Ajankohtaista

Etätyöpalvelusetelit ovat haettavissa vuoden loppuun asti

teknologiakeskus sytytin.

Rauman kaupungin etätyöpalveluseteleitä koskeva kokeilu on käynnissä vuoden 2021 loppuun asti. Kokeilun aikana kaupunki myöntää vuonna 2020 tai 2021 rekisteröityneille yrityksille 500 euron arvoisen palvelusetelin, jonka voi käyttää vuoden 2021 aikana etätyökeskuspalveluihin Rauman kaupungin alueella.

Palveluseteli voidaan myöntää yritykselle, jonka kotipaikka on Rauma. Kokeilun avulla kaupunki kerää tietoja ja kokemuksia etätyöhön liittyvien palvelujen kehittämistä varten sekä tukee aloittavia yrityksiä mahdollistamalla yhteisöllisen työskentelyn ja eri toimialojen välisen yhteistyön muodostumisen.

Tukea voi hyödyntää Raumalla tällä hetkellä kahdessa eri etätyötiloja tarjoavassa keskuksessa, etätyökeskus Konttuurissa tai Teknologiatalo Sytyttimessä. Muut etätyöpalvelua tarjoavat yritykset voivat ilmoittautua palveluntarjoajaksi vapaamuotoisella hakemuksella Rauman kaupungin yrityspalveluihin. Hakemukseen tulee liittää kuvaus toimitiloista.

Lisätiedot etätyöpalvelusetelin myöntämisperusteista, hakuohjeet sekä yrityspalvelujen yhteystiedot löytyvät yrityspalvelujen verkkosivuilta.