Ajankohtaista

Vahva ja vakaa Rauma -talousohjelma: Kuntalaisten palvelut turvataan rakenteellisilla uudistuksilla ja tehostamalla toimintaa

Viittaavia lapsia luokassa.

Rauma tekee ryhtiliikkeen

Rauman kaupungin Vahva ja vakaa Rauma -talousohjelma on edennyt osallistamisvaiheeseen. Vuoden 2018 lopussa käynnistetyn valmistelun tuloksena VVR-ohjausryhmä on antanut oman ehdotuksensa julkiseen keskusteluun. Vajaan 13 miljoonan säästöihin vuoteen 2022 päätyvä ohjelmaluonnos etenee jatkokäsittelyyn vasta, kun henkilöstö, kuntalaiset ja yhteistyöverkostot ovat arvioineet ja kommentoineet toimenpide-ehdotuksia.

Kuntalaiset saavat arvioitavakseen talousohjelmaluonnoksen, jossa on ryhdytty Rauman Tarinan strategisten linjausten mukaisiin toimenpiteisiin. Käyttömenojen voimakkaan kasvun, valtionosuuksien vähentymisen ja yhteisöverotuoton heikkenemisen sekä vahvasti alijäämäisen talousennusteen vuoksi Rauman kaupunki aloittaa sopeutumisen väheneviin tuloihin ja toimintojensa uudistamisen.

Vuoden 2024 loppuun mennessä kaupunkiorganisaatiosta vähenisi talousohjelman toteutuessa kaikkiaan 381 työtehtävää. Liikkeenluovutuksen seurauksena kaupungin työtehtävistä vähenisi 301 ja loput 80 työtehtävää eläköitymisten hyödyntämisellä ja määräaikaisten vähentämisellä. Henkilöstökysymykset tarkentuvat yhteistoimintamenettelyn edetessä. Säästöjä haetaan myös koko organisaation hallinnollisten tehtävien keskittämisellä ja henkilöstöetuuksien leikkauksilla.

Menojen ja työtehtävien karsiminen kohdistuu kaikkiin toimialoihin.

Kaksi uutta modernia koulua ja resurssien suuntaaminen opetukseen

Sivistyspuolella ollaan sen tosiasian edessä, että lasten määrä vähenee selkeästi. Nykyisellä palveluverkolla jatkettaessa rakennusten kustannukset söisivät varoja opetuksesta ja hoitotyöstä. Talousohjelmassa huomioidaan vähenevät lapsimäärät muun muassa alakouluverkon muutoksilla.

VVR-ohjausryhmän esityksessä Nanun, Kourujärven, Kortelan, Vasaraisten ja Kodisjoen koulujen korvaaminen yhdellä uudella koululla vähentäisi menoja 1,5 miljoonalla eurolla. Opetuksen keskittäminen mahdollistaisi uuden nykyaikaisen koulun rakentamisen ja turvaisi opetusresursseja. Jo aiemmin Uotilaan rakennettavaksi esitetty koulukin kuuluu talousohjelmakokonaisuuteen.

Myös varhaiskasvatus- ja kirjastoverkkoa esitetään tiivistettäväksi. Opetuksen lisäksi tehostamista tehdään kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoiminnassa.

Talousohjelma sisältää myös kytköksen tuleviin isoihin talonrakennusinvestointeihin. Esimerkiksi kouluverkkoratkaisut edellyttävät investointeja. Niiden aikataulutusta, määrää ja rahoitusta tullaan miettimään ensi vuoden talousarvion laadinnan yhteydessä.

– On huomattava, että talousohjelman aikajänne on vuoteen 2022 asti ja kouluverkkoratkaisuissa sen ylikin. Käytännön toimenpiteiden toteuttamiseen ei tarvita äkkijarrutuksia tai paniikkiratkaisuja, ne voidaan toteuttaa suunnitelmallisesti. Tavoitteena on palvelujen turvaaminen, ei alasajo. Vaikka Rauman kaupungin talouskehitys näyttää edelleen haastavalta, meillä on onneksi vahva talousperusta ja velkaa vain vähän, kaupunginjohtaja Kari Koski muistuttaa.

Lisää tuloja, vähemmän menoja

VVR-ohjausryhmän ehdotuksessa yhteisöille myönnettäviin avustuksiin tehtäisiin 10 prosentin vähennys ja markkinointiavustuksiin varattaisiin 20 prosenttia nykyistä vähemmän määrärahaa.

Tulojen lisäyksiä talousohjelmaehdotuksessa on 910 000 euron arvosta. Ne ovat taksojen ja maksujen korotuksia. Tuloja on tarkoitus hankkia myös pienentämällä tarpeettomien kiinteistöjen ylläpitokustannuksia kiinteistöjä myymällä tai purkamalla. Näiden omaisuusjärjestelyjen kautta arvioidaan saatavan lisäksi 750 000 euroa.

