Ajankohtaista

Kaupungin ylläpitämille leikkikentille luvassa parannuksia kesän aikana

Keinu Keskuspuistossa.

Rauman kaupungin Wihertoimen hoidossa on 35 leikkikenttää ympäri kaupunkia. Tänä kesänä keskitytään kolmeen täydennyskohteeseen, jotka ovat Kalliokielonkadun, Nurmelanpolun ja Telakankadun leikkikentät. Lisäksi kaikki kaupungin leikkikentät käydään läpi vuosittaisten tarkastuskierrosten puitteissa.

Täydennyskohteiksi valikoituja leikkikenttiä käyttävät erityisesti perhepäivähoitajat. Kenttien välineistö on ollut tähän asti suunnattu vanhemmille lapsille. Nyt luvassa on muutoksia, joiden myötä taaperoikäisetkin huomioidaan entistä paremmin.

Kalliokielonkadun leikkikentälle on tulossa uusia leikkivälineitä, kuten karuselli, taaperoiden auringonkukka-keinu, leikkitorni sekä pöytä-penkki-kokonaisuus.

Nurmelanpolun kentän välineistö on sopinut aiemmin vanhempien lasten leikkeihin. Nyt leikkikentälle tuodaan taaperoikäisiä varten pieni liukumäki, hiekkalaatikko ja jousitraktori. Kentälle on jo aiemmin asennettu pöytä-penkki-kokonaisuus.

Telakankadun leikkikentälle tuodaan uusi keinu, hiekkalaatikko, liukumäki, kettu-jousiväline sekä myös pöytä-penkki-kokonaisuus.

Lisäksi Lotanpellon leikkikentältä on poistettu niin sanottu valssikaruselli eli neljän hengen pyörivä jousikeinu. Leikkikenttä on ollut avointen päiväkotien ahkerassa käytössä kesäleikkitoiminnan aikaan. Poistetun karusellin tilalle pyritään löytämään maassa olevaan perustusanturaan sopiva väline. Leikkikentän turva-alueelta poistetaan myös aluetta rajaavia puupölkkyjä, jotta joustavan ja pehmeän turva-alueen määrämitat täyttyvät jatkossa.

Kaupungin ylläpitämien leikkikenttien turvallisuus tarkastetaan vuosittain perusteellisesti.

– Leikkivälineitä huolletaan ja turva-alueisiin kiinnitetään huomiota. Vuositarkastusten lisäksi tehdään myös toiminnallisia tarkastuksia aina tilanteen vaatiessa. Myös tilapalveluiden kohteet käydään läpi, kuten koulut ja päiväkodit, joiden pihoilla on leikkivälineitä, puistotyönjohtaja Päivi Luotonen selventää.

Uuttakin tulossa

Pyynpään rakenteilla olevan lähiliikuntapaikan yhteyteen on tulossa täysin uusi leikkikenttä. Sen suunnittelu aloitetaan tänä vuonna ja rakentaminen tapahtuu vuoden 2019 aikana. Pyynpään leikkikentän valmistuttua poistetaan Huuhkajantien korttelileikkikenttä.

Yksi näkyvimmistä muutostöistä tulee myös olemaan Keskuspuiston osittainen uudistus. Koko Keskuspuistoa koskevaa yleissuunnitelmaa aletaan laatia tämän vuoden aikana ja toteutus alkaa ensi vuonna. Peruskunnostuksen yhteydessä myös leikkikenttä muuttuu kokonaan.

Kaunisjärven puistoaluetta viimeistellään

Kaunisjärven leikkipuisto on valmis ja viimeistelyä tehdään nyt viimeistä vuotta. Esteetöntä puistokokonaisuutta on rakennettu projektiluontoisesti muutaman vuoden ajan.

– Kesän aikana lisätään kasvillisuutta niin puistoon kuin Ankkalammen ympärillekin. Ankkalammen ympärille tullaan rakentamaan myös kaide ja puiston valaistusta muutetaan ja kunnostetaan. Puiston läheisyydessä oleva vanha luistelukenttäalue kunnostetaan, Luotonen luettelee.

Kaunisjärven puisto on esteetön puisto. Ulkoliikuntakentällä on huomioitu myös senioriväestö ja näkövammaiset. Puistokäytävät on asvaltoitu ja rollaattoreille löytyy oma rollaattoriparkki.

Leikkikenttiin liittyviä kysymyksiä ja palautetta voi jättää Wihertoimelle kaupungin sähköisen palautepalvelun kautta.

Tutustu leikkikenttälistaukseen