Ajankohtaista

Karin koulussa on todettu korona-altistumisia

Rauman terveyspalvelut sai perjantaina 15.10. tiedon Karin koulun 3B-luokassa ilmenneestä koronavirustartunnasta. Tartunnan saanut oppilas on osallistunut opetukseen oireettomana tartuttavuusaikana 11.–12.10. Koko 3B-luokka on asetettu karanteeniin.

Asiasta on tiedotettu kyseisen luokan huoltajille, koulun henkilökunnalle sekä oppilaille. Oppilaita ja henkilökuntaa kehotetaan tarkkailemaan mahdollisten oireiden ilmaantumista.

Lisäksi Hollywood-vaateliikkeessä on voinut altistua koronavirukselle maanantaina 11.10. klo 10–18.

Raumalla viimeisen kuukauden ajalta todetut mahdolliset altistumistilanteet on koottu sivulle www.rauma.fi/altistumiset.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4–5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1–14 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.