Ajankohtaista

Pääkirjastosta lainattavissa lastenkirjoja kiinan ja latvian kielillä

Kirjoja Rauman kirjastossa.

Asiakkaiden toivomuksesta Rauman pääkirjaston lastenosastolta voi lainata 28.2.2019 asti lastenkirjoja myös kiinan ja latvian kielillä. Kirjat on suunnattu pääasiassa alakouluikäisille.

Sekä kiinan- että latviankielisiä kirjoja on lainattavissa noin 50 kappaletta kumpaakin. Kirjakokoelmasta löytyy esimerkiksi kieliversioita Harry Potterista sekä Neropatin päiväkirjoista.

– Kirjatoiveita saamme silloin tällöin, erityisesti koululuokkien opettajilta. Toiveita kuunnellaan ja pyritään toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla, kirjastovirkailija Tuija Pitkäkangas kertoo.

Mikäli asiakas etsii yhtä tiettyä kirjaa, jota ei löydy Satakirjastojen kokoelmista, se voidaan tilata kaukopalvelun avulla Raumalle muista kirjastoista. Kaukopalvelu on maksullista. Jos asiakas on kiinnostunut tietyn kielisestä kirjallisuudesta, voidaan tällöin harkita kirjakokoelman tilaamista kirjastoon.

– Kiinan- ja latviankieliset kirjat tilasimme kokoelmana tuttuun tapaan Helsingin kaupunginkirjaston alaisesta monikielisestä kirjastosta, Pitkäkangas sanoo.