Ajankohtaista

Anna Erikssonin yksityisnäyttely M – The Rituals of a Lonely Bitch esillä Rauman taidemuseossa 5.9–22.11.

Anna Eriksson.

Taiteilija Anna Eriksson herätti huomiota esikoiselokuvallaan M vuonna 2018. Marilyn Monroesta inspiroitunut elokuva valittiin Venetsian elokuvajuhlille, jonka jälkeen se on voittanut palkintoja Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Suomessa elokuva oli osa YLE:n naisten maaliskuun ohjelmistoa keväällä 2020. Eriksson vastasi itse elokuvan ohjauksesta, käsikirjoituksesta ja äänisuunnittelusta. Hän myös näytteli itse pääroolisuorituksen. Taidenäyttely M – The Rituals of a Lonely Bitch on elokuvan teemoja jatkava itsenäinen kokonaisuus. Näyttely on esillä Rauman taidemuseossa 5.9.–22.11.

Näyttelyn työstäminen alkoi 1,5 vuotta sitten yhteistyössä Rauman taidemuseon kanssa. Huomio kiinnittyy Erikssonin taiteelliseen prosessiin, jonka keskiössä on tämän luoma nainen M.

Rauman taidemuseon historiallinen miljöö luo Erikssonin groteskin maailman kanssa väkevän liiton. Näyttelyn ovat kuratoineet Erikssonin kuvaajana työskentelevä Matti Pyykkö ja Rauman taidemuseon intendentti Heta Kaisto.

– Anna Erikssonin M-elokuva on ollut poikkeuksellinen taideteko, jollaisia tarvitaan pitämään maailma hereillä. Siksikin halusin antaa avaimet taloon Annalle ja katsoa mitä tapahtuu, hän on taiteessaan rehti ja peloton, Heta Kaisto kertoo.

Näyttely sisältää ahdistavia teemoja sekä voimakasta kuva- ja äänimateriaalia, eikä sitä suositella herkille katsojille tai alaikäisille ilman aikuisten valvontaa.