Ajankohtaista

Karin kampuksen rakennustyöt alkavat keväällä 2021 – hankkeen aikataulu on tarkentunut

Karin kampuksen liikuntahalli, havainnekuva tammikuu 2020

Rauman kaupunki rakennuttaa Karin kentän alueelle liikunta-, vapaa-aika- ja koulukeskuksen, jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2023. Karin kampuksen suunnittelu- ja rakennustöiden kokonaisaikataulu on tarkentunut.

Kampuksen alueella tehdään parhaillaan maanrakennustöitä. Maisematyölupa myönnettiin viikolla 37. Maanrakennusurakka käynnistyi syyskuussa viikolla 38, ja se valmistuu tammi-helmikuussa 2021.

– Kohteelle haetaan rakennuslupa syys-lokakuun vaihteessa. Muut suunnitelmat tarkentuvat vaiheittain vielä tämän vuoden puolella, rakennuttajapäällikkö Kimmo Salminen sanoo.

Arkkitehti- ja rakennesuunnittelu valmistuu loka-marraskuun vaihteessa. Palonsammutusjärjestelmän suunnitelmat valmistuvat marraskuun lopulla. Vedenkäsittelyyn liittyvät suunnitelmat varmistuvat joulukuun alussa.

LVIA-suunnittelu eli lämpö-, vesi- ja ilmanvaihtoautomatiikan suunnittelu tehdään vaiheittain siten, että urakka-asiakirjat valmistuvat joulukuun puolessa välissä. Sähkösuunnittelun eteneminen riippuu LVIA-suunnittelun valmistumisesta, joten sähkösuunnitelmien arvioidaan valmistuvan vuodenvaihteessa.

Rakentamisen tarjouspyynnöt lähetetään vaiheittain

Kampuksen suunnittelutyötä tehdään eri vaiheissa, joten myös rakennusurakkaan liittyvät tarjouspyynnöt lähetetään vaiheittain. Rakennusurakan tarjouspyynnöt tehdään joulukuun alussa. Muista urakoista pyydetään tarjoukset siten, että sähköurakkaan liittyvät tarjouspyynnöt lähtevät viimeistään tammikuun 2021 alussa.

– Tavoitteena on, että kaikkien rakennusurakoiden tarjoukset saadaan helmi-maaliskuun vaihteessa 2021, Salminen sanoo.

Kampuksen rakennustöiden on tarkoitus alkaa huhtikuussa 2021

Tavoitteena on, että Karin kampuksen rakentaminen alkaa huhtikuussa 2021. Liikuntatilat otetaan vastaan marras-joulukuussa vuonna 2022.

– Aluehallintovirasto edellyttää, että kampuksen liikuntatilat valmistuvat vuonna 2022 rahoituksen varmistamiseksi, Salminen sanoo.

Hankkeen on tarkoitus valmistua kokonaisuudessaan keväällä 2023. Koulu- ja opistotoiminta kampuksella alkaa elokuussa 2023.

Karin kampus -hankkeen eteneminen aikajanan muodossa