Ajankohtaista

Koronatartunta Karin koulun oppilaalla

Rauman terveyspalvelut sai 16.10. tiedon Karin koulun 1A-luokan oppilaan koronatartunnasta. Tartunnan saanut on osallistunut opetukseen ja iltapäiväkerhotoimintaan oireettomana tartuttavuusaikana keskiviikkona 13.10. Kolme muuta luokan oppilasta ja yksi henkilökunnan jäsen on asetettu karanteeniin. Lisäksi kaksi luokan opettajaa ja neljä iltapäiväkerhon ohjaajaa lähetetään koronatestiin. Tartunnan ei epäillä olevan peräisin koulusta.

Asiasta on tiedotettu kyseisen luokan ja iltapäiväkerholaisten huoltajille, koulun henkilökunnalle sekä oppilaille. Oppilaita ja henkilökuntaa kehotetaan tarkkailemaan mahdollisten oireiden ilmaantumista.

Raumalla viimeisen kuukauden ajalta todetut mahdolliset altistumistilanteet on koottu sivulle www.rauma.fi/altistumiset.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4–5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1–14 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.