Ajankohtaista

Katupöly heikentää ilmanlaatua

Katupöly laski ilmanlaatua tiistaina 19.5. Raumalla Hallikadun mittausaseman mukaan. Hengitettävien hiukkasten (PM10) pitoisuus ylitti raja-arvotason lukuarvon 50 mikrogrammaa kuutiometrissä (µg/m3). Vuorokausiarvo oli 52 µg/m3 . Vuorokauden raja-arvo ylittyi toista kertaa tänä vuonna. Ylityksiä voi olla 35 kertaa kalenterivuoden aikana. Ilmanlaatu oli ilmanlaatuindeksillä kuvattuna huono klo 10-11 välisenä aikana ja muuten tyydyttävää tai välttävää.

Katupöly on pääasiassa hienoksi jauhautunutta asfalttia ja hiekoitussepeliä. Kuivilta kaduilta pöly nousee ilmaan liikenteen seurauksena. Tilanne helpottunee katujen puhdistumisen myötä, sillä sateita ei lähipäivien ennusteissa ole.

Katupöly voi aiheuttaa ärsytysoireita, kuten silmien kutinaa ja kirvelyä sekä nuhaa ja yskää, joista kärsivät etenkin allergikot ja astmaa sairastavat henkilöt. Silmien, nenän ja kurkun ärsytystä tai lievää hengenahdistusta saattaa esiintyä myös terveillä henkilöillä.