Ajankohtaista

Marelassa avautuu kaksi uutta näyttelyä 20.4.

Marela ulkoa

Rauman museon Marelassa avautuu 20.4. kaksi näyttelyä: Rauma 1918 ja Meritähti ja muita muistoja maailman meriltä.

Rauma 1918
Talven ja kevään 1918 kuukausina käyty Suomen verinen sisällissota on näkynyt tv-ohjelmissa sekä sanoma- ja aikakauslehdissä samoin kuin somessa käytyinä kiivainakin keskusteluina alkuvuoden aikana. Sadan vuoden takaiset tapahtumat kiinnostavat selvästi suurta yleisöä.

Rauman museo on koonnut oman kaupungin tapahtumiin ja ihmisiin liittyvää aineistoa yhteen tilaan. Osa näytteillä olevasta materiaalista on ollut museon kokoelmissa vuosikymmeniä, mutta ne on tuotu varastoista esille pitkän tauon jälkeen nyt, tapahtumien muistovuonna. Merkittävää aineistoa ovat esimerkiksi vuoden 1918 tapahtumat eläneiden raumalaisten muistelmat tuolta ajalta. Muistot ja tarinat siitä miltä sisällissota tuntui. Museon kokoelmista valittiin kaksi henkilöä, joiden muistelmia tuodaan esille kootusti. Toinen on suojeluskuntalaisesta perheestä kotoisin ollut 18-vuotias nuori nainen ja toinen punaisiin kuuluneen perheen 10-vuotias poika.

Jokin aika sitten museo pyysi raumalaisilta lehti-ilmoituksilla myös lisää paikalliseen sisällissotaan liittyvää aineistoa ullakoilta, komeroiden ja laatikoiden kätköistä. Päiväkirjoja, muistiinpanoja, valokuvia tai Rauman tapahtumiin liittyvää irtainta tavaraa. Pyyntö on tuottanut tulosta ja yleisöltä saatu aineisto on suurelta osin nyt Marelan vierailijoiden tutkittavana. Näyttelyssä on esillä esimerkiksi kulkulupia sodan ajalta sekä sodan jälkeen vankileirillä tehtyjä muistoesineitä. Museo haluaakin erityisesti kiittää kaikkia aineistoa näyttelyyn lainanneita tai lahjoittaneita. Museon saaman aineiston läpikäyminen on myös tuonut jonkin verran uusia tiedonmurusia Rauman ja lähiseudun vaiheisiin. Kaupungin tapahtumista ns. punavallan ja sitä seuranneiden jälkiselvittelyjen aikana tiedetään paljon – mutta paljon on myös jäänyt lopullisesti pimentoon, osin tarkoituksellisesti, osin tahattomasti. Viime aikoina paikallisessa lehdistössä käyty keskustelu todistaa myös sen, että täydellistä yksimielisyyttä sisällissodan paikallisesta kulusta ei ole saavutettu.

Nyt yleisölle avattuun näyttelyyn liittyy mahdollisimman täydellinen nimiluettelo Rauman ja maalaiskunnan ihmisuhreista vuoden 1918 sodan seurauksena. Niin valkoisen kuin punaisenkin puolen menetyksistä.

Näyttelyyn liittyvät tekstit ja myynnissä olevan vihkosen on kirjoittanut FM Tapio Niemi.
Näyttelyn suunnittelusta ja kokoamisesta on vastannut Rauman museon henkilökunta.

Meritähti ja muita muistoja maailman meriltä
Rauman museon ensimmäinen varsinaisesti järjestetty ja katalogin muodossa myös julkaistu näyttely avattiin vuonna 1910 Raatihuoneella. Silloin museon kävijät näkivät monia ulkomaalaisia, pääasiassa luonnontieteellisiä ja etnografisia esineitä. Esillä oli valaan selkänikama, täytetty boakäärme, strutsinmunia, näkinkenkiä ja sahakaloja sekä kiinalaisia päivänvarjoja, hattuja ja taikasauvoja. Nämä ihmeelliset esineet näyttävät tavanomaisilta meille, jotka tunnemme maailman ihmeitä valokuvien, elokuvien ja Internetin kautta. Olemme nähneet näyttelyssä olleita kuivattuja eläimiä elossa elokuvissa ja etnografisia esineitä ”National Geographic” lehtien sivuilla ja televisio-ohjelmissa. Rauma on ennen kaikkea merikaupunki ja tämä kirjava kokoelma ”maailman ihmeitä”, joita raumalaiset merimiehet ovat tuoneet matkoiltaan maailman joka kolkkaan, vie meidät aikaan, jolloin maailma oli vielä suurimmalle osalle ihmisistä tuntematon ja ihmeellinen, lähes ääretön paikka.

Meritähti -näyttelystä löytyy ihmeteltävää kaikenikäisille, mutta näyttelyn toimintapisteet on enemmän suunnattu lapsi-yleisölle. Näyttelystä löytyy myös tilaisuus ottaa omakuva merirosvotyyliin Rauman nuorten työpajan valmistaman hienon tinttamareskin kanssa.

Lisätietoa näyttelyistä löytyy osoitteesta www.rauma.fi/museo/marela