Ajankohtaista

Älä välitä alkoholia -kampanja alkaa Raumalla

Tölkkejä ylhäältä päin kuvattuna

Koulut päättyvät ja nuorilla on edessä loma-aika. Koulujen päätöspäivä on suuri nuorisojuhla, jossa osalla nuorista tapahtumaan kuuluu alkoholin käyttö. 21.5.-5.6. välisenä aikana tapahtuvan Satakunnan yhteisen Älä välitä alkoholia -kampanjan avulla pyritään muistuttamaan, ettei alkoholia välitettäisi alaikäisille. Tavoitteena on herätellä aikuisia, vanhempia ja täysi-ikäisiä nuoria alkoholin välittämisen haitallisuudesta alaikäisen terveydelle ja turvallisuudelle.

Älä välitä -kampanjan järjestävät Satakunnan ehkäisevän päihdetyön toimijat yhteistyökumppaneidensa kanssa. Tänä vuonna kampanja toteutetaan kokonaisuudessaan sosiaalisessa mediassa.

Kampanja toteutetaan jakamalla videoita useiden eri toimijoiden sosiaalisen median kanavissa. Videoita ovat tehneet useat Satakunnan alueen toimijat aina poliisilaitoksesta urheilijoihin. Videoita julkaistaan muun muassa kampanjaan osallistuvien kuntien omilla sosiaalisen median kanavilla. Päivitykset löytyvät tunnisteilla #älävälitä, #suojelenuorta, #selväsatakunta ja #ept.

– Rauman nuorisopalvelut on kuvannut oman videonsa kampanjaan liittyen. Video julkaistaan 3.6. Nuoriso-ohjaajat osallistuvat kampanjaan julkaisemalla Instagramissa @nuortenrauma-sivulla ja Facebookissa Nuorten Rauma tiedotus- ja neuvontapalvelu -sivulla päivittäin eri toimijoiden kampanjavideoita, nuorisotyön koordinaattori Leena Koivisto kertoo.

Kampanjaa varten on luotu myös Facebookiin kuvakehys. Kuvakehys kannustaa kaikkia kuntalaisia ottamaan osaa kampanjaan jakamalla kampanjan sanomaa: en välitä nuorille alkoholia.

– Myös Rauman nuoriso-ohjaajien Facebook-profiilikuviin on lisätty kampanjaan liittyvät kehykset, Koivisto jatkaa.

Älä välitä -somekampanja on osa valtakunnallista Pakka-toimintaa. Paikallisen alkoholipolitiikan toimintamalli, Pakka, on paikallisten alkoholi-, nikotiini- ja rahapelihaittojen ehkäisyyn kehitetty menetelmä. Pakkaa toteutetaan paikkakunnalla tai alueella koko yhteisön voimin.