Ajankohtaista

Huoltajat tyytyväisiä koululaisten iltapäivätoiminnan monipuoliseen sisältöön

Joulupiparien leivontaa Kodisjoen iltapäiväkerhossa.

Rauman kaupungin koululaisten iltapäivätoiminnan huoltajille toteutettiin tyytyväisyyskysely 1.–30.11. Kyselyyn vastasi 191 huoltajaa. Vastausmäärä vastaa noin 38 prosenttia iltapäivätoimintaan osallistuvasta lapsimäärästä. Koululaisten iltapäivätoiminta sai kyselyssä arvosanan 4,3 arvoasteikolla 1–5.

– Huoltajat olivat tyytyväisiä iltapäivätoiminnan ohjaajien toimintaan, ohjelman monipuolisuuteen sekä viestintään. Myös lapset viihtyvät iltapäiväkerhoissa hyvin, ja kerhopaikat koetaan turvallisiksi, iltapäivätoiminnan esimies Jutta Liiten sanoo.

Tänä syksynä huoltajat toivoivat saavansa enemmän tietoa lasten iltapäiväkerhopäivästä ja kokivat, että koronarajoitusten vuoksi ohjaajat ovat jääneet hieman vieraiksi.

Aamu- ja iltapäivätoiminnassa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön sekä terveysviranomaisten antamia suosituksia koronavirusepidemian aikana. Suositusten mukaan lähikontaktit pyritään minimoimaan ja iltapäiväkerhotoiminnan tiloissa muiden kuin lasten ja oman henkilökunnan oleskelua tulee välttää.

– Tämän vuoksi meille tärkeitä Avoimet ovet -tilaisuuksia ja muita yhteistilaisuuksia ei ole voitu järjestää perheiden kanssa aiempien vuosien tapaan. Osa koululaisista kulkee iltapäiväkerhoista myös itsenäisesti kotiin, jolloin ohjaajat eivät juurikaan tapaa huoltajia. Kehitämme yhteydenpitoa koteihin sähköisiä kanavia hyödyntäen, Liiten kertoo.