Ajankohtaista

Mahanpuruja muovista -kampanjan kaivonkansitarrat elävöittävät Rauman katuja 23.8.–12.9.

Rauman kaupunki osallistuu Pidä Saaristo Siistinä ry:n Mahanpuruja muovista -viestintäkampanjaan, jonka tavoitteena on vähentää muoviroskien ja tupakantumppien joutumista vesistöihin. Eri puolilla kaupunkia sijaitseviin kaivonkansiin asennetaan yhteensä 10 värikästä hauki- ja ahvenkuvioista tarraa. Tarroja asennetaan muun muassa Rauman teatterin edustalle, Keskuspuistoon sekä Suvitien parkkipaikalle. Tarrat ovat paikoillaan 23.8.–12.9.

– Osallistumme Raumalla kampanjaan ensimmäistä kertaa, sillä haluamme herätellä ohikulkijoita miettimään oman käyttäytymisensä vaikutuksia ja vähentämään roskaamista, tarkastusmestari Marjo Aikko toteaa.

Mahanpurua muovista -kampanjan tarkoituksena on lisätä tietoisuutta roskien reiteistä vesistöihin ja korostaa kuluttajan omaa vaikutusta ongelman kitkemiseen. Kaivonkansitarrojen avulla viestitään sadevesikaivoihin heitettyjen roskien kulkeutumisesta vesistöihin ja sitä kautta myös kalojen ruuaksi.

Tupakantumpit ovat yleisin rannoilta löytyvä roska. Viime vuonna Pidä Saaristo Siistinä ry:n Siisti Biitsi -talkoissa Suomen vesistöjen rannoilta kerättiin lähes 13 600 tupakantumppia. Tupakan filtteri on muovinkaltaista ainetta, jonka maatuminen voi kestää olosuhteista riippuen yli 10 vuotta. Lisäksi tumppi sisältää vaarallisia kemikaaleja, jotka leviävät vesistöön ja ovat eläimille haitallisia.

Tänä vuonna tarroitettuja katukaivoja voi nähdä Rauman lisäksi Espoossa, Helsingissä, Joensuussa, Kauniaisissa, Lahdessa, Turussa, Vaasassa ja Vantaalla. Lisäksi Savonlinnassa katukaivoja tarroitettiin jo aiemmin kesällä

Katukaivoihin päätyvää roskaa tutkitaan vuonna 2022

Ympäristöministeriö on rahoittanut Mahanpuruja muovista -kampanjaa 74 564 eurolla vesiensuojelun tehostamisohjelmasta. Rahoituksen avulla kampanjaa voidaan jatkaa myös ensi vuonna. Vuonna 2022 kampanjan yhteydessä aiotaan lisäksi tutkia roskaantumista hulevesijärjestelmien välityksellä asentamalla katukaivoihin suodattimia, jotka keräävät roskat.