Ajankohtaista

Kiertävä näyttely Suomen maailmanperintökohteista on esillä Vanhan Rauman Tammelassa

Tammelan sisäpiha kesällä

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran ja Museoviraston tuottama näyttely Yhteinen maailmanperintömme on esillä Vanhan Rauman Tammelassa vuoden 2017 loppuun asti. Näyttely kertoo havainnollisesti maailmanperintöprosessista sekä Suomen maailmanperintökohteista.

Yhteinen maailmanperintömme -näyttelyn tavoitteena on lisätä ymmärrystä yhteisestä kulttuuriperinnöstämme. Näyttely viestii, että kulttuuriperintö kuuluu meille kaikille ja että meillä on myös vastuu siitä ja sen säilymisestä tuleville polville. Näyttelyyn liittyy erityisesti opintoryhmille tarkoitettu tehtävämateriaali, joka on saatavilla Kulttuurin Vuosikellon nettisivuilla.

Näyttely on kiertävä, ja sitä on tarkoitus esitellä muun muassa muissa Suomen maailmanperintökohteissa, kirjastoissa ja kouluissa.

Tammela on avoinna 31.8 asti joka päivä klo 11–17. Syyskuusta alkaen Tammela on avoinna sopimuksen mukaan.