Ajankohtaista

112-päivä kiinnittää huomion arjen turvallisuuteen

112-viikko 2018

Valtakunnallista 112-päivää vietetään tänä vuonna maanantaina 11.2. Virallisen teemapäivän ohella kampanjoidaan turvallisuusteeman merkeissä koko viikon ajan.

112-päivä on Suomen turvallisuustoimijoiden yhteinen kampanja arjen turvallisuuden parantamiseksi. Teemapäivä kiinnittää huomion tapaturmien ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn kotona, töissä ja vapaa-ajalla. Samalla muistutetaan myös hätänumerosta 112 ja sen oikeasta käytöstä.

Kampanjaviikon aikana kuka tahansa, yksityishenkilö, harrasteporukka tai järjestö, voi järjestää 112-päivän tapahtuman omalla paikkakunnallaan, esimerkiksi työpaikallaan tai yhteisössään ja jakaa arvokasta turvallisuustietoutta.

Turvallisuustapahtumia Raumalla

Rauman kaupungin vanhuspalvelujen Palvelutorilla jaetaan maanantaina 11.2. klo 13–15 tietoa aivoverenkierohäiriöstä ja sen oireiden tunnistamisesta. Paikalla ovat Rauman AVH-kerhojen ohjaajat. Tilaisuudessa kahvitarjoilu.

Tiistaina 12.2. klo 13–15 Palvelutorilla on vuorossa infotilaisuus 112-sovelluksen asentamisesta älypuhelimiin, Sovellus paikantaa henkilön puhelimen hätätilanteessa ja nopeuttaa avunsaantia. Paikalla on Rauman eläkkeensaajien vertaisohjaajia avustamassa.

Lapin VPK järjestää Lapin paloasemalla avoimet ovet -tapahtuman maanantaina 11.2. klo 17.30–19.30. Illan aikana pääsee tutustumaan eri osastojen toimintaan, paloautoihin, sekä kaikkeen muuhun, mitä paloasemalla tapahtuu.

Lue lisää osoitteessa 112paiva.fi.