Ajankohtaista

Keskustan joulukuuset tuodaan paikoilleen 23.–24.11.

VanhaRauma_joulukuusi

Rauman kaupungin Wihertoimi pystyttää jälleen joulukuuset Keskuspuistoon ja Kauppatorille. Keskuspuiston kuusi tuodaan paikoilleen maanantaina 23.11. ja Kauppatorin kuusi kuljetetaan perille tiistaina 24.11.

Tänä talvena sopivat joulukuuset löytyivät Helistön siirtolapuutarhasta. Keskuspuistossa komeilee pian pihtakuusi ja torilla tavallinen metsäkuusi.

Joulukuusten valintaan vaikuttavat monet asiat. Kuusen pitää olla tuuhea, tasainen ja 10–13 metriä korkea. Myös lastauspaikan on oltava kalustolle sopiva.

– Lisäksi kuljetusreitin toivotaan olevan lyhyehkö ja helppo. Hankalat risteykset ja mutkat sekä liian matalat ilmajohdot ja sillat pitää välttää. Kauppatorin kuusi kuljetetaan perille Kirkkosillan kautta, metsätalousinsinööri Pasi Rantanen kertoo.

Kuusen tyven paksuus ja oksaisuus vaikuttavat pystytykseen. Kuuset asetetaan jalustakaivoihin, joiden syvyys on noin 120 senttimetriä.

Keskustan jouluvalot kytketään päälle Rauman joulunavauksen yhteydessä perjantaina 4.12.