Ajankohtaista

Osallistuvan budjetoinnin kokeilu käynnistyy Raumalla

Valkoinen Rauma-logo sinisellä pohjalla.

Osallistuvan budjetoinnin kokeilu käynnistyy maanantaina 31.5. kello 12, kun kuntalaisten ideoita kolmen 10 000 euron suuruisen talousarviorahavarauksen kohdentamisesta aletaan ottaa vastaan kaupungin nettisivuilla. Ideoita voivat esittää kaikki raumalaiset ja Rauman kehittämisestä kiinnostuneet 16.6. saakka. Toistamiseen kuntalaiset pääsevät osallistumaan, kun jatkoon päässeistä ideoista järjestetään elokuussa äänestys.

Kokeilu on lähtenyt liikkeelle perussuomalaisten valtuustoryhmän viime vuonna tekemästä aloitteesta. Raumalla osallistuvaa budjetointia kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa. Pilotoinnin tavoitteena on kerätä kokemuksia tulevia vuosia varten.

Pelisäännöt ja ohjeet valmistuivat

Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Osallistuvaa budjetointia voidaan tehdä monella tavalla. Raumalla toteutettavassa pilotoinnissa valmisteluvastuuta annetaan vaikuttajaryhmille eli nuorisovaltuustolle, ikäihmisten neuvostolle ja vammaisneuvostolle. Lopullinen päätösvalta on kuitenkin kuntalaisilla ja sitä käytetään osallistumalla äänestykseen siitä, mitkä ideat etenevät toteutukseen.

─ Joissakin kunnissa on laitettu osallistumiselle alaikäraja. Me emme nähneet perusteluja osallistumisen rajaamiselle, vaan pidämme sekä ideointivaiheen että äänestyksen avoimena kaikille halukkaille. Emme asettaneet ikärajoja emmekä edellytä osallistujien olevan raumalaisia, pilotoinnin valmistelusta vastaava talousjohtaja Fredrik Lindström kertoo.

Osallistuvaa budjetointia, sen pelisääntöjä, kriteerejä ja aikataulua on Raumalla suunnitellut työryhmä, johon kuuluvat talousjohtajan lisäksi nuorisopäällikkö, vammaistyön päällikkö, vanhuspalvelujen arviointikoordinaattori sekä strateginen viestintäasiantuntija.

Nimekseen Rauman osallistuva budjetointi sai ”Mnuu huki”, joka tarkoittaa, että on minun vuoroni ideoida ja lopuksi päättää.

Ensin ideoidaan

Ideointivaiheessa voi esittää ideoita siitä, miten rahat pitäisi käyttää, jotta Raumasta saataisiin entistä parempi kaupunki. Ideat voivat liittyä kaikkeen, mitä kaupunki tekee. Rahaa voidaan käyttää kaupungin palveluihin, hankintoihin ja investointeihin. Voi myös ideoida jotain aivan uutta avausta, jollaista ei Raumalta vielä löydy.

Ideoita otetaan vastaan kaupungin nettisivuilla. Ilmoituslomakkeessa kysytään muun muassa idean tavoitteita eli mitä idealla halutaan saada aikaan, millaisia positiivisia vaikutuksia sillä on ja mihin rahaa tarvitaan.

Tavoitteena on löytää mahdollisimman paljon ehdotuksia. Ideoida voi yksin, ryhmässä, seurassa tai yhdistyksessä.

Kaupungin vaikuttajaryhmät valitsevat parhaat ideat äänestykseen

Kun kuntalaisten ideat ja ehdotukset on kerätty, alkaa niiden arviointi. Arviointivaiheessa vaikuttajaryhmät eli nuorisovaltuusto, ikäihmisten neuvosto ja vammaisneuvosto valitsevat toteutuskelpoiset ideat äänestykseen. Toteutuskelpoisuuden arvioinnissa vaikuttajaryhmien apuna ovat   kaupunkiorganisaation asiantuntijat. Myös ideoiden kustannusvaikutukset arvioidaan ja ideoita voidaan tarvittaessa yhdistellä.

Päätösvalta on kuntalaisilla

Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Rauman mallissa osallistumaan pääsee kahdessa vaiheessa. Ensin voi ehdottaa ideoita toteutettavaksi ja lopuksi äänestää siitä, mitkä ideat toteutetaan. Raumalaiset ja Rauman asioista kiinnostuneet päättävät ilman välikäsiä, mitkä ideat lopulta toteutetaan.

─ Aikataulu on haasteellinen, koska ideat pitää saada myös toteutettua tänä vuonna. Halusimme kuitenkin pitää kiinni siitä, että päätösvalta on kuntalaisilla. Tänä vuonna erityisiä kohderyhmiä ovat nuoret, ikäihmiset ja vammaiset ja siksi nuorisovaltuustolla, ikäihmisten neuvostolla ja vammaisneuvostolla on tärkeä rooli asioiden valmistelussa, Lindström sanoo.

Lisätietoja osallistuvasta budjetoinnista löytyy kaupungin nettisivuilta osoitteesta www.rauma.fi. Suora linkki Mnuu huki -sivustolle on www.rauma.fi/osallistuva-budjetointi.

Raumalla meneillään vaikuttamisen supervuosi

Vuosi 2021 on Raumalla osallistumisen ja vaikuttamisen aikaa. Erilaisiin hankkeisiin, tulevaisuuden suunnitteluun ja palvelujen arviointiin osallistuu tänä vuonna kaikenikäisiä raumalaisia. Viime viikolla käynnistyivät kaupungin strategisen suunnittelun tulevaisuustyöpajat ja alkuvuodesta kerättiin ajatuksia ja ideoita joulukaupungista.

Osallistumaan pääsee tänä vuonna osallistuvan budjetoinnin lisäksi vielä esimerkiksi kevyen liikenteen suunnitteluun ja logokilpailuun. Meneillään ja tulossa on myös monia kyselyjä varhaiskasvatuksesta kalastukseen. Osallistumisen apuna on uutta teknologiaa kuten robottipuheluita, verkkovalmennusta ja vuorovaikutteisia digityökaluja.