Ajankohtaista

Kaunisjärven hyvinvointikeskuksen kattotyöt lähes valmiit – sisätiloissa asennetaan pintamateriaaleja

Kaunisjärven hyvinvointikeskus sääsuojan alla.

Kaunisjärven hyvinvointikeskuksen peruskorjausurakkaa on toteutettu sääsuojan alla. Rakennuksen vesikaton puurakenteet ovat lähes valmiit, mutta vesikatteena toimivan bitumikermin asennustyöt ovat vielä hieman kesken. Sääsuojaa on purettu vaiheittain vesikattotöiden edetessä, ja viimeiset osiot puretaan marraskuussa.

– Julkisivun korjaustyöt käynnistyivät syyskuun lopussa elementtisaumojen ja ikkunoiden saumaustöillä. Saumauksen jälkeen julkisivu pestään ja siirrytään laattakorjausten tekoon, rakennuttajainsinööri Mitri Vahamäki kertoo.

Hyvinvointikeskusta peruskorjataan ylhäältä alaspäin. Kiinteistön 3- ja 4-kerrosten huonetiloissa asennetaan listoja ja ovikarmeja. Käytäväalueita pinnoitetaan parhaillaan vinyylilankulla. Myös alakattorunkojen asennukset ovat käynnissä.

– Rakennuksen A-osassa sijaitsevat aulatilat toimivat tällä hetkellä varastointialueina, ja ne valmistuvat kerroksissa viimeisinä, Vahamäki sanoo.

Kiinteistön toisen kerroksen tasoite- ja maalaustyöt ovat lähes valmiit. Ensimmäisessä kerroksessa uusitaan puurakenteista ulkoseinää ja rakennetaan väliseiniä.

– Kellarikerroksessa asennetaan viemärilinjoja ja tehdään muuraustöitä. Taloteknisiä töitä tehdään tasaisesti kaikissa kerroksissa, Vahamäki lisää.

Uuden pysäköintialueen tukimuurin rakentaminen alkoi lokakuun alussa. Kyseinen pysäköintialue ja muut asfaltoitaviksi suunnitellut alueet on tarkoitus päällystää vielä syksyn aikana.

– Nykyinen parkkialue, jossa työmaakopit sijaitsevat, asfaltoidaan ensi keväänä, Vahamäki sanoo.

Lokakuun alussa pidetyssä työmaakokouksessa tilaaja myönsi hankkeelle kuukauden lisäaikaa maailmanlaajuisista materiaalien saatavuusongelmista johtuen. Kaunisjärven hyvinvointikeskuksen uusi valmistumisaika on 31.5.2022, jonka jälkeen alkaa tilojen kalustaminen. Irtokalustuksen kilpailutus ja hankinta käynnistyvät vuodenvaihteessa.