Kodisjoen kylässä vietetään joulunavausta 30.11.

Kuva: Kodisjoki ilmakuva 2019, talvi

Kodisjoella järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa kylän oma joulunavaus lauantaina 30.11. Ohjelmassa on muun muassa puurojuhla Kodisjoen koululla sekä uuden kylätien varteen asennettavan jouluvalokokonaisuuden valaiseminen. Joulunavaus on kaikille avoin tapahtuma. Tapahtuma alkaa klo 17 valojen sytyttämisellä ja kuoron esiintymisellä aivan Kodisjoen koulun kupeessa.

– Kodisjoen joulunavauksen taustalla on ajatus uudesta ja toivottavasti pysyvästä, omasta joulutapahtumasta. Asennamme myös uudet jouluvalot piristämään kylätietä, Kodisjoen vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsen Linda Rantanen kertoo.

Valojen sytyttämisen jälkeen tarjolla on joulupuuroa ja soppaa. Koulun juhlasalissa on luvassa herkuttelun lomassa jouluisia esityksiä sekä jouluista kasvomaalausta.

Paikalla on myös ammattilaisvalokuvaaja kuvaamassa vierailijoita jouluista taustaa vasten. Valokuvauksen hinta on viisi euroa. Kuvat toimitetaan sähköpostitse.

– Tässä on hyvä tilaisuus otattaa vaikka joulukorttikuvat tai muuten vaan kuvauttaa perhe tai ystäväporukka, Rantanen sanoo.

Joulupukki saapuu ilahduttamaan puurojuhlan vieraita klo 18.

Uusi jouluvaloasetelma kylätien varteen

Kodisjoen kylätien varteen tullaan marraskuun loppupuolella pysyttämään erilaisista jouluvaloista koottu jouluasetelma. Valokokonaisuus sijoittuu Kodisjoen koulun ja kaupan välille. Yhteen korkeaan puuhun asennetaan näyttävät valot ja paikalle tuodaan myös reki sekä valaistuja poroja ja metsän eläimiä. Erillisiin telineisiin ripustetaan valopallot.

Uudet jouluvalot kytketään päälle Kodisjoen joulunavauksen yhteydessä 30.11. klo 17 Auringonsäteet-kuoron säestämänä.

– Jouluvaloista koottava jouluasetelma tulee toivottavasti olemaan piristävä kokonaisuus. Se on kaikkien nähtävillä Kodisjoen päätien varressa ja ilahduttaa varmasti myös kouluun kulkevia koululaisia matkan varrella, Rantanen sanoo.

Kodisjoen joulunavauksen järjestävät yhteistyössä Kodisjoen kyläyhdistys, Kodisjoen vanhempainyhdistys, Kodisjoen Martat sekä Kodisjoen MLL.

Kodisjoki Facebookissa