Ajankohtaista

Autokuljetukset Uudenkaupungin autotehtaalle jatkuvat

Toukokuusta alkaen on järjestetty kuljetuskokeiluna työmatkaliikennettä Porista Valmet Automotive Oy:n autotehtaalle Uuteenkaupunkiin. Kokeilukausi on päättymässä elokuun lopussa ja bussiliikennettä on päätetty jatkaa 1. syyskuuta alkaen.

Yhteistyökumppaneina kuljetuksissa ovat Porin kaupunki, Rauman kaupunki ja Valmet Automotive Oy. Kuljetukset tullaan kilpailuttamaan ja valmistelut sen osalta on aloitettu. Siirtymäkauden ajan kuljetuksista huolehtii edelleen Porin Linjat Oy.

Kuljetukset jatkuvat ainakin ensi kesään asti. Jatkosta päätetään myöhemmin ja siitä tiedotetaan.

Käytännön järjestelyt säilyvät samanlaisina kuin tällä hetkellä. Bussi vie työntekijöitä kolmeen vuoroon Porista Uuteenkaupunkiin. Kyytiin pääsee myös Luvialta, Eurajoelta sekä Raumalta. Vuorot ja lippuhinnat pysyvät samoina. Aikataulut ja lippujen hinnat ovat nähtävissä verkkosivuilla www.porinlinjat.fi.

Liikenne on edelleen tilausliikennettä ja se on tarkoitettu Valmet Automotive Oy:n työntekijöille. Työntekijä ilmoittaa bussiin tulessaan nimensä ja sitoutuu samalla siihen, että käytetyt matkat peritään työtekijän palkasta. Lippukäytännöt tullaan sähköistämään.