Raumalla keskitytään sote-peruspalveluihin ja keskitetään toimitiloja

Sosiaali- ja terveystoimialan haasteena on vanhusväestön lisääntyminen ja vanhusväestön palvelutarpeiden kasvu. Talousohjelmaehdotuksessa toimintoja keskitetään ja keskitytään peruspalveluiden tuottamiseen. Tavoitteena on keskittää toimintoja sairaalanmäelle ja karsia tyhjistä tiloista aiheutuvia kustannuksia. Jäljellä olevien erikoissairaanhoidon poliklinikoiden järjestämisvastuun siirto sairaanhoitopiiriin liikkeenluovutusperiaatteella toisi 2,5 miljoonan euron säästöt henkilöstön siirtyessä liikkeenluovutusperiaatteella sairaanhoitopiirille.

Sote-toimialalle kohdistuvia toimenpide-ehdotuksia ovat myös esimerkiksi terveyskeskuksen osastopaikkojen vähentäminen ja viiden tarkkailupaikan siirtäminen osastolta kiirevastaanotolle. Vanhuspalveluissa vahvistetaan kotihoitoa ja hillitään sitä kautta ympärivuorokautisten hoivapalvelujen kasvua.

Ruoka- ja puhtauspalvelut yksityisen sektorin tuotettavaksi

Konsernipalveluissa merkittävin muutos on Ruoka- ja puhtauspalvelujen taseyksikön siirto liikkeenluovutusperiaatteella yksityisen sektorin tuottamaksi. Säästöjä arvioidaan saatavan noin 1,9 miljoonaa euroa ja vähennystä syntyvän 260 työtehtävän verran. Muutos tapahtuisi aikaisintaan vuoden 2021 alussa ja tavoitteena on, että henkilöstö siirtyy uuden toimijan palvelukseen. Alan haasteena on jo pitkään ollut työvoiman saaminen. Palvelutuotannon jatkaminen omana toimintana vaatisi myös mittavia investointeja.

Nettikysely ja kuntalaistilaisuuksia

Kuntalaisille järjestetään kolme saman sisältöistä infotilaisuutta, joissa kaupunginjohtaja, toimialajohtajat, talousjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja esittelevät talousohjelmaluonnoksen toimenpiteitä. Ensimmäinen tilaisuus videoidaan ja tallenne on valmistuttuaan katsottavissa kaupungin nettisivuilta. Lisäksi kuntalaiset voivat vastata kuukauden ajan nettikyselyyn.

Yhteistyöverkostoille (ikäihmisten neuvosto, vammaisneuvosto, lasten parlamentti, nuorisovaltuusto ja seuraparlamentti) on varattu oma tilaisuutensa syyskuun alkuun.

Kaupungin omalle henkilöstölle talousohjelman sisältöä avataan julkistamispäivänä neljässä eri tilaisuudessa. Toimialoilla järjestetään myös omia henkilöstötilaisuuksia.

– Heti talousohjelmatyön alussa päätettiin, että valmistelu rauhoitetaan ja pohjaehdotuksen valmistuttua varataan kuntalaisille ja henkilöstölle reilusti aikaa keskusteluun ja kannanottoihin. Linjaus sai aluksi kritiikkiä, mutta uskon, että ratkaisu oli oikea. Nyt kuntalaisille ja henkilöstölle on esittää selkeät, valmistellut ehdotukset, joihin voi ottaa kantaa, ja uudet avaukset ovat totta kai aina tervetulleita, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorpi toteaa.

Rauman kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2018 lopussa käynnistää Vahva ja vakaa Rauma -talousohjelman laatimisen. Noin puolen vuoden valmistelutyön jälkeen VVR-ohjausryhmän ehdotus on raumalaisten arvioitavana. Osallistamisvaiheen jälkeen alkaa kuntalais- ja henkilöstöpalautteen analysointi ja ohjausryhmän lopullisen ehdotuksen valmistelu. Kaupunginhallitus saa VVR-talousohjelmaehdotuksen pöydälleen 5.11. ja lopullinen päätös säästötoimenpiteistä tehdään kaupunginvaltuustossa 11.11.

Kuntalaistilaisuudet
22.8. klo 17.30 Rauma-sali
28.8. klo 17.30 Poselli
29.8. klo 17.30 Poselli

Nettikysely kuntalaisille ja henkilöstölle

Rauma VVR-talousohjelma, ohjausryhmän esitys

Sivistystoimialan VVR-aineisto laaja

Rauma koulujen kuntoarvioyhteenveto

Rauma päiväkotien kuntoarvioyhteenveto

Rauma ikäluokat alueittain

Ruoka- ja puhtauspalvelut, laaja_aineisto