aina ollut monipuolinen kala-aitta avoimen meren ja Kokemäenjoen ansiosta. Silakka, siika ja lohi ovat aina kuuluneet satakuntalaiseen ruokaperinteeseen, vaikka nykyisin pääosa täällä syötävästä kalasta silakkaa lukuun ottamatta tuleekin muualta. Lappi on omimassa lohen myös mielikuvissa.
Satakunnan rannikolla on lohen ympärille kehittyneelle kalastuksella siis pitkät perinteet. Vanhan ja uuden ajan erottaa vuonna 1937 Kokemäenjoen padonnut voimala, jonka mukana loppui myös vuosisatoja kestänyt ammattimainen jokikalastus. Painopiste siirtyi rannikolle ja eikä ole sattumaa, että ensimmäiset lohta ajoverkoilla kalastaneet alukset lähtivät Reposaarelta.
Lohi on koko rannikollamme elinkeinokalastusta, yritystoimintaa ja kulttuuria ylläpitävä luonnonvara. Päätoiminen ammattikalastaja, joka on rakentanut pyyntistrategiansa lohen ja suomukalojen lisääntyvän kysynnän ohjaamana, on kehittyvä yksikkö niin kalakaupan, jalostuksen kuin pyydysvalmistuksenkin kohdalla. Kertautuva liikevaihto on tärkeä osa pienten rannikkotaajamien elinkeinorakennetta.
Lohenkalastuksen volyymi ja tehokkuus ovat romahtaneet kalastusalueillamme rajoitusten seurauksena, mikä näkyy lohen kokonaissaaliin dramaattisena laskuna. Tämä ei kuitenkaan kerro suoraan lohikannan tilasta, joka on tilastojenkin valossa pysytellyt varsin vakaana ja vapaiden jokiemme poikastuotanto jatkaa kasvuaan. Vuosittaiset ja alueelliset vaihtelut ovat tyypillisiä vaelluskalojen biologiassa.
Satakunnan rannikko on kärsinyt kalastusrajoituksista kaikkein eniten. Kun vertaillaan parasta eli vuoden 1992 lohisaalista, yhteensä 790 tonnia, ja viimeksi julkaistun tilaston 2005 vastaavaa saalista, yhteensä 47 tonnia (RKTL 2007), voidaan ymmärtää, miksi elinkeino on alueella vaikeuksissa. Mitään kompensaatiota tälle liikevaihdon menetykselle ei ole yhteiskunnan puolelta ole käytännössä tullut. Päinvastoin: tänä vuonna hallitus on päättänyt historian tiukimmista rajoituksista.
Rannikkokalastus ei uhkaa lohikantojamme. Merikalastus kohdistuu sekakantoihin, ja vain osa saaliista on pohjoiseen vaeltavaa luonnonkantaa. Tästäkin osasta vain vähäinen määrä on lohen suojelun kannalta arvokkaimpia yksilöitä eli kookkaita naaraita, joita vapaa-ajan kalastajat joista kuitenkin tehokkaasti kalastavat.
Rannikkokalastuksen aallonpohja on niin rakenteellisten ongelmien kuin yrittäjien määränkin suhteen viime vuosien yhteistyön ja rakenneohjelman tarjoamien rahoitusmahdollisuuksien avulla ohitettu. Tasaisesti kasvava kotimaisen kalan kysyntä ja laatutietoisuus tulevat edelleen parantamaan päätoimisen ammattikalastajien mahdollisuuksia jatkaa elinkeinoaan.
Yhteiskunta on tehnyt päätöksiä rajoittaa lohenkalastusta perustuen tutkimuksiin, kanta-arvioihin ja niistä johdettuihin asiantuntijalausuntoihin. Viime vuosien kalastustehon radikaali väheneminen on mahdollistanut rajoitusten uudelleen arvioinnin, jonka pohjana tulee jatkossa olla lohen tasapuolinen kalastusoikeus. Samaan aikaan on rannikolla syntynyt jälleen usko ammatin mahdollisuuksiin, jota ei ole mielekästä tuhota tekemällä lyhytnäköisiä poliittisia ratkaisuja. Kalastajien mukana katoaa tuoreen kalan lisäksi myös vuosisatojen aikana kehittynyt kulttuuri.
|
|
|||
|
apulaiskaupunginjohtaja Rauman kaupunki
Selkämerellä osana Itämerta on ollut vuosisatoja suuri merkitys raumalaisille ja Rauman kaupungille. Kaupungin kehitys on pitkälti tukeutunut mereen ja merenkulkuun, niin myös tänään.
