Ajankohtaista

Kolme Sulotarta ja Sammakkoprinssi saapuvat kanaliin ensi viikon aikana

Sulottaret

Kerttu Horilan Kolme Sulotarta -veistos ja Sammakkoprinssi-teos ilostuttavat joka kesä Rauman kanalissa kaupungintalon edustalla. Tänä kesänä taideteosten saapumista on odotettu hieman totuttua pidempään, sillä Sulottarien jalusta on ollut korjattavana. Puistotyönjohtaja Päivi Luotosen mukaan Sulottaret ja Sammakkoprinssi päästään asentamaan paikoilleen viikon 24 aikana.

Sulottarien kolmipaikkainen jalusta on saatu valmiiksi ja Sulottaret ovatkin lähteneet jo Wihertoimen tiloista jalustan sovitukseen. Sammakkoprinssi on jo valmiina suuntaamaan kesäksi kanaliin. Kanalin taideteosten asentamisesta ensi viikolla vastaa Wihertoimen rakentamisen ryhmä.

Sulottaret ja Sammakkoprinssi kuuluvat Rauman taidemuseon kokoelmiin. Wihertoimi huolehtii teosten talvisäilytyksestä. Teokset kaipaavat toisinaan pientä kohennusta maalipintaan, mistä Wihertoimi ja Rauman taidemuseo huolehtivat yhdessä. Taitelija Kerttu Horila on laatinut tarkat ohjeet Sulottarien ja Sammakkoprinssin ehostamiseen.