Ajankohtaista

Esko Poikela valittiin Rauman kaupunginjohtajaksi

Esko Poikela. Kuva: Roni Lehti

Rauman kaupunginvaltuusto valitsi yksimielisesti 27.9. kokouksessaan Rauman uudeksi kaupunginjohtajaksi Esko Poikelan Liedosta.

Esko Poikela on 60-vuotias kasvatustieteen maisteri. Hän on työskennellyt Liedon kunnanjohtajana vuodesta 2014 alkaen ja sitä ennen Kaarinan sivistysjohtajana vuodesta 2010 lähtien.

Määräaikaan mennessä virkaan saapui seitsemän hakemusta. Hakijoista kuusi täytti kelpoisuusvaatimukset. Lisäksi kaupunginjohtajaksi oli mahdollista hakea suostumusmenettelyn kautta. Esko Poikela oli mukana valintaprosessissa suostumuksensa antaneena. Kaupunginhallitus ja valintaa valmistellut toimikunta esittivät yksimielisesti Poikelan valitsemista virkaan.

Valintatoimikuntaan kuuluivat kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajistot sekä asiantuntijajäsenet henkilöstöjohtaja Marika Alho ja hallintopäällikkö Minna Liikanen. Henkilöstöä toimikunnassa edusti Marjo Justen. Hakuprosessissa konsulttina toimi Mercuri Urval.

Kaupunginjohtajan tehtävänä on kehittää kaupunkiorganisaatiota ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Hän vastaa osaltaan Rauman vetovoiman ja pitovoiman lisäämisestä sekä vahvistaa kaupungin menestymisen edellytyksiä myös kulttuurin, matkailun ja kansainvälisyyden osalta.

Rauman entinen kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen siirtyi syyskuussa Hyvinkään kaupunginjohtajaksi.

 

Kuvaaja Roni Lehti