Ajankohtaista

Huoltajat voivat vastata koululaisten iltapäivätoimintaa koskevaan kyselyyn 1.–30.11.

Lapsen kädet painamassa sydämiä valkoiseen t-paitaan.

Rauman kaupunki kannustaa koululaisten iltapäivätoimintaan osallistuvien lasten huoltajia vastaamaan sähköiseen kyselyyn 1.–30.11.

– Haluamme palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin. Otamme mielellämme vastaan ideoita koululaisten iltapäivätoiminnan kehittämiseksi, iltapäivätoiminnan esimies Jutta Liiten sanoo.

Ohjaajat kyselevät marraskuun aikana myös lasten mielipiteitä iltapäiväkerhotoiminnasta ja kartoittavat kehittämistoiveita.

Huoltajien vastaukset käsitellään luottamuksellisesti eikä niitä voi yksilöidä. Kyselyn tuloksia sekä lasten mielipiteitä ja toiveita käytetään apuna toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä.

Kyselyn vastauksista kootaan yhteenveto, joka julkaistaan iltapäivätoiminnan nettisivuilla vielä loppuvuoden aikana.

Kysely huoltajille koululaisten iltapäivätoiminnasta 2021–2022