Ajankohtaista

Avoimien ovien päivä täynnä toimintaa Äijänsuon urheilukeskuksessa 15.4.

uimahalli sisältä

Äijänsuon urheilukeskuksen alueella järjestetään avoimien ovien päivä sunnuntaina 15.4. klo 11–16. Päivän aikana vierailijoilla on mahdollisuus tutustua urheilukeskuksen toimintaan ja liikkua ohjatusti sekä maksutta uimahallissa ja talviharjoitteluhallissa. Avoimien ovien päivä pitää sisällään mielenkiintoista tekemistä ja kokemista kaikenikäisille.

– Tapahtumaan kannattaa lähteä koko perheen voimin. Kiinnostavaa nähtävää ja uusia liikuntalajeja löytyy sellaisillekin ihmisille, joille Äijänsuon urheilukeskus on jo muuten tuttu paikka, liikuntaneuvoja Auli Kouru kannustaa.

Avoimien ovien päivässä pääsee muun muassa tutustumaan hallien huoltotiloihin, liikuntapaikkojen kunnossapidossa käytettävään kalustoon ja työkoneisiin sekä tapaamaan urheilukeskuksen työntekijöitä.

Talviharjoitteluhallissa perheen pienimpiä liikuttaa Iirolandia. Myös pesäpallon lajitaitoja pääsee harjoittelemaan. Uimisesta innostuneille on tarjolla koko päivän vesiliikuntaa monessa muodossa.

Urheilukeskuksen alueen kahviot ovat vierailijoiden käytössä ja alueella on myös eväidensyöntipaikka sekä makkaranmyyntiä.

Tapahtumapäivän koko ohjelma