Ajankohtaista

575-vuotias Rauma on moderni teollisuus- ja kulttuurikaupunki

Rauma 575 logo

Rauman kaupunki täyttää ensi vuonna 575 vuotta. Juhlavuotta vietetään kaupungin yksiköissä Suomi 100 -juhlavuoteen yhdistettynä. Molemmat aiheet näkyvät vuoden aikana järjestettävissä tapahtumissa ja juhlissa.

575-juhlavuosi painottuu huhtikuuhun, jolloin järjestetään useita konsertteja ja tapahtumia. Rauma-päivää vietetään pääsiäisen takia pari päivää normaalia myöhemmin keskiviikkona 19.4. Ohjelmassa huomioidaan keskeisesti Rauman ja Suomen historia. Raumalaisille järjestetään torijuhla, jonka yhteydessä kaikki 6-luokkalaiset osallistuvat koko koulupäivän kestävään kaupungin ja yhteistyökumppaneiden järjestämään ohjelmaan.

‒ Vuoden ohjelmassa on huomioitu erityisesti lapset ja nuoret. Alakoululaisille järjestetään piirustuskilpailu, jonka tuotoksia hyödynnetään markkinoinnissa. Osa kilpailutöistä lähtee syksyllä esille Rauman ystävyyskaupunki Gävleen. Toukokuussa kaupungin varhaiskasvatus järjestää talviharjoitteluhallissa oman juhlan päivähoitoikäisille. Lisäksi nuoret istuttavat vihertoimen kanssa Rauma 575 ja Suomi 100 -juhlametsän Luostarinkylän eritasoristeyksen tienoille, kulttuuripäällikkö Risto Kupari toteaa.

Kaupungin historiaa esitellään museossa huhtikuussa avautuvassa Rauman vanha asutus 1442–1684 -näyttelyssä. Samanaikaisesti museossa on esillä yhdessä 8-luokkalaisten yrittäjyyskasvatuskurssilaisten kanssa toteutettava Suomi 100 -teemanäyttely.

Vuodenvaihteessa kaupungintalon edustan puut, vesitorni sekä Kiikartorni valaistaan juhlavuoden värein. Katukuvaan on suunnitteilla myös pysyvää ja kausiluonteista pitsitaidetta.

‒ Itsenäisyyspäivän yhteydessä huomioidaan erityisesti veteraaneja. Kaupunki osallistuu sotakorvaustyön muistomerkin rahoitukseen sekä sankarihautojen kunnostukseen, Risto Kupari kertoo.

Juhlavuotta varten on suunniteltu 575-vuotistunnus, jota käytetään muun muassa kaupungin julkaisuissa.

Rauma on Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki, joka sai kaupunkioikeudet 17.4.1442. Meri- ja saaristokaupunki Rauma on kasvanut vireäksi ja moderniksi teollisuus- ja kulttuurikaupungiksi, jossa asuu nykyään noin 40 000 asukasta. Kaupungissa on kaksi maailmanperintökohdetta – omaleimainen Vanha Rauma ja salaperäinen Sammallahdenmäen muinaisjäännösalue.