Ajankohtaista

Kaupungintalon aulassa esillä postikortteja ja -merkkejä Rauman historian varrelta 12.–19.4.

kaupungintalo kesä 2019

Rauman kaupungintalon aulassa on 12.–19.4. välisen ajan esillä Rauman filatelistikerhon järjestämä näyttely, joka esittelee Rauma-aiheisia postikortteja ja –merkkejä vuosien varrelta.

Näyttelyssä esillä oleva postimerkkikokoelma sisältää kaikki Rauman kaupunkiin liittyvät viralliset postimerkit, joista ensimmäinen on vuonna 1960 ilmestynyt Nortamo-postimerkki.

Näytillä on muun muassa myös harvinainen yksityismerkki 1880-luvulta.

– 1800-luvun lopulla meren ollessa avoimena postia kuljetettiin rannikkohöyrylaivoilla normaalilla postitaksalla. Keskustasta satamaan oli kuitenkin turhan pitkä matka ja niinpä raumalaiset kauppiaat Långfors ja Grönberg painattivat pienen sinisen postimerkin ja ripustivat postilaatikon nykyisen Toripöllön seinustalle. Siitä kauppiaat tai heidän juoksupoikansa hoitivat tällä lisämerkillä varustetut kirjeet ja kortit satamaan laivoihin. Merkki on erittäin harvinainen, sitä tunnetaan tietääkseni kolme kappaletta, Rauman filatelistikerhon Olli Viljanen kertoo.

Postikorttikokoelmia näyttelyssä on kuusi erilaista kolmelta eri harrastajalta. Jokainen kokoelma kertoo Rauman historiasta eri tavoin.

Näyttely on osa Rauman 580-juhlavuoden ohjelmaa. Kaupungintalon aula on avoinna maanantaista perjantaihin klo 8–16. Tiistaina 19.4. näyttelyyn pääsee tutustumaan klo 19 asti.