Ajankohtaista

Matkailu on merkittävä tulonlähde ja työllistäjä Rauman seudulla

Matkailutoimiala tuotti Rauman seutukunnalle vuonna 2018 välitöntä tuloa 64,4 miljoonaa euroa ja sen työllistävä vaikutus oli 466 henkilötyövuotta. Luvut ovat noin kolmannes koko Satakunnan vastaavista luvuista. Rauman seutukuntaan kuuluvat Rauma, Eurajoki, Eura ja Säkylä.

– Raumalla matkailu on merkittävä tulonlähde ja työllistäjä. Se työllistää erityisesti nuoria ja opiskelijoita, mikä on Raumallakin tärkeää. Verrattuna muuhun Satakuntaan, meillä matkailutulon vaihtelut ovat muuta maakuntaa huomattavasti pienempiä. Se on yksi todiste siitä, että matkailulla on aluerakennetta tasapainottava merkitys, matkailupäällikkö Irene Villanen kertoo.

Tuloksia selvitettiin Matkailutulo ja -työllisyys Satakunnassa 2018 -tutkimuksessa, joka toteutettiin yhdessä Varsinais-Suomen vastaavan tutkimuksen kanssa. Maakuntatasolla matkailun vaikutuksia tutkittiin laajemmin eli välittömän matkailutulon lisäksi laskettiin alan kerrannainen vaikutus talouteen ja työllisyyteen. Koko Satakunnan matkailutulo vuonna 2018 oli yli 320 miljoonaa euroa ja työllistävä vaikutus 1913 henkilötyövuotta.

– Matkailu lisää paikallisten hyvinvointia ja mahdollistaa monipuolisemman palvelurakenteen paikkakunnalle. Tutkimus todistaa myös matkailun taloudellisen merkityksen suuremmaksi ja nopeammin kasvavaksi kuin rekisteröidyt yöpymiset antavat ymmärtää, Villanen sanoo.

Matkailutulo ja -työllisyys Varsinais-Suomessa sekä Turun ja Vakka-Suomen seutukunnissa 2014–2019 -tutkimus on tehty osana Turun, Porin, Rauman ja Uudenkaupungin Lounaisrannikkoyhteistyötä (LOURA). Tutkimuksen tekivät tutkijat Ari Karppinen ja Saku Vähäsantanen. Tutkimukseen on käytetty vuonna 2011 kehitettyä alueellisesti räätälöityä matkailutulon ja -työllisyyden ALMAnum-mallia, joka on sovellettavissa useisiin maakuntiin ja seutukuntiin.

Tutkimusaineisto