Ajankohtaista

Ensimmäisen koronarokotteen saa ilman ajanvarausta 11.–14.10. ja 17.10.

Koronarokotus, koronarokotteita

Ensimmäisen koronarokotteen saa ilman ajanvarausta ensi viikolla maanantaista torstaihin 11.–14.10. sekä sunnuntaina 17.10.

Rokotustilaisuudet järjestetään seuraavasti

  • maanantaina 11.10. klo 12–19
  • tiistaina 12.10. klo 12–15
  • keskiviikkona 13.10. klo 12–15
  • torstaina 14.10. klo 12–15
  • sunnuntaina 17.10. klo 12–15

– Jatkossa ensimmäisiä rokoteannoksia saa ilman ajanvarausta maanantaista torstaihin. Maanantaisin rokotuksia annetaan aina klo 19 asti, vs. ylihoitaja Marja Iisakkala sanoo.

Kakkosrokotuksia jatketaan aiemmin annettujen aikojen mukaisesti. Kaikki rokotukset järjestetään osastolla T0, osoitteessa Steniuksenkatu 2.

Rokotukset järjestetään terveysturvallisesti turvavälit ja kasvomaskit huomioiden. Sisätiloihin otetaan kerrallaan rajallinen määrä ihmisiä odottamaan rokotusvuoroa.

Rokotettavalla on oltava mukana henkilöllisuustodistuksena henkilökortti, passi tai Kela-kortti. Rokotuksen jälkeen henkilön tulee jäädä tarkkailuun vähintään 15 minuutiksi.

Immuunipuutteiset henkilöt voivat varata ajan kolmanteen rokotukseen

Voimakkaasti immuunipuutteiset henkilöt voivat saada kolmannen rokoteannoksen ajanvarauksella torstaina 14.10. Ajanvaraukset tulee tehdä puhelimitse maanantaina 11.10. klo 16–20 numerosta 044 403 2687. Rokotukset järjestetään osastolla T0, osoitteessa Steniuksenkatu 2.

Kolmas koronarokoteannos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta.

Tarkemmat tiedot käytettävistä rokotteista, rokotteiden vaihtamisesta ja voimakkaasti immuunipuutteisen henkilön määritelmästä löytyvät osoitteesta www.rauma.fi/koronarokotukset.