Ajankohtaista

Matonpesupaikat kaupunkilaisten käytössä 15.5. alkaen

matto, matonpesu

Rauman kaupungin ylläpitämille matonpesupaikoille pääsee kuuraamaan mattoja tiistaista 15.5. alkaen. Rauman Veden kunnossapitomestari Samuli Loutin mukaan kaupungin kaikki kuusi matonpesupaikkaa avataan toimintaan tämän viikon aikana. Matonpesupaikat ovat auki syyskuun loppuun asti.

– Osassa matonpesupaikoista on omat pumput, osaan olemme vieneet jo vesimittareita. Pumppujen toiminnassa voi olla talven jäljiltä joskus kankeutta, mutta tämän viikon aikana kaikki pesupaikat saadaan käyttökuntoon, Loutti kertoo.

Matonpesupaikat

  • Tuomoniemi, Tuomoniementie
  • Kaaro, Jussinkyläntie
  • Uotila, Teerentarhantie
  • Kortela, Niittaajantie
  • Lappi, Patolampi
  • Kodisjoki, rantasauna

Tuomoniemen matonpesupaikalla osaan altaista tulee merivettä. Lapissa altaisiin pumpataan jokivettä patolammesta. Kodisjoella matonpesuvesi tulee järvestä. Muilla pesupaikoilla käytetään vesijohtovettä.

Mahdollisissa matonpesupaikkoihin liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä tekniseen toimialaan Rauman kaupungin sähköisen palautepalvelun kautta.