Rauman sataman kautta paikallinen yrityselämä sekä tuo että vie merkittävän osan tuotteistaan – joko suoraan tai välillisesti. Rauman satama on kasvanut koko keskiselle Suomelle tärkeäksi logistiseksi keskukseksi, mikä taas on omiaan antamaan työtä raumalaisille.
Raumanseutulainen elinkeinoelämä ja etenkin teollisuus on viimeisen vuosisadan aikana kehittynyt ja luonut vaurautta ympärilleen – eikä vähiten meren läheisyyden johdosta. Metsäteollisuuden sijoittumisen sekä sittemmin prosessien ja kuljetusten perustana on ollut meri. Laivanrakennus elää merestä ja merenkulusta; on välttämätöntä, että se sijoittuu meren ääreen. Ydinvoima, joka energiantuottajana on sinällään monen teollisuuden yrityksen kumppani, on sijoittunut meren ääreen ja kasvaa meren ääressä. Näiden toimialojen huiput ja useat niiden alihankkijat ovat 1900-luvun näyttäneet suunnan paikalliselle elämälle ja kaikki syy on uskoa niin tapahtuvan jatkossakin; silti jokainen hetki on tehtävä työtä hyvän huomisen eteen.
Yrityselämälle tärkeää on osaava, motivoitunut henkilöstö. Yhtenä erityispiirteenä saada Raumalle alan huippuosaajia on merikaupungin maine. Meri on aina haasteellinen, mutta etenkin kesällä se vetää puoleensa. Merestä voi nauttia monella tavalla, eikä se välttämättä suinkaan vaadi suuria investointeja; päinvastoin. Selkämeren osalta, kuten muuallakin, on tämän päivän haasteena parantaa veden laatua. Tässä pitkäaikaisessa haasteessa alueen elinkeinoelämä on hoitanut oman osuutensa hyvin. Sitoutuminen kuvastaa yritysmaailman arvoja: Halutaan, että huomennakin täällä on hyvän elämisen hyvät edellytykset.
Selkämeri, tai kuten me olemme täällä Raumalla oppineet puhuttelemaan, Raumanmeri on monella tavalla meille raumalaisille rakas ja tärkeä.
|
 |
|||
|
Uki Kiviranta toimittaja |
||||
Kankaanpään KarhoismajaPienvesialue kunnostukseen – parempaa vettä Selkämerelle
Karhoismajan vesireittien kunnostusyhdistys ry. vastaa pienvesistöjemme tyypilliseen haasteeseen. Se on ryhtynyt kunnostamaan vahvasti rehevöityneitä ja osin jo melkein menetettyjä järviään. Vähäarvoisiksi koettuina ne jäävät usein oman onnensa tai paremminkin onnettomuutensa varaan.
Paine ja eurot vesien puhdistamiseen ovat hakusessa, jos vesissä ei ole lohta tai muuta arvokalaa varjeltavana eikä maksajina sellutehtaita tai muita vesiä saastuttaneita teollisuuslaitoksia. Tällaisessa tilanteessa oltiin viisi vuotta sitten myös Kankaanpäässä, jossa yhden aktiivin – nyt jo edesmenneen – varatuomari Pekka Nahin aloitteesta kokoonnuttiin pohtimaan Karhoismajan kylän vesien tilaa ja päätettiin perustaa kunnostusyhdistys. Ehkä merkittävimpänä pontimena hankkeelle oli EU-rahoituksen mahdollisuus.
