Ajankohtaista

Lähdepellon liikuntakeskus on ulkoilijan unelma

Ilmakuva Lähdepellon liikuntakeskuksesta.

Rauman Lähdepelto on monipuolinen, hyvin huollettu ja jatkuvasti kehittyvä ulkoliikuntakeskus. Kokonaisuus on tarkkaan mietitty. Alueelta löytyy esimerkiksi useita erilaisia kuntopolkuja, vaihtelevaa maastoa, siltoja, kuntoportaat, ulkokuntosali sekä tenniskentät. Talvisin kuntopoluille tehdään hiihtolatuja ja hiekkakentälle rakennetaan luistelukaukalo.

Talveen valmistautuminen on aloitettu

Luistelukaukalo Lähdepellon hiekkakentällä.
Lähdepellon kaukalo pystytettiin hiekkakentälle marraskuun alussa.

Luistelukaukalon laidat ovat jo pystyssä ja seuraavaksi odotellaan pakkasjaksoja, jotta luistelukentän jäädytystyöt päästäisiin aloittamaan joulukuussa. Myös Raumanmeren tekojään valmistelut on aloitettu ja kenttä on tarkoitus saada jäädytettyä käyttökuntoon marraskuun lopulla.

Hiihtolatujen tekeminen odottaa pakkaskelejä ja lunta. Latuja aletaan tehdä heti, kun lunta on riittävästi. Lähdepellon lumitykki vaatii pidempiä pakkasjaksoja, jotta lumentuotanto onnistuu.

Otanlahden urheilukenttä on ympäröity tänä syksynä asfalttiosuudella. Lehdon mukaan kentän ympärillekin tehdään tänä talvena 500 metrin latu esimerkiksi lapsia tai tasamaahiihdosta pitäviä ajatellen.

– Toivotaan, että tämä talvi on viime talvea antoisampi. Talviliikuntapaikat kaipaavat lunta ja pakkasta, liikuntapaikkamestari Jouni Lehto sanoo.

Ulkokuntosali laajenee keväällä

Tänä vuonna rakennettu Lähdepellon ulkokuntosali laajenee ensi keväänä. Ulkokuntoiluvälineiden lisäksi alueelle lisätään leuanvetotangot, levytankopainoja ja kahvakuulia.

– Kuntoportaat ovat yhä suosiossa. Kuntopolkujen varteen on lisätty myös kylttejä, jotka tarjoavat treenivinkkejä ulkoilijoille. Korona-aika on kasvattanut ulkoilijoiden määrää ja Lähdepellolla riittää tilaa liikkumiseen, Lehto kertoo.

Siltareitti on kovassa käytössä

Koira seisomassa Lähdepellon kuntopolun metallisillalla.
Ruut on todennut sillan ylittämisen mukavaksi puisia askelmia käyttäen.

Lehto pitää huolen siitä, että Lähdepellon alueen käytettävyys säilyy ja kehitystä tapahtuu koko ajan. Tarvittavat korjaustoimenpiteet tehdään pääasiassa itse.

Juhlatalo Ooperille johtavan polun varteen tehtiin noin viisi vuotta sitten metallinen ylityssilta vanhan puisen tilalle. Metallinen silta kestää kulutusta paremmin ja ritiläaskelmat helpottavat esimerkiksi talvikunnossapitoa. Askelmiin on tehty myös puuosiot, jotta ulkoilijoiden koirakaveritkin pääsevät ylittämään sillan mukavasti.

– Kyseinen silta on kovassa käytössä. Talvisin sillan alta kulkevat hiihtoladut. Samaisen polun varrelle, lähemmäs Ooperia, kunnostimme tänä syksynä toisen sillan. Siihen tehtiin uusi puukansi ja kaiteet, Lehto sanoo.

Lähdepellon reiteillä saa lenkkeillä koiran kanssa, mutta koira on pidettävä kytkettynä. Hiihtokaudella laduilla ei saa kulkea eikä kävelyttää koiraa.

Valaistuja reittejä on yhteensä 6,5 kilometriä. Valot syttyvät hämäräkytkimellä ja sammuvat klo 22.

Parannustöissä hyödynnetään käytettyä maa-ainesta

Puisen sillan kunnostusurakassa käytettiin täytemaana putkityömaalta kertynyttä maa-ainesta. Lehdon mukaan maa-ainesta kierrätetään hyvin usein, koska käytetty aines sopii hyvin kuntopoluille ja parkkipaikoille.

– Vastaavasti teimme Pyytjärven kuntoradan pinnan Otanlahden pesäpallokentän rinteen poistosta tulleesta maa-aineksesta. Helppoa ja edullista hyötykäyttöä, Lehto toteaa.

Lähdepellon esittelyvideo (youtube.com)

Kaupungin ulkoliikuntapaikat

Talviliikuntapaikkojen tilanne

Kaupungin liikuntapaikoista voi antaa palautetta sähköisen palautepalvelun kautta (asiointi.rauma.fi).