Ajankohtaista

Kaupungin katuvalaistus sammutettiin jälleen kesän kynnyksellä

katulamppu

Rauman kaupungin katuvalaistus on sammutettu ympäri kaupunkia maanantaiyönä 4. kesäkuuta. Katuvalot kytketään päälle taas Pitsiviikon alkaessa.

Katuvalaistuksen sammutus perustuu vuonna 1993 tehtyyn teknisen lautakunnan päätökseen, jonka perusteena tuolloin olivat säästösyyt. Kyseisestä vuodesta lähtien Rauman kaupungin katuvalaistus on sammutettu perinteisesti koulujen päättymisen jälkeen.

– Katuvalaistuksen kesäajan sammutuksella on pitkät perinteet. Taloudellisten säästösyiden lisäksi toiminta tukee myös Rauman kaupungin HINKU-hanketta energiatehokkuuden osalta, suunnittelupäällikkö Riikka Pajuoja kertoo.

Katuvalojen sammutus ei koske Raumalla vain ennalta määriteltyä kesäaikaa. Muilla ajanjaksoilla ympäri vuoden kaupungin katuvaloista sammutetaan öisin joka toinen lamppu.

Rauman kaupungilla on käytössä C2 SmartLight -valaistusohjausjärjestelmä, jolla ohjataan katuvalaistusta.