Heti aluksi todettiin, että Karhoismajan kuusi järveä (Valkiajärvi, Suutarinjärvi, Majajärvi, Pikku- ja Iso-Hapua sekä Äpätinjärvi) ovat yksittäin liian pieniä kunnostuskohteiksi – suurin eli Iso-Hapuakin vain 50 hehtaaria. Niinpä toimialueeksi määriteltiin kaikki kuusi järveä (yhteensä 140 ha). Tässä on organisaatiomallia muillekin samassa tilanteessa oleville pienvesistöille, joita järvistämme on suurin osa.
7 000 hyötyjää
Pian havaittiin, että järvillämme on sentään arvonsa! Todettiin, että järvillä olevien yhteisöjen virkistyspaikkojen käyttäjien, osakaskuntien, jokamiehenoikeus-kalastajien ja muiden ryhmien ansiosta vesien tila koskettaa jollakin tavalla 7 000 ihmisen joukkoa. Järvien välittömässä tuntumassa on 46 ympärivuotista asuintaloa ja rannoilla 72 huvilaa tai saunamökkiä, ja alueen osakaskunnissa on lähes 700 osakasta.
Järvillä on kolmen yhteisön virkistyskohde. Suurin on Majajärvellä Kankaanpään seurakunnan ympärivuotinen leirikeskus Hakoniemi (5 000 kävijää/v, joista 2 000 yöpyjää). Hakoniemen kokonaisuuteen kuuluu myös kautta vuoden käytettävä, perhetilaisuuksissa suosittu leirikirkko. Valkiajärvellä on Kankaanpää Works Oy:n henkilökunnan virkistyskeskus Karilahti (700 kävijää/v) ja Länsi-Suomen Osuuspankin Kankaanpään konttorin lähinnä kesäkäytössä oleva saunaranta (200 kävijää/v). Iso-Hapuan rannalla on äskettäin toimintansa aloittanut taide-, luonto- ym. aktiviteetteja ja majoitusta tarjoava maatilakohde Kurkikorpi. Valkiajärvellä on kaksikin "epävirallista" uimarantaa. Harmina järvellä on limalevä ja sinileväesiintymäkin on kirjattu. Majajärvellä Hakoniemen uimaranta on sangen suosittu. Veden laatu on pysynyt uimakelpoisena, vaikka järvestä löytyy kolibakteereja. Hakoniemi on myös Kankaanpään ehkä suosituin talviuintikohde. Kankaanpää Worksilla on Valkiajärvellä talviuintiavanto oman henkilökunnan käytössä.
Kalaa, sorsaa, melontaa
Kalastuksen suosio on taas kasvussa. Maja- ja Iso-Hapuanjärvillä käy runsaasti pilkkijöitä muualtakin kuin Kankaanpäästä. Järvien kalakantoja ahdistavat ajoittaiset happiongelmat. Aiemmin Karhoismajan vedet olivat suosittuja lintuvesiä sekä bongareiden että metsästäjien keskuudessa. Sittemmin lintukannat ovat vesien umpeenkasvun myötä köyhtyneet, ja metsästys lähimain loppunut. Vielä 1950 ja 60-luvullakin saattoi koko vesireitin Suutarinjärvestä Äpättiin meloa, mutta reitti on ajat sitten kasvanut umpeen. Vesien kunnostus lisää monimuotoisen luontoretkeilyn mahdollisuuksia. Vähitellen ymmärrettiin, että vesiluonto on myös pääomaa. Rantojen ja kiinteistöjen arvo on suhteessa vesien tilaan. Ja meillä on vain nämä vedet. Emme voi niitä vaihtaa parempiin – mutta voimme kohentaa niiden tilaa.
Kolmiportainen ohjelma
Karhoismajan vesireiteillä lähdettiin kolmiportaisesta ohjelmasta: ensin tutkitaan vesien tila, sitten suunnitellaan toimenpiteet ja kolmannessa vaiheessa niitä aletaan toteuttaa.Vesien perustilan ja kalaston selvitti Kokemäenjoen vesien vesiensuojeluyhdistys ry 2003–04. Rapujen elinoloja selvitti samaan aikaan Raputietokeskuksesta tohtori Japo Jussila.Selvitysten perustella todettiin, että kunnostustoimet kohdistetaan järvien valuma-alueen (34 neliökm) kokoomaojiin. Kunnostustoimet suunnitteli pääosin Ramboll Finland Oy ja eräiden ongelmallisten kohteiden osalta diplomityönään Tampereen teknillisen yliopiston opiskelija Vesa Arvonen.
