Ajankohtaista

Ikäihmisten koronarokotukset käynnistyivät Kauppiksen salissa

Ikäihmisten koronarokotukset, rokotteen antaminen asiakkaalle.

Rauman terveyspalvelut järjestää 80-vuotiaille ja sitä vanhemmille ikäihmisille koronarokotustilaisuuksia 23.–26.2. Kauppiksen liikuntasalissa, osoitteessa Satamakatu 26. Kaikki kuluvan viikon rokotusajat on varattu loppuun, joten rokotustilaisuuksissa riittää kävijöitä. Sairaanhoitaja Henna Granlund työskentelee tiistaina 23.2. ensimmäistä päivää Kauppiksen rokotustilaisuudessa.

– Rokotukset ovat sujuneet Kauppiksella tähän asti tosi hyvin. Asiakkaat saapuvat paikalle ajallaan, eikä jonoja pääse syntymään. Kaikki ovat hyväntuulisia. Käytännön järjestelyissä on onnistuttu, Granlund sanoo.

Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä niin järjestelyihin kuin rajoitusten huomioimiseen. Nettiajanvarauksesta on saatu arvokasta ja kehittävää palautetta. Rokotteita annetaan tiistaina 6 kappaletta tunnissa per rokottaja, mutta ensi viikolla tahti tuplaantuu.

– Monet ovat olleet mielissään siitä, että tehosterokotteeseen saamiseksi ei tarvitse varata erikseen aikaa. Seuraava rokotusaika ja -paikka annetaan asiakkaalle tiedoksi heti ensimmäisen rokotteen yhteydessä, Granlund kertoo.

Myös alle 70-vuotiaille, vakavalle koronavirukselle erittäin voimakkaasti altistavia sairauksia sairastaville henkilöille, järjestetään rokotustilaisuuksia 23.–26.2. Rauman pääterveysasemalla, osoitteessa Steniuksenkatu 2. Kaikki rokotusajat on varattu loppuun.

Uusia rokotusaikoja on varattavissa jälleen viikolla 9, ja niistä tiedotetaan erikseen.

Uutisen pääkuvassa rokotettavana on Saara Lehtola. Rokotteen antoi sairaanhoitaja Henna Granlund.

Saara Lehtola sai koronarokotteen 23.2. Rokotteen antoi sairaanhoitaja Henna Granlund. Sairaanhoitaja Henna Granlund rokotustilaisuudessa. Koronarokotteita. Koronarokotustilaisuus Kauppiksen salissa.