Ajankohtaista

Kaunisjärven hyvinvointikeskuksen sisätilat valmistuvat kesäkuussa

Mitri Vahamäki_Kaunisjärven hyvinvointikeskuksessa

Kaunisjärven hyvinvointikeskuksen peruskorjaus jatkuu reippaassa aikataulussa, sillä toiminta uusissa tiloissa alkaa tulevana syksynä. Talven väistyttyä rakennuksen julkisivujen saumaustöitä on jatkettu.

– Julkisivua pestään ja ikkunoita pellitetään parhaillaan. Ensimmäisen kerroksen julkisivun pellitystyöt alkavat ensi viikolla, rakennuttajainsinööri Mitri Vahamäki kertoo.

Rakennustyöt etenevät hyvinvointikeskuksessa ylhäältä alaspäin. Neljännessä kerroksessa suoritetaan jo loppusiivousta. Kolmannessa kerroksessa asennetaan vielä alakattolevyjä ja tehdään viimeisiä tekniikka-asennuksia ennen siivousta.

Toisessa kerroksessa suoritetaan taloteknisiä asennuksia sekä kiinnitetään kalusteita paikoilleen. Kiinteistön ensimmäisessä kerroksessa on vielä käynnissä useampi työvaihe.

– Ensimmäisessä kerroksessa tehdään parhaillaan alakattotöitä, kaluste- ja välioviasennuksia, matto- ja maalaustöitä sekä taloteknisiä asennuksia, Vahamäki sanoo.

Kellarikerrokseen sijoittuvat sosiaali- ja varastotilat ovat pääosin valmiit. Käytävä tullaan vielä pinnoittamaan ja tilat kalustamaan.

Hyvinvointikeskuksen pihan maanrakennustyöt käynnistyvät toukokuun puolessa välissä. Asfaltointityöt tehdään toukokuun loppupuolella.

– Peruskorjausurakka valmistuu sisätilojen osalta kesäkuun puolessa välissä. Ulkona työt jatkuvat vielä kesäkuun loppupuolelle, Vahamäki sanoo.

Kuvassa rakennuttajainsinööri Mitri Vahamäki.