Ajankohtaista

Esitä hyvä idea – kaupunki toteuttaa sen jo tänä vuonna!

osallistava budjetointi kuvituskuva

Rauman kaupunki kokeilee tänä vuonna ensimmäistä kertaa osallistuvaa budjetointia. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kuka tahansa saa esittää ideoita ja suunnitella hyviä hankkeita ja parhaat niistä toteutetaan jo tänä vuonna. Kaupunki on varannut kokeiluun rahaa 30 000 euroa.

Ideointivaihe käynnistyi maanantaina 31.5. ja sen tavoitteena on löytää mahdollisimman paljon ehdotuksia, joilla parannetaan hyvinvointia, yhdessä tekemistä tai esimerkiksi asuin- ja elinympäristöä.

Kaikki ideat etenevät nuorisovaltuuston, ikäihmisten neuvoston ja vammaisneuvoston arvioitavaksi. Ideoida voi yksin, ryhmässä, seurassa tai yhdistyksessä. Ja lopuksi kaikki raumalaiset ja Rauman asioista kiinnostuneet pääsevät äänestämään, mitkä ideat toteutetaan.

Mutta ensin ideoidaan! Laita aivosolusi liikkeelle tai kokoa ympärillesi innokas joukko aktiivisia ihmisiä. Puheenvuoro on nyt sinulla!

Lisätietoa löydät Mnuu huki – Osallistuva budjetointi -sivuilta.

Ideoita kerätään sähköisellä lomakkeella.