Ajankohtaista

KuoviBiili kuljettaa nuorisotyön raumalaisten nuorten luo 13.5. alkaen

kuovibiili

Rauman nuorisopalvelut ottaa kesän ajaksi käyttöön uuden liikkuvan nuorisotilan. KuoviBiili-toiminta starttaa maanantaina 13.5.

Liikkuva nuorisotila kulkee sinne, missä nuoret ovat. Nuoret voivat tilata KuoviBiilin mihin tahansa julkiseen paikkaan Raumalla. Menetelmä on koettu hyväksi ja tarpeelliseksi, sillä näin nuorisotyö kohtaa myös keskustan ulkopuolella asuvat nuoret.

KuoviBiili on valkoinen auto, jonka mukana kulkee muun muassa musiikkia, löhöilyilmasohvia, pelejä ja liikuntavälineitä. Auton tunnistaa Rauman kaupungin ja KuoviBiilin logoista. KuoviBiilillä liikkuvat Rauman kaupungin nuoriso-ohjaajat. Toiminnan kohderyhmänä ovat 13–17-vuotiaat nuoret.

Ensimmäisen kerran KuoviBiili parkkeeraa Raumanmeren peruskoulun pihalle maanantaina 13.5. klo 10.35–12.15. Viikolla 20 auto käy jokaisessa Rauman yläkoulussa. Nuoret voivat käydä tervehtimässä nuoriso-ohjaajia sekä tutustua samalla KuoviBiilin toimintaan.

KuoviBiili liikkuu myös iltaisin, jolloin nuoret voivat tilata auton esimerkiksi puistoihin, kenttien laidalle, koulujen pihoille tai muuhun julkiseen paikkaan.

Ajoajat ovat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 16–20 sekä perjantaisin ja lauantaisin klo 16–22.

Nuoret voivat tilata KuoviBiilin numerosta 044 403 6153 lähettämällä Whatsapp-viestin, tekstiviestin tai soittamalla ajopäivän aikana. KuoviBiilin liikkeitä voi seurata Instagramissa @nuortenrauma #kuovibiili.

Mikäli tilauksia ei tule, KuoviBiili pysähtyy toukokuussa seuraavissa paikoissa
maanantaisin klo 16 Kodiksamin koulu ja klo 18.30 Lapin koulu
keskiviikkoisin klo 16 Vasaraisten koulu ja klo 17.30 Kodisjoen koulu
perjantaisin klo 16 Mc Donalds ja klo 18.30 ABC Kortela
lauantaisin klo 18 Karin koulu ja klo 20 Raumanmeren peruskoulu

Liikkuvan nuorisotilan kesäaikatauluihin voi tutustua osoitteessa www.nuortenrauma.fi.