Ajankohtaista

Kaupunginjohtaja tavattavissa palvelupiste Pyyrmanissa 12.6.2019

Kari Koski kaupungintalon ovella

Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski jatkaa jo perinteeksi muodostuneita juttutuokioitaan kuntalaisten kanssa. Seuraava tapaaminen on keskiviikkona 12.6.2019 klo 11–12.

Kari Kosken kanssa voi käydä rupattelemassa kaupungin kehittämiseen, palveluihin ja mihin tahansa liittyvissä asioissa palvelupiste Pyyrmanin kokoustilassa, osoitteessa Valtakatu 2 A.

– On tärkeää tavata kuntalaisia ihan kasvotusten myös näin pienimuotoisissa puitteissa. Asioista voidaan keskustella rauhassa ja saan arvokasta tietoa raumalaisten arjen sujumisesta, kaupunginjohtaja Kari Koski sanoo.

Kaupunginjohtaja Koski on jo usean vuoden ajan järjestänyt pienimuotoisia tapaamisia kerran-kaksi vuodessa. Juttelemaan voi poiketa, vaikka ei olisi painavaa asiaakaan.