Ajankohtaista

Kordelinin säätiön Rauman rahastosta jaettiin apurahoja paikallisen kulttuurin tukemiseen

Alfred Kordelinin säätiön Rauman rahaston logo

Alfred Kordelinin säätiön Rauman rahaston vuoden 2021 kulttuurin ja taiteen apurahat on jaettu. Rahasto jakoi yhteensä 16 000 euroa apurahoja yksityishenkilölle, työryhmille ja yhteisöille. Apuraha myönnettiin 8 henkilölle, työryhmälle ja yhteisölle.

Vuonna 1988 perustetun Rauman rahaston tarkoituksena on edistää raumalaista taide- ja kulttuurielämää. Rahasto jakaa apurahoja ja palkintoja raumalaisen käsityöperinteen vaalimiseen ja taiteelliseen työhön sekä tukee yhteiskunnallisesti merkittäviä saavutuksia ja innovaatioita. Apurahat olivat haettavissa tammikuun 2021 ajan.

Tänä vuonna apurahoilla tuetaan muun muassa esittävien taiteiden hankkeita ja esitysten järjestämistä sekä taiteellista työskentelyä. Apurahahakemuksia vastaanotettiin tänä vuonna 32 kappaletta, yhteensä 125 190 euron edestä.

Esitykset apurahansaajiksi valmisteli rahaston lautakunta. Alfred Kordelinin säätiön hallitus päätti apurahansaajista 19.3.

Apurahojen saajat vuonna 2021

  • Kanteleensoiton opettaja Kerttu Rapala, kanteleensoiton viikonloppuleirin järjestämiseen 600
  • Kuvataiteilija Katariina Mannio-Turunen, näyttelyn järjestämiseen 1 500
  • Musiikin maisteri Laura Vänttinen / työryhmä, kamarikonsertin järjestämiseen 1 500
  • Rauman Iltanäyttelijät ry, Vanhan Rauman elämästä kertovan näytelmän lavasteiden tekemiseen 2 000
  • Rauman Poikasoittokunnan Tuki ry, koululaiskonserttien järjestämiseen 3 900
  • Sirkustaiteilija Mika Formunen, kiertueauton hankintaan ja muokkaamiseen 2 000
  • Taidepainotteisen erityistyön ohjaaja Ari Impola, elokuvahankkeeseen, jossa tallennetaan raumalaisten kaupunginosien muistitietoa lyhytelokuviksi 1 500
  • Teatterityöntekijä Jenna Karhula, kesäteatteriesitysten tuottamiseen 3 000

Alfred Kordelinin säätiö on yksityinen yleishyödyllinen apurahasäätiö. Säätiö jakaa vuosittain apurahoina ja palkintoina noin viisi miljoonaa euroa. Rauman rahasto on yksi kuudestatoista Alfred Kordelinin säätiön kaupunki- ja kohderahastosta.

Alfred Kordelinin säätiö voi vastaanottaa Rauman rahastolle osoitettuja lahjoituksia (RA/2019/804). Paikallista kulttuuria voi tukea tekemällä lahjoituksen rahastoon, www.kordelin.fi/tukijalle.