Ajankohtaista

Koronarokotukset viikolla 22 eli 31.5.-6.6.

Nainen saamassa rokotusta.

Viikolle 22 voi varata koronarokotusajan netin kautta perjantaista 28.5. klo 14 alkaen Kansalaisen terveyspalvelussa, osoitteessa rauma.terveytesi.fi. Linkki palveluun löytyy myös Rauman kaupungin nettisivuilta, Koronarokotukset-sivulta. Sähköinen ajanvaraus vaatii vahvan tunnistautumisen. Netin kautta ajan voivat varata riskiryhmiin kuuluvat ja vain ne, jotka ovat täyttäneet 50 vuotta. Ne, jotka eivät ole täyttäneet tänä vuonna vielä 50, varaavat ajan puhelimitse.

Rokotusaikoja voi varata puhelimitse numerosta 044 403 2687 lauantaina 29.5. klo 8–15 niin kauan kuin aikoja riittää. Mikäli puheluun ei vastata, kannattaa jättää takaisinsoittopyyntö uudelleen soittamisen sijaan.

Rokotuspaikat

Rokotuksia annetaan viikolla 22 SAMKin eli Kauppiksen liikuntasalissa, osoitteessa Satamakatu 26 tai Terveyskeskuksessa, osoitteessa Steniuksenkatu 2. Aikaa varatessa on huomioitava, että 2.rokote annetaan 12 viikon kuluttua. Toinen rokotusaika annetaan ensimmäisen rokotuskerran yhteydessä.

-Suunnitteilla on, että ennen juhannusta Kauppiksen rokotuspaikka vaihtuu jäähallille, kun rokotteita saadaan enemmän. Kauppiksella 1.rokotuksen saaneiden on hyvä huomioida paikan vaihtuminen ja että muutoksesta ei tiedoteta henkilökohtaisesti. Terveyspalvelut tiedottaa siitä myöhemmin, kun ajankohta varmistuu, kertoo terveyspalvelujen ylihoitaja Marja Lehtimäki.

Nyt rokotusvuorossa olevat

Viikolla 22 rokotetaan tänä vuonna 50 vuotta täyttäviä ja sitä vanhempia henkilöitä. Myös 1- ja 2-riskiryhmien rokotukset jatkuvat 16–69-vuotiaiden ikäryhmässä. Riskiryhmään kuuluminen tarkistetaan rokotuksen yhteydessä.

Riskiryhmään 1 kuuluvat 16–69-vuotiaat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila:

  • Elinsiirto tai kantasolusiirto
  • Aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti
  • Vaikea puolustusjärjestelmän häiriö
  • Vaikea krooninen munuaissairaus
  • Vaikea krooninen keuhkosairaus
  • Lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes
  • Downin oireyhtymä

Riskiryhmään 2 kuuluvat 16–69-vuotiaat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus tai tila:

  • Jatkuvaa lääkitystä vaativa astma
  • Vaikea sydänsairaus, muun muassa sydämen vajaatoiminta (ei kuitenkaan pelkkä verenpainetauti)
  • Hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila
  • Immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen
  • Vaikea krooninen maksasairaus
  • Tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta
  • Uniapnea
  • Psykoosisairaus
  • Sairaalloinen lihavuus (painoindeksi yli 40)

Rokotteet

  • 1.rokotteen viikolla 22 saavien rokotteena on Comirnaty eli Pfizer-BioNTech tai Moderna.
  • Alle 65-vuotiaat, jotka saaneet rokotteen 1.annoksena AstraZenecaa, saavat 2.annoksena Pfizer-BioNTechin Comirnatya tai Modernan rokotetta. AstraZenecaa ei anneta 2.annoksena alle 65-vuotiaille.
  • 65-vuotiaat ja vanhemmat AstraZenecalla rokotetut henkilöt saavat ensisijaisesti 2.annoksena AstraZenecan rokotetta, mutta he voivat halutessaan vaihtaa rokotteen.
    • Vaihdettava rokote on joko Pfizer-BioNTechin Comirnaty tai Moderna. Rokotetta ei voi itse valita niistä.
    • Vaihtamisesta pitää ilmoittaa etukäteen soittamalla puh. 044 403 2625 arkisin klo 8-9.30.
    • Rokotustilaisuudessa vaihtaminen ei enää onnistu.
    • Rokotettavan on hyvä tietää, että rokotteiden ristiinkäyttö voi aiheuttaa 2.rokotteesta voimakkaat ohimenevät sivuoireet.
  • Mikäli henkilö on sairastanut koronan, hänet rokotetaan puolen vuoden kuluttua sairastumisesta, vaikka hän olisi sairastunut koronaan ensimmäisen rokotuksen jälkeen.