Isometsän alueella sijaitsevalla Rauman kaupungin teknisen viraston varikkoalueella järjestetään avoimien ovien tilaisuus lauantaina 6.5. klo 10–14 osoitteessa Isometsäntie 3. Päivän aikana vierailijat pääsevät tutustumaan teknisen viraston toimintaan ja Rauman museon konservointitiloihin.
Teknisellä virastolla on Isometsällä käytössä useita rakennuksia, joissa sijaitsee toimisto- ja varastotiloja sekä korjaamohalleja. Avoimien ovien päivänä talotoimi esittelee rakentamisen sekä LVIA- ja sähköyksiköiden toimintaa. Katutoimen alueella on esillä erilaisia työkoneita kuten tiehöyliä sekä harjakoneita.
Museon tiloissa kävijöille esitellään tekstiilien konservointia. Vierailijat voivat tuoda mukanaan omia vanhoja esineitä ja tekstiilejä ja saada vinkkejä ja opastusta niiden korjaukseen.
Kaupungin työntekijöitä on paikalla kertomassa varikkoalueen toiminnoista sekä esittelemässä muun muassa maalaus-, pihakivetys- ja muovihitsaustaitoja. Lisäksi alueella on esittelytauluja, joissa kerrotaan eri toiminnoista. Nähtävillä on myös kuvakoosteita vanhoista ja uudemmista kiinteistöistä sekä kaupungin vilskeestä entisajoista nykypäivään.
Lisäksi kävijät voivat rakentaa oman linnunpöntön. Lapsille ja lapsenmielisille on varattu kaupungin isoin hiekkakasa hiekkakakkujen ja hiekkalinnojen tekemiseen.
Rauman kaupungin tekninen virasto tarjoaa 575-vuotiaan kaupungin kunniaksi vierailijoille munkkikahvit ja makkaraa. Lapsille on tarjolla Rauma-ilmapalloja. Alueelta pois lähtiessään kävijät voivat osallistua arvontaan.
Kake-kaupunkijuna kuljettaa vierailijoita Savilasta tasatunnein Isometsälle. Ensimmäinen kuljetus lähtee klo 10. Paluukuljetus Isometsältä lähtee aina puolelta. Viimeinen paluukuljetus Savilaan lähtee Isometsältä klo 14.30. Isometsälle pääsee myös omilla kulkuneuvoilla.