Ajankohtaista

Nykytaideprojekti Keskustelupuisto toteutetaan Raumalla

Lönnströmin taidemuseon sekä Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen yhdessä toteuttama nykytaiteen projekti Keskustelupuisto – peli yhteisestä maaperästä toteutuu Raumalla. Taiteilijat ovat kiertäneet viime kuukausina Rauman keskusta-alueella ja tutkineet yli kymmentä kohdetta. Nyt on varmaa, että tuleva Keskustelupuisto sijaitsee Raumalla.

– Meille oli jo hakuvaiheessa selvää, että Rauma on ensimmäinen vaihtoehtomme. Meillä on erityisen läheinen suhde kaupunkiin, koska olemme saaneet esittää vuosien varrella teoksiamme muutamiakin kertoja sekä Lönnströmin taidemuseossa että Rauman taidemuseossa. Viihdymme hyvin Raumalla ja pidämme kaupunkia kokonsa ja henkensä puolesta täydellisenä projektille, taiteilijat kertovat.

Sopivia kohteita Keskustelupuistolle löytyy useita. Kaikista tärkeintä paikkakunnan valinnassa oli kuitenkin Rauman kaupungin halu sitoutua projektiin ja nähdä yhteistyön mahdollisuudet. Museonjohtaja Jenny Valli kiitteleekin Rauman Wihertoimen henkilökuntaa avarakatseisuudesta ja innokkuudesta olla merkittävä yhteistyökumppani.

– Saimme heti ensitapaamisessa aivan loistavia uusia näkökulmia ja ehdotuksia sijaintipaikaksi. Sellaista yhteistyön kuuluukin olla, Valli toteaa.

Lönnströmin taidemuseo julkistaa myöhemmin, mikä alue lopulta valikoituu Keskustelupuistoksi. Taiteilijoiden tarkoituksena on löytää 36 pelaajaa, jotka vaiheittain toteuttavat muutoksia Keskustelupuistoon kesien 2019 ja 2020 aikana.

Raumalaiset voivat hakea Keskustelupuiston pelaajiksi ensi syyskuusta alkaen. Pelaajien ikärakenne tulee vastaamaan raumalaisten ikärakennetta.

Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski kertoo videolla, mikä hänen mielestään on tärkeintä Keskustelupuistossa.

 

Kuvassa taiteilijat Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen. Kuva: Noora Geagea.