Ajankohtaista

Itsenäisyyspäivän juhlassa jaettiin palkintoja

Rauman kaupunki jakoi itsenäisyyspäivän juhlassaan kulttuuri-, nuorisoteko- sekä liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinnot. Lisäksi palkittiin vuonna 2016 menestyneimmät urheilijat.

Kulttuuripalkinto

Vuoden 2016 kulttuuripalkinto, 1000 euroa, myönnettiin kuvataiteilija Ulla Stenbackille elämäntyöstä kuvataiteen edistämiseksi.

Ulla Stenback on yli neljänkymmenen vuoden ajan ollut omilla teoksillaan mukana yli sadassa yksityis-, ryhmä- ja yhteisnäyttelyssä. Rauman ystävyyskaupungeista tutuiksi ovat tulleet Naestved, Kolpino ja Gävle, joissa hänen taidettaan on ollut useita kertoja esillä näyttelyissä.

Oman taiteellisen työskentelyn lisäksi Ulla Stenback on toiminut myös kuvataiteen opettajana. Hän on opettanut muun muassa Porin Piirustuskoulussa, Rauman kansalaisopistossa, Rauman kuvataidekoulussa, Raumanmeren yläasteella ja lukiossa sekä eri yhdistysten järjestämillä kuvataidekursseilla. Ulla Stenback on toiminut pitkään myös Rauman Taiteilijaseuran, Rauman Taidegraafikoiden ja Taiteilijaryhmä Metkan jäsenenä sekä hallituksen jäsenenä. Hän on loistelias taiteilija ja suurisydäminen ihminen, joka on toiminut monen taiteilijan ja taideprojektin merkittävänä taustatukijana lukuisia kertoja vuosien varrella.

Rauman kaupungin kulttuuripalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle merkittävästä kulttuuriteosta. Palkinto voidaan myöntää myös kannustukseksi nuorelle taiteilijalle. Palkinnon voi saada vain yhden kerran. Palkinnon myöntää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ilman hakemusta vuosittain.

Nuorisotekopalkinto

Vuoden 2016 nuorisotekopalkinto, 1000 euroa, myönnettiin Mika Takalolle lasten ja nuorten skeittausharrastuksen edistämisestä Raumalla.

Mika Takalo on harrastanut skeittausta 27 vuotta. Raumalla hän on asunut noin 4 vuotta. Tänä aikana hän on tehnyt paljon työtä raumalaisten lasten ja nuorten skeittausharrastuksen edistämiseksi. Mika Takalo on tuonut Raumalle skeittauksen asiantuntijuutta ja opettanut raumalaisille nuorille skeittauskulttuuria. Hän on ollut aktiivisesti kehittämässä Rauman skeittihallia ja osallistunut vapaaehtoistyönä hallin ramppien kunnostukseen. Viime kesänä Mika Takalo kunnosti talkootyönä yhdessä nuorten kanssa merikoulun vieressä olevat vanhat skeittirampit. Lisäksi hän on vetänyt lapsille skeittikerhoa. Kaiken tämän hän on tehnyt halusta luoda Raumalle hyviä edellytyksiä skeittauksen harrastamiselle sekä innostaakseen raumalaisia lapsia ja nuoria skeittausharrastuksen pariin.

Nuorisotekopalkinto myönnetään henkilölle, yhdistykselle, yhteisölle tai vapaalle toimintaryhmälle toiminnasta nuorten kasvun ja kehityksen edistämiseksi, elinolojen ja elämänhallinnan parantamiseksi tai nuorten osallisuuden lisäämiseksi. Palkinto voidaan myöntää myös nuoren tai nuorisoryhmän opiskelussa, tieteenalalla tai yhteiskunnallisessa toiminnassa.

Liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinto

Vuoden 2016 liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinto, 1000 euroa, myönnettiin Rasti-Lukko ry:lle pitkäaikaisesta liikunta- ja urheilukulttuurin eteen tehdystä työstä.

Rasti-Lukko on kehittänyt hiihto-olosuhteita osallistumalla lumitykin hankkimiseen ja tekemällä talkoovoimin lunta. Lisäksi seura on ollut aktiivinen lasten hiihtotoiminnan kehittämisessä, josta esimerkkinä on Puistohiihdot, sekä noussut Satakunnan piirin parhaaksi juniorihiihtoseuraksi. Rasti-Lukko järjestää myös suosittua lasten suunnistuskoulua ja kuntorastitoimintaa.

Rauman kaupungin liikunnan edistämis- ja kehittämispalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle merkittävästä työstä liikunnan edistämiseksi ja kehittämiseksi. Palkinnon myöntää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta vuosittain ilman hakemusta.

2016 menestyneet urheilijat

Paras miesurheilija, 700 euroa
Aleksi Saarela, jääkiekko
– jääkiekon nuorten maailmanmestari

Paras naisurheilija, 700 euroa
Saara Aerila, tennis
– noussut ensimmäisenä raumalaisena Suomen Tennisliiton ranking-tilastossa naisten A-luokkaan, sija 44

Paras poikaurheilija, 300 euroa
Roope Hyvärinen, yleisurheilu
– Suomen mestari M17-sarjassa 800 m
– pronssia M17-sarjassa 1500 m
– pronssia Suomi-Ruotsi-maaottelussa 800 m

Paras tyttöurheilija, 300 euroa kummallekin palkitulle
Laura Virtanen ja Venla Laine, salibandy
– SM-kultaa salibandyssä turkulaisen FCB Loiston riveissä C-tytöissä
– pelaavat SM-sarjaa samassa joukkueessa myös B-tytöissä

Paras joukkue, 500 euroa
Rauman Seudun Moottorikerho: Motocrossin joukkue SM-pronssi kaudella 2016
Waltteri Koskinen, Sami Aaltonen, Joni Roos, joukkueenjohtaja Uolevi Aaltonen