Suunnitelmien toteuttaminen alkoi vuoden 2008 puolella. Suunnitelmiin kuuluu kaikkiaan 16 rakennelmaa: pääasiassa lasketusaltaita, kosteikkoja ja pohjapatoja. Parhaillaan käynnissä oleva kaksivuotinen, arvoltaan 148 000 €:n projekti Kaveri III kattaa niistä ensisijaisiksi priorisoidun osan. Töitä riittää ainakin yhteen uuteen projektiin.
Rapurutosta takaisku
Monia asioita on jo tehty ilman Rambollin tai Arvosen mallejakin. Hyvä esimerkki on alueen huonoimpaan kuntoon ajautunut Suutarinjärvi. Siellä kunnostettiin vanha kylävalkama, joka myös hiekoitettiin uimakelpoiseksi. Samaan yhteyteen rakennettiin vesityökalustolle ajoramppi. Järvellä oli pienvesille tyypillinen ongelma: ei ollut edes ajoreittiä koneille rantaan ja veteen. Laajoja koneniittoja on tehty kahtena vuotena. Niissä paljastui mm. sellainen seikka, että rannoille maatunut kasvusto on soistanut rantaviivaa paljon otaksuttua suuremmalta alueelta. Soistuminen alkoi, kun rantakasvustoja ei enää korjattu karjanrehuksi vaan ne lakosivat humukseksi kasvusijoilleen.
Pahin takaisku on koettu rapukannan elvytyksessä. Vesialueesta enää Valkiajärvessä oli kohtalainen rapukanta toiminnan alkaessa. Tätä rapukantaa elvytettiin mm. rakentamalla rapukareja siirtoistukkaiden saamiseksi muihin vesiin. Vuonna 2005 iski Valkiajärveen rapurutto ja tuhosi hankkeen. Kesällä 2007 Valkia- ja Majajärvi saivat uusia asukkeja. Järviin istutettiin 8 500 kuhanpoikasta ja 2008 kantaa tuettiin 4 000 lisäistukkaalla. Ensimmäisten ”omien kuhien” pitäisi olla pannukokoa 2013.
Aikajänteen ongelma
Vaikka kunnostuspyrkimykset ovat paikallisia, on niillä merkityksensä laajemminkin. Karhoismajan vedet virtaavat Hapuanojaa myöden Karvianjokeen ja sitä tietä Selkämereen. Omalta pisaraiselta osaltaan Karhoismajan kunnostustöillä ja vastaavien pienvesien puhdistumisella on merkityksensä Selkämeren tilalle. Selkämeren rannoilla ja jokien varsilla on varmasti kymmenittäin ongelmallisia pienvesistöjä. Tuntuu tietysti mahdottomalta kunnostaa ne kaikki, mutta se pitää asettaa tavoitteeksi pitkällä aikavälillä.
Pitkän ja kärsivällisyyttä kysyvän aikajänteen ymmärtäminen ja ymmärretyksi tekeminen on vaativa tavoite. Karhoismajan vesien kunnostusoperaatiossakin muutama yhdistyksen jäsen on menettänyt uskonsa, koska näkyviä tuloksia syntyy ”niin hitaasti” – ikään kuin kaivinkoneen ilmestyminen rannalle olisi ratkaisu, jolla vedet ovat kunnossa tuota pikaa. Tällainen uskonpuute on kunnostukselle vakava paikka. Ilman sitkeitä talkooporukoita homma ei onnistu, vaikka töitä rahoittaakin EU ja valtio tai kunta. Ensimmäiseksi aikajänteeksi vesien kunnostuksessa pitäisi asettaa viisikymmentä vuota eli kutakuinkin sama aika, jona vedet ovat eri syistä menneet huonoon kuntoon. |
||||
